[Valtio tiedottaa] Asgard-katsaus

Day 2,326, 12:46 Published in Finland Finland by Ministry of Education FI

Viikko sitten kerroimme Suomen taistelleen tiensä Iso-Britannian alueelle ottaen haltuun sekä Pohjois-Irlannin että Skotlannin. Kuluneen viikon aikana taistelut kuitenkin junnasivat kutakuinkin paikoillaan, eikä Suomi näin ollen päässyt juurikaan etenemään mainituista asemista. Hetkellisen Luoteis-Englannin valtauksen lisäksi Suomi ei kyseisellä rintamalla oikeastaan menestystä niittänyt. Toisaalta myöskään Iso-Britannia ei saanut vapautettua alueitaan ennen kuin vasta aivan viimeisimpien päivien aikana, jolloin britit vapauttivat onnistuneesti sekä Skotlannin että Pohjois-Irlannin. Parhaillaan odotellaan Iso-Britannian seuraavaa hyökkäystä, joka käynnistynee torstai-illan aikana, viimeistään torstain ja perjantain välisenä yönä.



Germarkin ja Asgardin välille on juuri solmittu rauha, virallinen hyökkäämättömyyssopimus osapuolien välille julkistettiin torstai-iltana. Kyseinen rauhansopimus on ns. valkoinen rauha, jossa kumpikin osapuoli säilyttää omat alueensa, eikä kumpikaan maksa sotakorvauksia tai vastaavia hyvityksiä toiselle osapuolelle. Rauha Asgardin ja Germarkin välillä mahdollistaa jälleen täyden keskittymisen Iso-Britannian ja Suomen väliselle rintamalle. Ensiksi mainitun päästyä hienoisesti niskan päälle ja vapautettuaan omat alueensa, on Asgardin korkea aika iskeä takaisin ja hankkia jälleen hyökkäysvuoro itselleen.



Asgardin sotilaspoliittinen tilanne on jälleen stabilisoitumassa presidentinvaalien alla. Germarkin vastaisen rintaman sulkeminen ja Britannian aisoissa pitäminen takaavat helpot lähtökohdat seuraavalle hallitukselle päästä asioiden tasalle vailla jatkuvaa painostusta useammalta sotarintamalta. Viron kanssa aiemmin talvella solmittu rauhansopimus on rauennut ja Argentiina karkotettu Etelä-Helsingistä. Toistaiseksi Viro ei ole hyökännyt Suomen kimppuun, mutta optio siihen etelänaapurillamme on. Vastaavasti Suomella olisi mahdollisuus pyrkiä hankkimaan hedelmäbonus Virosta, mutta kahden rintamaan sotaan ei kovin kevytkenkäisesti kannata lähteä. Venäjän kanssa toteutetun aluevaihdoksen aiheuttaessa ylimääräistä damagen sitomista, ei kahden Siriukseen nojaavan maan samanaikaisen hyökkäyksen kohteeksi kannata joutua.

- Ulkoministeriö