[Taistelukäsky + Valtion tankkijako] Pohja-Eesti

Day 2,782, 09:18 Published in Finland Finland by Ministry of Education FI

Prio 1: Pohja-Eesti


Kuvassa linkki taisteluun

Taistellaan Pohjassa Suomelle!

Taisteluohjeet:
Jos erän tulos näyttää selvältä (piste-ero yli 1300), säästä iskut mahdollisuuksien mukaan seuraavaan erään (ellei erä ole viimeinen, jolloin seuraavaa erää ei enää tule). Älä iske, mikäli muuri on yli 56% suuntaan tai toiseen. Suositeltavaa on iskeä kun muuri on alle 52% meidän kannaltamme.


Uusien pelaajien opastus
Tervehdys uusi kansalainen! Peli itsessään opastaa sinua alkuun tehtävien avulla. Harmillisesti median löytämistä ei tehtävissä opeteta. On kuitenkin hienoa, että päädyit lukemaan valtion artikkelia, sillä eMaailmankuvasi laajenee huomattavasti median löytämisen johdosta.

Mikäli et ole vielä tutustunut ensioppaaseen, niin suosittelemme tutustumaan siihen. Se auttaa pääsemään pelissä hyvään alkuun.

Toivottavasti viihdyt eRepublikin ja eSuomen parissa vielä pidemmän aikaa.


Ilmoitustaulu:

HUOM: Taistelkaa tulevan viikon RW:issä ja myös jatkossa ensin Viron puolella, jotta saadaan taistelut Virolle.

Näitä on siis tarkoitus hävitä ja taisteleminen Suomen puolella heti ensimmäisessä erässä kääntää kupin liiaksi Suomen puolelle.
Taisteluista pyritään vielä tiedottamaan selkeästi ja hyvissä ajoin, jotta sekaannuksilta vältytään.

Muita asioita:

Ulkoministeriöstä tehdään lähiaikoina tiedotus liittyen alueiden vuokraamisesta Norjasta ja mahdollisista Suur-Suomen laajentumissuunnista. Eduskunta käsittelee asioita tällä hetkellä, joten tiedotusta asiasta saadaan kunhan keskustelu on käyty loppuun.

Valtio jakaa 20kpl tankkeja taistelijoille, jotka kommentoivat tähän artikkeliin.

Jako suljettu.


eSuomen Hallitus 6/2015
Hallituslista:

Presidentti: Himobiisoni
Ulkoministeri: TheJuliusCaesar
Sisä- ja tiedotusministeri: Obelix96
Viestintäministeri: Golpel
Puolustusministeri: Tero Rantala
Turvallisuusministeri: Lord Morgoth Bauglir
Valtiovarainministeri: Ripperi
Perjantai-, hupi- ja opetusministeri: Feuerstrahl
Muumiministeri: JNJK92
Cendorrasiainministeri: KeijoPertti





TK luotu: 3.7 19:15