[Petrin Partio] Ehdokkaat esittelyssä!
Cowberry
Tervehdys!
On taas se upea aika eLämässämme, että eduskuntavaalit lähestyvät. Me Petrin Partiossa olemmekin ajoissa liikkeellä (kuten aina) ja täten päätimme yhdessä tuumin kertoa teille ehdokkaistamme muutamalla lausahduksella. Suosittelen tarttumaan juotavaan (en voi rohkaista ryyppäämään) ja vaikka poppareihin. Paska on tulossa todelliseksi.
Petrin Partion eduskuntaehdokkaiden esittely on Jerq:n käsialaa. Kaikki kunnia hänelle hienosta lyyrisestä työstä.
1. Pedersprii
Sodan Jumala Mars on Pederspriin hallitseva planeetta ja siksi juuri Pederspriit ovat kaikista merkeistä sotaisampia ja aggressiivisempia. Moni Pedersprii joutuu kuitenkin lapsuudessaan sen verran väärin ymmärretyksi ettei osaa vielä aikuisenakaan kunnolla ilmaista tunteitaan. Niinpä myös pahanolon tunteet ja viha voivat kerääntyä ihmisen sisälle kunnes olosuhteet käyvät ylivoimaisiksi ja silloin niin Pederspriimies kuin -nainenkin maksaa potut pottuina ja korkojen kanssa niille jotka kokee syyllisiksi kehnoon oloonsa.
2. Taikurimummo
Säästyäkseen ajoittain toistuvalta tragedialta Taikurimummon tulisi oppia kunnioittamaan omaa riippumattomuuden tarvettaan ja vapauttaan etenkin siinä lähimmässä ihmissuhteessaan ja lisäksi lastensa kanssa. Taikurimummo on huolehtiva ja lämmin puolisona, isänä ja äitinä kunhan hänellä on riittävästi tilaa ympärillään. Taikurimummo huolehtii rakkaistaan yhtä suurella antaumuksella kuin itsestään. Ellei Taikurimummo tunne oloaan kotoisaksi ja turvalliseksi niin kaikki muutkin saavat olla varpaillaan.
3. Lord Morgoth Bauglir
Lord Morgoth Bauglirin tulee tiedostaa alitajuinen tarpeensa päästä toteuttamaan omaa luovuuttaan juuri itselleen kuuluvalla sektorilla, joka tosin voi vaihdella elämäntilanteiden muuttuessa moneenkin kertaan. Se kulloinenkin oma juttu ei aina löydy niin helpolla, mutta ilman tietoista etsintää se voi jäädä pimentoon koko loppuelämäksi ja sitähän me emme toivo tapahtuvaksi yhdellekään lähellämme olevalle Lord Morgoth Bauglirille. Elämäänsä tyytymätön Lord Morgoth Bauglir osaa sen verran loistavasti jakaa pahan olonsa myös muitten kärsittäväksi. Elämäänsä tyytyväinen Lord Morgoth Bauglir taas loistaa jakamatonta iloa, huolenpitoa ja hyväksyntää kaikille kohtaamilleen ihmisille.
4. Ruben Lakus
Kaikilla elämänalueilla Ruben Lakus on aloitteellinen, itsenäinen ja itsekäs. Lähtökohtana ovat omat kokemukset ja voimantunne, joka vaatii tekoja ja käytännöllisiä otteita. Ruben Lakus on luonteeltaan rohkea, utelias ja suorasukainen. Hänellä on taipumusta yksilölliseen epäsovinnaisuuteen ja kapinallisuuteen. Ruben Lakus on seksuaalisesti ja psyykkisesti luonnonlapsi ilman estoja tai sielullisia tai sosiaalisia rajoitteita. Ruben Lakus:n tehtävä on luoda maailma uudestaan.
5. Vaihtoehtokansalainen
Välttyäkseen omistushalunsa ikäviltä seuraamuksilta tulee Vaihtoehtokansalainen pystyä luottamaan kumppaniinsa sataprosenttisesti. Ellei luottamusta synny niin silloin omistushalu tulee myrkyttämään kaiken rakkauden Vaihtoehtokansalainen elämässä. Vaihtoehtokansalaiselle täytyy muistaa päivä päivän jälkeen osoittaa omaa rakkauttaan jos haluaa säilyttää keskinäisen suhteen oikeilla raiteilla. Vaihtoehtokansalainen vaistoaa heti kun mielenkiintosi on liiaksi jossain muualla ja silloin alkaa mökötys, jota voi kestää vuosikausia ellei Vaihtoehtokansalainen kumppani halua korjata tilannetta. Vaihtoehtokansalainen-tyyppi ei yleensä katkaise suhdetta ilman selvää syytä. Rakkauselämäänsä tyytymätön Vaihtoehtokansalainen osaa tehdä toisenkin elämästä tavattoman tylsää arkielämän rutiineissa kahlaamista.
6. kaIubags
Kauneuden ja esteettisyyden Jumalatar Venus on kaIubagsin hallitseva planeetta. kaIubags on tarkka ulkonäöstään eikä epäröi varmistaa tilannetta sopivilla koruilla ja vaatteilla. Enemmän kuin ulkonäöstään kaIubags on kuitenkin kiinnostunut kaiken maailman nautinnoista. Suurimmaksi ongelmaksi kaIubagsille nousee rakkaus hyvään ruokaan ja juomaan. Vastaavanlainen suhde voi tietysti muodostua nojatuoliin, penkkiurheiluun, lomamatkoihin tai vaikkapa moottoripyörään. Ehdottomasti suurin heikkous on kuitenkin omistamisenhalu.
7. jerq
Jerq on hyvin intensiivinen ja syvällinen tyyppi, jonka tunteet, ajattelu ja asenteet ovat useimmiten ulkopuolisilta piilossa. Jerq ilmaisee vain osaa itsestään, koska hän ei itsekään tunne minuuttaan. Tarve päästä pinnan alle omiin syvyyksiin tai asioiden todellisiin syihin on toiminnan johtava motiivi. Jerq pitää sisällään runsaasti sekä psyykkistä että fyysistä parantavaa voimaa, jonka käyttöönotto riippuu omasta kehitysasteesta. Uudistumishalu ja jatkuva psyykkinen käymistila ovat tyypillisiä piirteitä. Hän tarvitsee syvällisiä peruskokemuksia ja energioiden vaihtoa ihmisten välillä.
8. Vaihtoehtopresidentti
Vaihtoehtopresidentti on luonnonläheinen, käytännöllinen, tuottava ja realistinen maamerkki. Vaihtoehtopresidentti toimii juurevasti, hitaasti ja varmalta pohjalta. Vaihtoehtopresidentti varmistaa ja kerää aineellisia resursseja ja takaa näin pohjaa kaikelle toiminnalle. Vaihtoehtopresidentissä on aimo annos kärsivällisyyttä, säilyttämisen halua ja perinteiden kunnioitusta. Vaihtoehtopresidentti on aistillinen, voimakkaasti seksuaalinen tyyppi, joka osaa loihtia myös kauneutta ja esteettisyyttä ympärilleen, usein jopa taiteen kautta.
9. mahtiankka
mahtiankan hallitseva planeetta on Merkurius, joka tiedonvälityksen kosmisena komeettana sukkuloi tietoisen ja alitajuisen maailman välillä pelkoa tai epävarmuutta tuntematta. Useimmiten mahtiankan voi tunnistaa hänen puhelahjoistaan ja ainutlaatuisesta kyvystään sopeutua uusiin ja arvaamattomiin tilanteisiin. Tuskin löytyy sellaista paikkaa tai tilannetta, jossa mahtiankka jäisi sanattomaksi. Joskus yhteys löytyy kymmenien kevyiden aasinsiltojen välityksellä, mutta se ei tunnu mahtiankkaa häiritsevän. Kun puhuu riittävästi niin jotain osuu aina kohdalleenkin. Liika puhuminen ja selittäminen muodostuu suoranaiseksi ongelmaksi monille mahtiankoille, jotka lopulta itsekin eksyvät luomaansa sanojen ja käsitteiden viidakkoon.
10. ganjawarrior
ganjawarriorin suurin haaste on oppia kuuntelemaan ja pitämään suunsa kiinni ainakin kymmenen sekuntia sen jälkeen kun toinen on lopettanut oman osuutensa. Tuon kymmenen sekunnin aikana ganjawarriorin loputtomalta vaikuttava aivokapasiteetti on järjestellyt vaikeimmatkin asiat kohdalleen ja järkevät kommentit tipahtelevat kuin jäiset rakeet vastaväittäjän avonaiseen kaulukseen. Varokaa siis vaikenemaan pystyvää ganjawarrioria ellette ole liikkeellä puhtain paperein. Etenkin ihmissuhteissa ganjawarrior on syytä suhtautua pienellä varauksella ensimmäiset pari viikkoa, sillä uteliaana tyyppinä ganjawarrior ei malta jättää tutkimustaan kesken, vaikka olisikin jo varma suhteen mahdottomuudesta.
11. Ripperi
Ripperi on ikuinen etsijä ja seikkailija, joka tarvitsee jatkuvasti uusia haasteita ja tavoitteita pysyäkseen hengissä. Ripperi ei voi pysähtyä nauttimaan savuttamastaan menestyksestä, sillä hänelle tekeminen ja etsiminen on saavutettua tulosta tärkeämpää. Ellei Ripperi tiedosta oikein tätä etsijän ja seikkailijan rooliaan tulee hän kohtaamaan suuria vaikeuksia rakkauselämässään. Ripperin kumppanihan ei voi tietää ettei tämä rakkaussuhde tule koskaan valmiiksi. Kun yksi yhteisesti asetettu tavoite tai päämäärä on saavutettu täytyy Ripperillä olla jo uusi rauta tulessa kun puoliso sen sijaan haluaisi pysähtyä nauttimaan savutetun tuloksen iloista ja riemuista.
Äänestäkää Petrin Partiota tulevissa vaaleissa!
- Petrin Partion bilepresidentti, Vaihtoehtopresidentti
Comments
Endorssasin siinä toivossa, että saan itsekin oman asstrologisen homoskooppini.
Tässä yksi: kohtaat tumman ja komean puuman heti huomenna, varo houkutusta.
Olen töissä huomenna. Taidan ottaa saikkua, niin vältyn houkutuksilta.
Ai Kendo?
Säilyttääkseen elämänsä mielekkäänä tulee Martin oppia luottamaan herkkiin vaistoihinsa ja pystyä sanomaan "ei" heti kun siltä tuntuu. Martti on omassa elementissään silloin kun hän saa rauhassa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Ellei Martin henkinen elämä täytä mielekkyyden vaatimuksia tulee hänestä pikkutarkka saivartelija ja muiden epäkohtiin ja puutteisiin takertuva häirikkö. Moni Martin kumppani on joutunut nostamaan kytkintä tämän ilmiön edessä.
Juuh elikkäs käännyin juuri uskomaan astrologiaan. Analyysisi on osuva, liiankin osuva.
Vaihtoehtokansalaisessa on yksi "härkä" jäänyt vaihtamatta.
Moi toveri vaihtoehtopressa. Olen aggressiivisin kikistä ehdokkaista ja tähän artikkeliin voi ilmoittautua turpaanvedettäväksi tai muuten pahoinpideltäväksi.
Itteni sukkuloi niin vahvasti psykoositilassa etten pelkää edes pahoin pitelyä. Ja tosi jävät hoitaa asiat puhumalla ja keksin heti tälläsen lentävän sutkautuksen ketällä saa aggressiivisimmankin argonautin aggregaation purkautumaan, elikkäs: "isis oli homo ku sua teki" ja tällä implikoin että isäs latentin homoseksuaalisuuden takia hän ei kyennyt luomaan tervettä suhdetta äitiis ja eron jälkeen sait äitis uusista alkoholisoituneista väkivaltaisista miesystävistä (mutsis on antelias kans 😃) vääristyneen miesmallin ja kasvoit rikkinäiseksi sieluksi joka korvaa väkivalla isän halauksen puutteen.
implikoitko, että Isis olis mun faija?? Isis on kyl sen verran aggressiivinen että se selittäis tuon että maksan pottuja pottuina!!
Maksa pliis potut kultana
tihi .. tihi .. henkäys .. tihihhihhihihhiihhiihhiiihiiihhiih ... henkäys ... hihhhihhiihiihiihi ... ootte hauskoja
en jaksanut lukea, nauroin vaan ihan vääränä
Congress Member
Wanhat Parrat Center Wing
Member
Wanhat Parrat Armeija Wanhat Parrat A
Analysoin tästä pikaisesti autismisi tason ja se on yli 9000. Ei kannata koettaa tekonaurua, koska jokainen ymmärtää, että noilla tasoilla ei ymmärretä edes naurua fysikaalisena toimintana saati että kyettäisiin jotenkin tuottamaan sellaista.
Tein sul oman astrokartan, toivottavasti jaksat lukee sen
Ribamaisena ongelmana voidaan ehdottomasti pitää päättämättömyyttä kahden tai useamman vaihtoehdon välillä, mikä saattaa heijastua epäitsenäisyytenä ja pinnallisuutena. Alttius ulkopuolisille vaikutteille saa lähiympäristön joskus hermoromahduksen partaalle.
Voitinko jotain?
Endorse ihan vaan koska ehdokasesittelyyn panostettu. Peder edus kuntaan!!1!
o7
Nautin erityisen paljon kalubagsin esittelystä.
Taisi mennä Kendon esittelyn kanssa sekasin.
Rakkautta...
UGH!!
sdfcgvbhnjk