Vuohen mietteitä yhteiskunnasta

Day 1,553, 10:41 Published in Finland Argentina by JudasGoat

Sun Tzu aikanaan pohti että sodankäynnin taitoa hallitsee viisi peruspilaria. Näitä ajatuksia nykyään lukevat myös poliitikot ja yhtiöjohto, sillä ne pätevät myös verettömissä konflikteissa (kuten typerissä nettipeleissä *köh😉. Näistä pilareista varsinkin ensimmäinen ja toinen tuntuu ajankohtaiselta.

( o )( o ) (tissit ennen tekstimuuria)

Ensimmäinen peruspilari
on moraalinen ja yhteisöllinen. Se on se juttu mikä saa ihmiset tottelemaan hyviä johtajia, ja mikä aiheuttaa levottomuutta huonojen ja/tai heikkojen johtajien valtakausilla. Hermostunut ja päättämätön johto on tehoton eikä kykene välittömiin ja/tai tarpeellisiin toimiin paineen alla, saattavat jopa hairahtua tekemään todella huonoja päätöksiä jos paine kasvaa liikaa. Minä itseasiassa uskon että osa nykyisestä paskamyrskystä olisi voinut olla vältettävissä jos uusi johto olisi toiminut heti ja päättäväisesti. Päättäväinen mutta varmasti vaikea ratkaisu olisi olla asettaa eduskunnan käsittelyn ajaksi syytetyt jäähylle tehtävistään ja käsittelyn jälkeen huolehtinut että rangaistukset ovat välittömät ja kiertämättömät niiden osalla jotka tuomion saivat. Keskittykää tehtäviinne, ja antakaa muun valtakoneiston tehdä omansa. Päättäväisyyttä peliin, selkärankaa ja tasapuolisuutta ratkaisuihin.

Toinen pilareista edustaa yleisesti aikaa. Kaikelle toiminnalle on aikansa, ja asiat on osattava myös lopettaa ajoissa. Serbien maahanmuuton kanssa perseilevät voisivat hiljalleen mennä itseensä ja miettiä mitä oikein touhuavat. Eduskuntavaalit ovat taas edessä, ja presidentti ei kuukautta pidempään vallassa pysy ilman uusia vaaleja. Ilman jatkuvaa perseilyä olisitte seuraavissa vaaleissa hyvin suurella todennäköisyydellä saaneet oman ehdokkaanne lävitse jos pärinöissänne olisitte hetken (yhden kuukauden) malttaneet olla ja käyttää hyväksi moraalista voittoanne viime presidentinvaaleista.

Loppusanoiksi: Itse ainakin haluan eSuomen olevan eSuomi, ei Edenin eikä Onen provinssi. Nykyinen meno valitettavasti eSuomesta provinssia rakentaa. ES-huuruiset pärisijät päästävät serbigooneja maahan kostoksi viime vaalien toimista, ja siihen taas Eden tulee takuulla reagoimaan uudella aTO:lla järjestäen lisää Edenin spesialisteja maahan ennen vaaleja. Vaalit menettävät merkityksensä jos molemmat osapuolet jankkaavat samoja mantroja ja vievät päätäntävallan kansalaisilta.

Tapahtunutta ei voi muuttaa tapahtumattomaksi; zRTX:n kannattajaryhmä joka leikkii kansalaisuuksien kanssa voisi pikkuhiljaa niellä täpärän tappionsa ja yrittää seuraavissa vaaleissa uudestaan, Edenistä tulleiden äänet eivät kuitenkaan ratkaisseet lopputulosta. Vaalien vuoksi rangaistuksia saaneet voisivat kantaa rangaistuksensa eikä huolehtia siitä että joudun lukemaan foorumilta/irkistä/mediasta siitä miten rangaistusta on yritetty kiertää. Hallituksen ja armeijan on jätettävä rangaistukset yms eduskunnan huoliksi ja keskittyä omiin tehtäviinsä. Ei koko maa voi seisahtua yhden paskamyrskyn takia.

Oli miten oli; tätä pelleilyä nyt tarpeeksi seuranneena päädyin hakemaan ensimmäistä kertaa eduskuntaan Nord-Norgessa, tuossa turskan luvatussa valtakunnassa. Jos pääsen läpi, ainut mitä lupaan on se että pyrin järkeen ja tasapuolisuuteen tehtäviäni hoitaessani. Sekaannun varmasti kaikkeen missä näen epäkohtia enkä kumarra puoluetaustoja.

Lopettakaa jo tuo kilpaperseily ja tehdään vittuilusta taas välittämistä!