Taas menee hieno mies pilalle

Day 1,626, 05:18 Published in Finland Argentina by JudasGoat

Suoraan asiaan vaan; tässä jaksa mitään turista:

Päädyin Wanhojen Partojen presidentti-ehdokkaaksi. Here comes the wall of text!

Sisäpolitiikka ja valtion varat

Menneet lihavat kaudet ovat takana, eikä uutta ole näköpiirissä ilman uutta babyboomia. Verotus on saatava asap tasolle jossa kassaan kertyy varoja sen verran kuin vain mahdollista nykyisellä kansalaismäärällä. Vanhoihin tuloihin on turhaa edes tähdätä ellei tosissaan haluta verottaa jäljellejäänyttä kansaa kuiviin. Aseveroa tarvitsee nostaa, ja ehkä pullaveroakin hiukan, pienet kansalaiset kun eivät tarvitse välttämättä aseita, mutta jos pulla ja tulot verotetaan tappiin alkaa elo olla jo ankeaa. Aseita myös saa verottomasti hankittua kauppiailta irkistä (ja joissain sotilasyksiköissä ja puolueissa feedistä) sitten kun niitä alkaa oikeasti tarvitsemaan. Menoja joudutaan joka tapauksessa leikkaamaan, varsinkin jos väestömäärä jatkaa laskuaan, silloin mielestäni järkevintä on leikata kaikkialta tasaisesti sen sijaan että otetaan budjetista tiettyjä osia kokonaan pois mikä ei riittävän mittakaavan säästöä luo.

Suomessa sisäpolitiikka tarvitsee tuuletuksen. En tiedä johtuuko tilanne rödösherroista, uushomoista, ropettajista, karppaajista vai mistä, mutta kaikki ovat toistensa kurkussa kiinni ja tämä alkaa jo lamauttamaan koko valtiota kun kaikki ovat hautautuneina omissa juoksuhaudoissaan huutelemassa toisilleen kilpaa hävyttömyyksiä. Ollaan henkilökohtaisesti toisistamme mitä mieltä olemme mutta koitetaan nyt kuitenkin saada asiat hoidettua ja riidellään ja heilutellaan puukkoja sitten jatkoilla?

Nykyään keskustellaan paljon säännöistä ja laeista. Itse en halua eSuomeen metrin paksuista lakikirjaa ja säännöstöä. Onko maalaisjärki näissä asioissa jo niin harvinainen supervoima että sillä ei pärjätä? Korkeintaan rankkujen laajuudesta mielestäni kannattaa tehdä säännöstöä, jota sovellettaisiin sitten jokaiseen tapaukseen erikseen.


Ehdokas yrittää ymmärtää lukemaansa

Ulkopolitiikka ja liittoumat

Itsehän olen ollut jo pitkään pohjoismaisen yhteistyön kannattaja. En pidä siitä että olemme sidottuja Balkanin ikuisuussotiin, vaikka esimerkiksi Kroatia ja Albania ovatkin kirjoissani todella arvostettuja liittolaisia. Mieluusti näkisin ainakin Pohjolan yhteisen osto- ja myyntikanavan syntymisen, ehkä jopa poliittisen yhteistyökanavan olemassaolon. Ongelmahan näissä on Ruotsin ONE-jäsenyys, mutta käsittääkseni välit ovat yhä sellaiset missä yhteistyö on varsin mahdollista niin kauan kun emme suoraan suurten liittojen varpaille päätöksillämme, ajatuksillamme emmekä toimillamme astu. Edenistä ei ole tarkoitus irrottautua, ja vaikka pohjoisessa vielä joskus oma liitto olisikin, se tulisi mitä suurimmalla todennäköisyydellä nojaamaan jo jäsenistönsä vuoksi Edeniin aivan kuten ABC nojaa ONEen.


Ehdokkaan Sikariporras-look

Sotilasasiat

Tässä näen joka päivä ristiriitaa; armeijoiden (valtion ja yksityisten) tukien leikkaamista ja jopa lopettamista huudetaan kurkut suorina, ja samaan hengenvetoon huudetaan kun ei ole sotaa ja on tylsää. Eli ensin pitäisi rampauttaa armeijat ja sitten julistaa sota naapurille? Koittakaa nyt päättää mitä haluatte, perkele. Itse kannatan budjettien leikkaamista vasta viimeisenä toimena verojen maltillisen noston jälkeen, mutta tosiaan; jos rahat ei riitä ne ei riitä ja silloin on leikattava. Ja kun leikataan, on parasta että menoja streamlainataan ja leikataan kaikkialta juustohöylällä kirveen sijaan.

Kansalaisarmeijan liittäisin MU-tuen yhteyteen, nostaisin tuen prosenttia kattamaan uuden "kilpailijan" mukaantulon ja pitäisin tuet liitettynä puolustusbudjettiin. Kansalaisarmejan näen usein sossuna jossa two-clickerit saavat päivittäiset sinkonsa ja toivottavasti tulevaisuudessa myös säännöllisesti hiukan pullaa jolla ne jotka haluavat pääsevät kasvamaan ilman että kaikki kasvu pitää omasta pussista maksaa. Muutos two-clickeristä aktiiviksi voi tosiaan olla kiinni vain siitä miten hankalaksi etenemisen kokee. Tätä "sossu"-aspektia tuen itse niin paljon että tuen ajatusta sen siirtämisestä Sisäministeriön alaisuuteen.

FEF:n pitää säilyä armeijan nyrkkinä, mutta ei sossuna. Tässä ollaankin viime kaudella edistytty, varsinkin pullaomavaraisuuden selkeä lisääntyminen on ollut hienoa seurattavaa. Haluan nähdä tämän yksikön joukkona joka lopulta sisältää vain alokasryhmän jossa panostetaan varsinkin pullaomavaraisuuteen ja sotatilarutiinien sisäistämiseen sekä kivenkovat eliittijoukot jotka kykenevät lyhyellä varoitusajalla pistämään hetkessä taisteluun valtavat vahinkomäärät muurien kääntämiseksi.

Yksityiset Military unitit: toimivat edelleen erinomaisina kasvualustoina. Lisäksi niiden suhteellisen pienet koot mahdollistavat helpommin organisoitavan "sossutoiminnan" uusille ja operatiivisen toiminnan vanhoille. Tuet auttavat varsinkin uusien alkuunpääsyä ja tässä pelissä monelle onkin tullut seinä vastaan ja lopettaminen sen vuoksi kun oma tuotanto ei vaan riitä siihen tilanteeseen pääsemiseen missä omat tulot kattavat välttämättömät menot.

Sota.


Ehdokas juoksemassa seuraavan TruePatriot-mitalin perässä

Se on hieno asia. Tanner tömisee, kansa hurraa ja tankit surraa. Sotaan EI voi kuitenkaan lähteä valmistelematta (eikä varsinkaan yksityisten ja valtion armeijoiden tukia samaan aikaan leikkaamalla), vaan jo esim Viron tapauksessa meidän on varmistettava että Liettua ja Latvia olisivat täysin sidottuja omille rintamilleen. Muutoin käy niin että pelimekaniikka huolehtii siitä että meillä on raja Latvian kanssa, jolloin sodimmekin Viron maaperällä kahta valtiota vastaan, ja sitä ei seuraa mikään muu kuin eSuomen jalkoihin jääminen. Peli kun ei valitettavasti tunne eikä mahdollista vaihtoehtoa "vallataan alueet x, y ja z ja sitten lopetamme hyökkäyksen ja aloitamme puolustussodan". Muistutan myös että edellinen sota aloitettiin "koska oli tylsää" ja se päättyi rauhaan kun eSuomelta oli viety bonukset ja osa äänekkäimmistäkin sodanhuutelijoista huusivat mediassa rauhaa. Sotia ei voi aloittaa valmistelematta, ei hetken mielijohteesta, ja jos se aloitetaan, se on sodittava loppuun saakka kunnes vihollinen on lyöty tai itse ei enää kykene nousemaan. Siksi toistaiseksi kannatankin harjoitussotaa, ja jos oikeaan ryhdytään, haluan että nykyinen sota lopetetaan ja uusi aloitetaan äänestyksen kautta, se antaa armeijallekin aikaa mobilisoida itsensä täyteen tehoon. Lisäksi ulkopolitiikka on jännä asia, mitä vähemmän kiiltävässä kilvessä on paskaa sitä helpommin asiat sujuvat muiden kanssa.

EDIT:
MINISTERIÖ (täytän sitä mukaan kun varmistuu, näistä saa ottaa yhteyttä jos hommat kiinnostaa)
Vara-presidentti: Koze
Neuvonantaja: TTi09
Sisäministeri: TheJuliusCaesar
Puolustusministeri: Coji
Juutalaisministeri: Citizen Mu
Tiedotusministerit: Otus Leucotis