Kolmas presidenttikausi alkaa

Day 3,001, 02:12 Published in Finland Estonia by Pedersprii

Rakkaat kansalaiset, kunnioitetut toverit. Kuten olette mahdollisesti jo huomanneet, armollinen ja suuresti rakastettu johtajanne Pedersprii eli minä, on kolmatta kertaa presidenttinä. Olen jo valmiiksi pahoillani siitä, että tämä jatkokausi on viimeiseni. Tiedän, että tieto aiheuttaa surua, turhautumista ja ehkä itsetuhoisiakin ajatuksia, mutta yritän järjestää kriisiapua sille ajalle, kun en enää ole presidenttinne.


Kauden tavoitteet

Kolmannelle presidenttikaudelle on jo vaikea keksiä suurempia tavoitteita. Ulkopolitiikan saralla asiat ovat kohtalaisen hyvin, mutta parannettavaa on toki aina. Tavoitteena on turvata asemat, jotka meillä on nyt ja syventää yhteistyötä niin eteläisen naapurivaltiomme Viron kuin vanhojen liittolaistenkin kanssa. Näin voimme turvata valtakuntamme mahdollisen laajentumisen tulevaisuudessa. Laajentuminen ei onnistu ilman vakaita lähialueita, minkä lisäksi haluamme levittää rauhanomaisen kansamme rakkauden sanomaa mahdollisimman laajalle.

Sisäpolitiikan suhteen sisäministerillä oli jo joitain ajatuksia, joiden kehittelemistä jatketaan hallituksessa. Lisäksi erinäisiä kansalaisten aktivointitoimenpiteitä on harkinnassa, sillä luonnollisesti haluamme aktiivisen kansan, joka tekee ilomielin töitä hallintonsa hyvinvoinnin eteen, tai siis oman hyvinvointinsa, sillä hallinnon hyvinvointi tarkoittaa kansan hyvinvointia aivan samoin kuin hallinnon ajatukset ovat kansan ajatuksia.





Hallinnon muutokset

Voitin siis kolmannen kerran vaalit, mistä kiitos kansalle, joka oli takanani sankoin joukoin. Onnistuin aikoinaan tekemään luonteelleni sopivasti ainoastaan hyviä ratkaisuja, joten hallitus on ollut loistava. Siksi ei ole ollut tarpeen poistaa ketään hallituksesta. Lupasin kuitenkin ottaa hallitukseen niin paljon ministereitä kuin on halukkaita, joten hallitusta on täydennetty parilla toverilla. Sisäminiteriksi tulee Fineros, jona uskon olevan tehtävään sopiva. Tiedotusministeriön sarjakuvaosaston päälliköksi tulee toveri Qummi, joka tunnettiin ennen huomattavasti nykyistä kauniimmalla nimellä.

Tähän asti valtiomme asiat ovat sujuneet loistavasti, eikä Suomen demokraattisen kansantasavallan voittokulkua ole voitu estää. Tavoitteena on jatkaa rauhanomaisen aatteemme voittokulkua tälläkin kaudella ja lyödä riistäjät, jotka alistavat kansoja sortovaltansa alle. Lähdemme tavoittelemaan voittoa porukalla, joka valloittaisi Marsinkin halutessaan, ja ilman apuvälineitä pelkästään puhumalla. Kansalaiset voivat olla levollisin mielin, sillä paras kuviteltavissa oleva hallinto valvoo puolestanne.


Hallitus 2/2016:

Presidentti: Pedersprii
Pääministeri: Ripperi (lisäksi presidentin henkilökohtainen avustaja ja hallituksen virhevastaava)
Ulkoministeri: TheJuliusCaesar
Puolustus- ja hyökkäysministeri: Lord Morgoth Bauglir
Sisäministeri: Fineros
Tiedotusministeri: Jerq
Tiedotusministeriön sarjakuvapäällikkö: Qummi (joka tunnettiin ennen huomattavasti kauniimmalla nimellä Kakkapylly)
Hupi- ja sisäisen valvonnan ministeri: Samueru
Propagandapäällikkö ja kansanvalistaja: Golpel
Maahanmuuttoministerit: Nazar Sivukha ja Turvapaikanhakija
Puhtaanapito-osaston ylipäällikkö: Mahtiankka

Valitettavasti ensimmäinen maahanmuuttoministeri Nazar Sivukha ei ole vielä muuttanut maahan, joten jollei ihmeitä tapahdu, maahan muuttaminen jää maahanmuuttoministerin ainoaksi tehtäväksi. Työskennelkää ilolla ja ahkeruudella, toverit, sillä hallitus valvoo kanssanne ja salainen poliisi turvaa työskentelynne.



Rakkauden lähettiläs, teitä kaikkia aina rakastava presidenttinne
Pedersprii