Ja taas kerran....

Day 2,338, 07:31 Published in Finland Finland by RIP006

Ja taas kerran löydän tieni saman vanhan puuhan pariin. KYLLÄ, olen palannut taas kerran.

Paljon on tapahtunut poissaollessani ja uusia asioita on katseltavana. Puoluekenttä on muuttunut, MU:t ovat muuttuneet, ainut mikä on pysynyt on LEP. Vaikken koskaan ole erityisemmin LEP:n toiminnasta ollut kiinnostunut, on kuitenkin vuosien ja taas vuosien jälkeen mukavaa huomata jonkin asian pysyvän muuttumattomana.

Mutta kuten jo totesin olen taas tekemässä paluutani eMaailman arkeen. Monet vanhat muistavan minut viimeisimmältä aktiiviseltani ajalta MULLI:n johdossa. Kuitenkin tänä aamuna muistellessani vanhoja kulta-aikojani pelin parissa ja sitä kuinka alkujaankaan aloitin pelin, mietin milloin mahdoin aloittaa. Hetken syventymisen jälkeen totesin aloittaneeni ensimmäisen kerran eMaailmassa yli kuusi (6) vuotta sitten. Matkalle on osunut monia vivahteikkaita tapahtumia sekä eMaailmassa että siviilissä, mistä on jäänyt paljon muistoja mieleen. Matkan varrella myös peli on kehittynyt ja muuttunut paljon, osittain hyvään osittain huonoon suuntaan. Kuitenkin yksi on ja pysyy, jostain syvältä kumpuava halu ja kaipuu aina ajoittain eSuomen lämpimään syleilyyn.

Nyt yli vuoden poissaolon jälkeen on taas aika alkaa katsoa eSuomen tulevaisuuteen kirkkain mielin.


RIP006