Eeppisen äärellä

Day 1,951, 12:20 Published in Finland Argentina by JudasGoat

No ei olla. Otsikko ei liity tekstiin. Luullakseni.

Päällimmäisenä mieleeni on jäänyt pettymys. Olen varmaan koko eElämäni ajan ihmetellyt yhtä asiaa. Miten on mahdollista että eSuomessa ainut konkreettinen tunteita nostava konflikti on aina sisäinen? Oltiin sodassa minkä valtion kanssa vain, energia kuitenkin käytetään keskinäiseen sisäiseen taistelemiseen. Ketään ei tunnu kiinnostavan eSuomen etu vaan peräaukon valkaisut, rödösherrad ja niiden toilailut, keskinäinen sotiminen (kilpailua tuo enää ei ole) ja pärinä menevät aina sen edelle.

eSuomi sai edellisen babyboomin kautta mahdollisuuden nousta alueelliseksi suurvallaksi, ulkomaisessa mediassa spekuloitiinkin eSuomen nousua eVenäjän kantaan. Toisin kuitenkin kävi. Energia meni johonkin aivan muuhun. Jotenkin koko kansa unohti että pelissä valtiot taistelevat resursseista ja paikasta auringossa ja päätti että on hieno idea vetää oma hiekkalaatikko hajalle.


Agitaattori juoksuhaudassaan miettii seuraavaa solvaustaan

Mikä ihme siinä on että valtio on täynnä valittajia? Ensin valitetaan siitä että mitään ei tapahdu, sitten valitetaan että tapahtuu liikaa, ja lopuksi että kaikki tapahtuu väärin ja vain oma tapa toimia on se Ainoa Oikea (tm). Kun yhteisö (käytän sanaa nyt koko kansan merkityksessä) on täysin tulehtunut ja käyttää sen 95% energiastaan itsensä tuhoamiseen niin yksikään diktaattori tai presidentti ei eSuomea paremmaksi saa muutettua. Jokaisessa yhteisössä on tietenkin omat trollinsa ja reptiliaaninsa mutta eikö näiden paikka ole yhteisön reunamilla sen sijaan että ne pitävät huolen siitä ettei mistään tule mitään huomion keskipisteessä?

Onko maassamme enää pelkkää mölinää vai onko keskuudessamme vielä todellisia isam maan ystäviä? Valtio tosiaan on jälleen kerran vararikon partaalla mutta olen huomaavinani mahdollisuuden myös korjata tilannetta.

Airstrikea varten voi lahjoittaa ruokaa ja rahaa valtiolle. Ruoka menee varmaankin hukkaan, mutta treasuryyn voi lahjoittaa rahaa. Käynnistänkin omalta osaltani nyt kolehdin. Oli summa suuri tai pieni, niin meillä, yhteisönä ja kansana, on nyt mahdollisuus kantaa ihan itse oma konkreettinen kortemme kekoon. Syteen tai saveen, jos ei yritä ei voi odottaa muutoksiakaan.


Antamani 609cc lahjoitus paremman huomisen puolesta.

Lopuksi; eduskuntavaalit tulloo taas! Äänestäkää WP:tä, sillä vaikka mielipiteet eroavatkin niin yksi asia on varma. Jokaisesta tulee lopulta Wanha! Ääni WP:lle on ääni tulevaisuudelle!