[Ulkoministeriö tiedottaa] Selvitys liittoumatilanteesta II

Day 2,535, 13:02 Published in Finland Finland by Ministry of Education FI

Ulkoministeriö julkaisi kolmisen viikkoa sitten liittoumakatsauksen, jossa ruodittiin sen hetkisiä vaihtoehtoja ja muodostelmia eMaailman liittoumakentällä. Tilanne ei liittoumallisesti tuolloisesta tilanteesta ole juurikaan muuttunut - ehkä selvimmät ja virallisimmat muutokset ovat Taiwanin eroaminen LETO😒ta ja liittyminen Pacificaan, sekä Suomen eroaminen Asgardista.


Asteria näyttää edelleen suhteellisen samalta. Vaikka jo kolmisen viikkoa sitten ennustettiin liittouman kaatuvan muutaman viikon sisään, ei ainakaan vielä näin ole tapahtunut. Ulkoministeriö kuitenkin tulee lähipäivien aikana ottamaan yhteyttä esimerkiksi Kreikkaan ja Argentiinaan keskustellakseen kyseisten maiden kanssa jatkosuunnitelmista. Aiemmin on jo liikkunut huhuja Argentiinan ja Kreikan mahdollisesta yhteistyöstä ja kenties pohjasta uudelle liittoumalle. Tähän olisi hyvällä diplomatialla myös Suomen hyvin mahdollista yrittää päästä mukaan. Lisäksi kyseiseen koalitioon on huhuttu muun muassa Bulgariaa ja Kroatiaa.

Asterian Serbivetoisen haaran taas on huhuttu olevan erkanemassa kohti Puolaa. Yhdessä Unkarin kanssa näiden kolmen valtion on huhuttu aikovan muodostaa pohjan toiselle tulevalle megaliittoumalle. Kolmen maan lisäksi kyseiseen rintamaan on huhuttu muun muassa Makedoniaa, joka ei voi sietää Kreikkaa, sekä kenties Romaniaa. Viimeksi mainitun kohtalo kuitenkin on vielä auki, sillä molemmilla puolilla on Romanian vihollisia (Bulgaria toisella, Unkari toisella puolella). Myös Venäjän ja Romanian suhteet ovat kärjistyneet jopa sodan partaalle viimeisen reilun vuoden aikana.


Pacifica -liittouman jäsenmäärä on näinä kolmena viikkona kasvanut yhdellä - mukaan on liittynyt hiljattain Asterian sateliitti LETO😒ta eronnut Taiwan. Suomi solmi hiljattani myös MPP:n kyseisen saarivaltion kanssa. Suomen tiedustelut mahdollisuudesta jäsenyyteen Pacifica-liittoumassa eivät ole viimeisten viikkojen aikana juurikaan edenneet. Ulkoministeriö on kyllä tiiviisti keskustellut niin Venäjän kuin Yhdysvaltain edustajien kanssa, mutta konkreettisia, virallisia neuvotteluita ei oikeastaan ole käyty.

Sirius ja Aurora ovat elelleet suhteellisen hiljakseen viimeisten viikkojen aikana. Keskusteluissa on käynyt ilmi Asterian päähuomion siirtyneen Puolan johtamasta Siriuksesta Auroraan. Platon tituleeraaman eeppisen viikon ehkäpä suurin ja seuratuin taistelu käytiinkin Serbian sekä Auroraa edustavan Chilen välillä.


Liittoumakenttä on edelleen murroksessa. Kenties realistisimman ja vakavimmin otettavat vaihtoehdot Suomelle ovat tällä hetkellä Argentiinan ja Kreikan tulevaisuudessa muodostama megaliittouma, sekä jo useaan otteeseen esillä ollut Pacifica. Suomen ulkoministeriö kartoittaa edelleen vaihtoehtoja ja esittelee näitä eduskunnalle sitä mukaan kun tilanne etenee.

- Ulkoministeriö