Join the new world

Aivan aluksi mainitsen, että minulla oli tämä artikkeli kirjoitettuna jo viimeisen presidenttikauteni alkuaikoina. Ajattelin julkaista sen heti, kun kauteni on ohi. En kuitenkaan tehnyt sitä, sillä sisälläni oli henkinen tyhjiö enkä kyennyt tekemään oikeastaan sitä. Olen pahoillani. Mainitsen myös heti alkuun, että valitettavasti artikkelissa ei ole kuvia. Luonnostelin useammankin kuvan, jotka olisin voinut liittää artikkeliin, mutta en jaksanut piirtää yhtäkään loppuun. Olen pahoillani siitäkin.

Oli joulukuun alku, kun minut valittiin presidentiksi. Valintani presidentiksi oli äärettömän epätodennäköinen. Olin yksi niistä johtajista, joka vain päätyi virkaan. En koskaan halunnut presidentiksi. Minut asetettiin ehdolle, koska puolueemme johtaja Ripperi oli ryyppäämässä koiransa kanssa ja koira käski laittaa minut presidenttiehdokkaaksi. Ajattelin ehdokkuuden olevan niitä ideoita, jotka tulevat ja menevät. Oletin, että poistun ehdokaslistoilta ennen vaaleja. Jostain syystä näin ei käynyt, ja jostain syystä muutkaan suuremmat puolueet eivät asettaneet ehdokasta, joten lisäkseni ehdolla oli ainoastaan jokseenkin tuntemattomia pelaajia pienemmistä puolueista. Päädyin siis presidentiksi, vaikka en tehnyt mitään ehdokkuuteni tai valintani eteen. En kirjoittanut artikkeleita, en sanonut sanaakaan missään, en halunnut edes ehdolle ja siitä huolimatta jouduin presidentiksi.

Koko tapahtumaketju ei olisi ollut mahdollinen, jos pelissä olisi vielä pelaajia, jotka ovat kiinnostuneita pelistä. Olen ollut peliurani alusta saakka suomalaisten tosipelaajien mielestä epäluotettava, epävakaa, epätoivottu ja muillakin tavoin epäpelaaja. Jos nämä enimmäkseen Wanhoihin partoihin sijoittuneet tosipelaajat olisivat kiinnostuneita pelistä, en olisi voittanut vaaleja. Aikoinaan en saanut haltuuni edes puolueen organisaatiota, koska olin liian epäluotettava rahattoman organisaation vartijaksi. Mutta koska oikeat pelaajat eivät ole enää kiinnostuneita pelistä, he eivät tehneet mitään. He eivät kiinnostuneet sen vertaa, että olisivat asettaneet oman ehdokkaan. Ketään ei kiinnostanut. Olen pahoillani, etten tehnyt itse mitään asian eteen.

Kun presidenttikauteni alkoi, Suomessa oli voimassa suojadiktatuuri ja päädyin siten myös diktaattoriksi. Tätä en kylläkään tiennyt siinä vaiheessa, kun olin presidenttiehdokas. Vanhat spurdot odottivat minun tekevän jotain jännittävää, kuten hyökkäävän joka paikkaan ja tuhoavan valtion varat – tai olisivat odottaneet, jos heitä olisi vielä paikalla ja heitä kiinnostaisi. Tosipelaajat taas olisivat odottaneet minun kääntävän kassan ja ratsastavan auringonlaskuun, jos heitä olisi kiinnostanut. En tehnyt kumpaakaan. Olen pahoillani, Cure, Turbo Jape ja muut. Petin odotuksenne. En toiminut kuten minun olisi odotettu toimivan, jos pelissä olisi ollut joku jostain kiinnostunut pelaaja.

Kun minut valittiin presidentiksi, en tiennyt mitä odottaa. Koska en odottanut valintaani, enkä edes tiennyt tuleeko minusta diktaattori, en ollut valmistautunut. Yhtäkkiä huomasin olevani diktaattoripresidentti. Minulla oli kaikki valta päättää valtion asioista ja jos joku olisi odottanut jotain, hän olisi luultavasti odottanut täydellistä epäonnistumista. Itse en tiennyt mistään mitään, joten aloin tarkkailla tilannetta. Vastoin odotuksia ja itsenikin yllätykseksi en alkanut spurdoilla villisti, en lamaantunut täysin ja jättänyt kaikkea hoitamatta, en ratsastanut auringonlaskuun valtion kassa kainalossani enkä myöskään kääntynyt 360 astetta ja poistunut pelistä. Sen sijaan menin helpoimman kautta ja aloin toimia kuten presidentit yleensäkin. Kaikki muu olisi vaatinut luovuutta ja intoa, joita ei ollut, joten kopioin valmiit toimintamallit edellisiltä presidenteiltä. Mietin ne tuntemani ihmiset, jotka osaavat hoitaa omat alansa parhaiten ja aloin lähetellä viestejä heidän saamisekseen hallitukseen. Kieltäytymisiä ei tullut, joten sain kasattua poikkeuksellisen hyvän porukan. Olen pahoillani tästäkin. Olisin voinut keksiä kaikkea uutta ja mielenkiintoista, mutta en jaksanut.

Tiedän, että vanha toverimme Zacharia Raven oli myös innoissaan valinnastani. Hän päivystää vuorokauden ympäri, päivästä toiseen sormi banninapilla. Zachariaan bannisormi sykki jo, kun hän näki valintani. Hän odotti, että tekisin valtion organisaatioilla virheliikkeen ja hän saisi asettaa organisaatiolle ikuisen bannin. Banninappi oli jo asetettu kohtaan spam, jolla voi helposti antaa foreit pointeja ilman järkevää syytä. Valitettavasti tälläkin osastolla sattui ainoastaan yksi kompurointi, ja sekin fp taisi tulla vain siksi, että Zacharias ei jaksanut enää odottaa mitään oikeaa virhettä ja tulkitsi satunnaisesti valitsemansa artikkelin spämmiksi. Olen pahoillani, mestarini Zacharia, että en täyttänyt sinunkaan toiveitasi. Toivottavasti voit joskus antaa anteeksi.

Entä sitten ystävämme Cendorr eli (liitä tähän valitsemasi nimet)? Hänkin epäilemättä odotti paljon enemmän, tai ainakin olisi odottanut, jos olisi ollut pelissä valintani aikaan. En ole varma, oliko. Hän odotti vähimmilläänkin minun sotkevan hommat sen verran pahoin, että vallan kaappaaminen maassa olisi helppoa. Villeimmissä unelmissaan hän luultavasti odotti saavansa ostaa tunnukseni tai että itse alkaisin toimia cendorrmaisesti ja tuhoaisin valtion kassan tai muuta vastaavaa. En pystynyt edes siihen, en, vaikka olen aiemmin mm. saanut häneltä 1,5 miljoonaa markkaa perinnöksi. Toisaalta en saanut yhtään tarjousta accountistani. Olen pahoillani, Cendorr. En edes yrittänyt. Tähänkään en kyennyt.

Olen pahoillani, etten pystynyt täyttämään odotuksianne, toverit. Joskus muulloin olisin varmasti kyennyt vaikka mihin. Olen kuitenkin henkisesti tyhjä ja mieleni vaeltaa pieninä osina varjojen maailmassa. En pysty toimintaan, jossa vaaditaan ajattelua tai luovuutta. Olin koko presidenttiaikani henkisesti täysin lamaantunut ja vailla järkeä. Tein sen, mitä ihminen tekee, kun ei kykene muuhun: klikkailin niitä nappeja, joita presidentin ilmeisesti pitää klikkailla. Seurasin ohjeita, joita ei ollut mihinkään kirjoitettu, mutta joiden oletin olevan todellisia. Siten oli helpointa, ei tarvinnut ajatella. Vieraiden maiden johtajat ja muut kansalaiset, niin liittolaiset kuin vihollisetkin ottivat yhteyttä. Koska osaan kirjoittaa henkisesti kuolleenakin, pelkkä henkinen aivokuolema ei estänyt tätä puolta. Siksi sain hoidettua suhteet muihin kansoihin ja oman maani kansalaisiin kohtuudella. Suhdetoiminta tuli selkäytimestä, reaktioina. Samasta syystä kykenin kirjoittamaan kotimaan mediaan artikkeleita, joissa selostin toimintaani. Pystyn suoltamaan sontaa loputtomiin, luultavasti kuolemani hetkeen saakka, joten sekään ei ollut ponnistus. Kun selittää mekaanisesti asioita, jotka on hoidettu kaavamaisesti, aivotoiminta ei ole välttämätöntä.

Ainoa keskimääräistä mielenkiintoisempi tapahtuma ollessani presidenttinä alkoi toisen kauteni aikana. Tuolloin Viron diktaattori otti yhteyttä ja kysyi, olisiko Suomen mahdollista palauttaa heille verorahat, jotka keräämme Viron alueilta. Keskustelun aikana jotkut kansanedustajat ehdottivat liittovaltiota Viron kanssa ja tästä syntyi mielenkiintoisia keskusteluja Viron johtajien kanssa. Syitä ei tarvinnut hakea kaukaa. Pääsyy keskusteluihin oli molempien valtioiden yhteinen ongelma: juuri ketään ei kiinnosta ja hallitukset johtavat elävien kuolleiden kyliä. Paikalla käyvät pelaajat käyvät ampumassa vähän ja parhaat haalivat mitalejakin, mutta siihen kiinnostus jääkin. Tähtien asennot olivat oikeat, koska muuten keskustelu ei olisi ollut edes mahdollinen. Tätä ei olisi koskaan tapahtunut, jos molemmat valtiot olisivat olleet voimissaan. Lisäksi mitään ei tapahtunut minun aloitteestani, vaan ansio on Suomen kansanedustajien ja Viron diktaattorin Virvun. Itse en ollut aktiivinen, vaan tein asioita toisten aktiivisuuden seurauksena. Olen pahoillani tästäkin. Tässäkään asiassa en luonut uutta tai kiinnostavaa vaan seurasin helpointa tietä. Lopputuloksena kaksi seisovaa ruumista hapuilee tukea toisistaan, koska omat jalat eivät enää kanna. Intohimon puutteessa projekti kuivui pystyyn. Kun yhdelläkään keskustelijalla ei ollut tavoitetta, keskustelut eivät luonnollisesti johtaneet muutoksiin.

Ymmärrän, että kaikki tapahtunut on ollut osin väistämätöntä. En olisi päätynyt presidentiksi, jos esimerkiksi WP:n väki olisi ollut kiinnostunut edes jostain. Toisaalta, jos joku toisin pelaava, joku, joka haluaa sekoittaa asiat, olisi ollut kiinnostunut, hänellä olisi ollut tilaisuus johtaa maata WP:n tyylillä pelaavien kiinnostuksen loputtua. Ketään ei kuitenkaan kiinnostanut, joten asioita tapahtui. Johtajaksi päätyi epätodennäköisin vaihtoehto, se, jolla ei ole mitään intressiä pyrkiä valtaan ja joka ei valtaan pyrkinytkään. Pelit kuolevat, kun niistä poistuu enemmän pelaajia kuin niihin tulee. Tässä pelissä suunta on ollut selvä jo pitkään. Sen näkee, kuulee ja haistaa, vaikka ei edes yrittäisi. Ilmapiiri ei ole kuollut – se on pahempi. Rehellisesti kuollut on hieno muistomerkki elämästä, se on ylpeä kuva siitä, mitä joskus oli. Valitettavasti tämä peli ei ole kuollut arvokkaasti, vaan se jatkaa rampana ilmeisesti loputtomiin. Jäljellä olevat pelaajat eivät ole eläviä eivätkä kuolleita. He vaeltavat haamuina, eivätkä ole kiinnostuneita mistään. He toimivat kuten minä presidenttinä, he tekevät mekaanisesti sitä, mitä ovat tottuneet tekemään tai mitä pyydetään. Tämä on haamujen ja henkien kaupunki, jossa on enää hyvin vähän elävää. Ehkä minäkin olisin syttynyt kausieni aikana, jos olisi ollut jokin vastavoima. Kukaan ei kuitenkaan vastustanut juuri mitään, sain toimia kuten halusin ja tunnelma oli muutenkin kaikin puolin lähellä saattohoitoa. Jätän seuraajilleni perinnöksi kuolevan maailman, jossa jatketaan vanhoja ratoja kunnes kuolema meidät erottaa. Olen pahoillani, etten muuttanut tunnelmaa edes hetkeksi tai keksinyt mitään uutta. Anteeksi.