[Presidentti] Kauden päätös, uudet vaalit
Pedersprii
Toverit! On tullut aika kirjoittaa presidenttikauteni viimeinen artikkeli. Lyhyesti sanottuna kausi on ollut täydellinen menestys. Kansan rakastamat johtajat ovat tehneet loistavaa työtä, eikä mitään negatiivista ole ilmaantunut. Tiettyjä ikäviä asioita on tietysti ilmennyt, mutta hallinto on tehnyt raskaan työn kansan puolesta ja eliminoinut ikävät asiat ja henkilöt. Maamme on siten paremmassa tilassa kuin aiemmin ja sen kansakin on tietysti yksimielinen ja tyytyväinen. Voidaan siis sanoa kaiken olevan paremmin kuin aiemmin.
Valtion taloudellisten voittojen ylistys
Valtion varallisuus on kasvanut jonkin verran, koska arvioidusta puolustusbudjetista jäi käyttämättä yli 100 000 markkaa – pääasiassa siksi, että tiedoitusosasto jätti strategisista syistä laittamatta tankkijakoja artikkeleihin. Joissain niitä oli, mutta joululomien vuoksi väkeä oli aika vähän nakkijonossa. Ylijäämä menee tietysti aina kansan hyväksi, joten tästä ei ole syytä olla huolissaan. Johtajat tietävät kyllä, kuinka kassaa tulee viisaimmin käyttää. Toisaalta liittolaissopimusten määrän kasvu lisäsi jonkin verran sopimuskuluja, eli osa puolustusbudjetin ylijäämästä menee MPP-kassan alijäämään. Siitä huolimatta budjetti alitettiin, vaikka kauden aikana verotusta laskettiin, joten kansamme hyvinvointi on eittämättä huimassa kasvussa! Suomen demokraattisen kansantasavallan taloudellinen hyvinvointi herättääkin kateutta ympäri maailman.
Kuvassa täysin käyttämätön uusimman mallin mukainen valtion tankki, joka jätettiin noutamatta valtion loputtomasta tankkivarastosta.
Kauden päättyminen ja uudet vaalit
Presidenttikausi on siis päättymässä ja voin todeta tehneeni todella paljon raskasta työtä kansan hyväksi. Tiedän, että kansalaiset voivat olla rauhallisin mielin kun tietävät heidän parastaan ajattelevan hallinnon hoitavan elämän vaikeimmat osuudet. Päivästä toiseen hallinto joutuu tekemään häikäisevän älykkäitä suunnitelmia ja monimutkaisia päätöksiä, mutta mitäpä emme tekisi kansamme puolesta? Entä sitten, kun kausi päättyy? Tuleeko tilalle fasistinen hallinto, joka murskaa ja ohittaa kansan tahdon? Voitte olla levollisia, sillä minut on asetettu jälleen ehdolle presidentinvaaleissa. En ole koskaan halunnut presidentiksi, mutta ymmärrän, että kansalaiset vaativat tiettyä tasoa ja uhraudun siksi kansan vaatimuksesta jälleen presidenttiehdokkaaksi. Tiedostan, että kansa haluaa että sen puolesta ajattelee joku kaltaiseni. Siksi toivonkin, että äänestäisitte vaaleissa mahdollisimman ahkerasti, jotta kansan tahto tulisi aidosti näkyviin.
Tulevan kauden hallitus
Aiemmat ministerit ovat lupautuneet jatkamaan hallituksessa, jos tulen valituksi presidentiksi – tai ainakaan kukaan ei ole kieltäytynyt kunniasta. Se onkin hyvä juttu, sillä kieltäytyjät teloitetaan aamunkoitteessa, koska ovat osoittautuneet pettureiksi ja koska ovat liian hyvin perillä arkaluontoisista valtion salaisista asioista. Tässä hallitukseni runko, jos tulen valituksi:
Presidentti: Ajatusten Oulujoki, Salpausselkien nero Pedersprii
Ulkoministeri: Ulkopolitiikan atlanttinen vuorovesi TheJuliusCaesar
Puolustus- ja hyökkäysministeri: Tammerkosken kauhu Lord Morgoth Bauglir
Pääministeri: Fennoskandian olutjumala Ripperi
Tiedotusministeri: Runonlaulun kenraalikuvernööri Jerq
Hupi- ja sisäisen valvonnan ministeri: Pyöveleiden Himalaja Samueru
Propagandapäällikkö ja kansanvalistaja: Opetuksen jalohaukka Goebbels
Jos arvoisalla lukijalla on kiinnostusta hallitustehtävistä, ota yhteyttä! Yhteyttä voi ottaa mm. yksityisviestein tai vaikka ilmaisemalla halukkuutensa kommenteissa.
Comments
Peders tässä ois se videopätkä siitä hallituksen joulujuhlasta jossa mun Vili-koiro esiinty.
Tän varmaan piti mennä koko kansan nähtäville? Sama tuo tässä se video.
https://youtu.be/rKJIlMVEqD0?t=20
Hieno video Vililtä! Onhan se itte videoinu tän?
Määhän ton kuvasin kun jäbä kyynelehti, etkö muista?
wuf wuf spiderpee! o7
ja endorsea tietenkin vaalipud-jettiin
http://www.bfernandez.com/wp-content/uploads/2012/08/Bud-Plane-1.jpg
Minulla olisi halukkuutta ottaa ministerien rahat ja juosta. Mutta ei nyt ehkä ministerintehtävään itsessään.
Ittelleni kelpais joku täysin turha ministeriysvirka koska edus kunta äijänä idlailu alkaa käymään tylsäks. Eli vessansiivousministeriys tai ripperin koiran ulkoilettamisministerin virka olis sopiva ottaen huomioon itseni täydellisen ammattitaidon puutteen.