[Kilpailu] [Perintö] [Tse Kim] Perinnönjakopiirustuskilpailu

Day 2,932, 00:05 Published in Finland Estonia by Pedersprii

Hyvät toverit! Rakastettu toveri, Suomen ensimmäinen diktaattori Tse Kim, rippasi jonkin aikaa sitten. Hän jätti pienehkön perinnön allekirjoittaneelle, mutta en ole jaksanut jakaa perintöä, koska olen laiska plus että en ole jaksanut olla erepublikissa niin kauan, että kirjoittaisin artikkelin. Nyt päätin jaksaa viisi minuuttia ja järjestää piirtelykilpailun, jonka palkinnot tulevat kunnioitetun toverin Tse Kimin perintörahoista.

Kilpailun säännöt

Tehtävänä on piirtää kuva siitä, kuinka rakastettu johtaja Tse Kim nousee kuolleista ja palaa syöksemään tämänhetkisen valheellisen diktaattorin vallasta ja ottaa oman paikkansa kansan kunnioitettuna johtajana.

Kuvan pitää olla oma tekemä. Pelkkä kuvanmuokkaus ei riitä, vaan kuva pitää piirtää esimerkiksi Paintilla tai muulla hyväksi havaitulla piirto-ohjelmistolla. Koska kynällä piirretyt kuvat ovat hienoja, myös ne ovat toivottuja. Silloin pitää luonnollisesti skannata kuva koneelle tai näpätä siitä valokuva. Kuvassa saa olla myös sellaisia elementtejä, jotka on leikelty esim. valokuvista ja liitetty mukaan, mutta pääosa kuvasta pitää silti olla oma piirtämää. Vain yksi työ kilpailijaa kohti! Jokainen teos palkitaan, joten tämä sääntö tehdään sen estämiseksi, ettei yksi pelaaja vie miljoonilla kuvilla kaikkia palkintoja.

Voittajan valinta ja palkinnot. Kun puhutaan kunnioitetun ja rakastetun diktaattorin perinnöstä, palkintojenjaossakaan ei tietenkään käytetä demokratiaa tai raateja. Voittajan valitsee tämän artikkelin kirjoittaja elikkäs minä elikkäs meikäläinen elikkäs itteni itte! Valinta on täysin subjektiivinen ja siinä painotetaan taiteellisia ambitioita ja teoksen luomia tunnetiloja. Piirtäjän pärställä tai nimellä ei ole vaikutusta palkitsemiseen. Kaikki osallistuneet teokset palkitaan! Palkintoina on raheja elikkäs fimmejä tuntematon määrä (huomio Kendo ja muut, jotka kuvittelevat kuitenkin jotain aivan muuta).

Töiden lähettäminen. Työt voi toimittaa millä tahansa keksimällään tavalla siten, että minä näen teoksen. Vaihtoehtoina on esimerkiksi laittaa linkki kuvaan tämän artikkelin kommentteihin, postata yksityisviestillä minulle, julkaista kuva omassa artikkelissa tai sitten jotain muuta, jos joku keksii jotain fiksumpaa. Kuva pitää lähettää viimeistään torstaina 3.12. kello 10 eli erepublikin päivän 2934 alkuun mennessä.

Erikoispalkinto. Kilpailun esipalkinnon saa toveri Hitti-Litti, joka on itseään säästämättä väsymättä huolehtinut toveri Tse Kimin perinnöstä ja muistuttanut, ettei se vain unohtuisi. Ilman Hitti-Littiä perintö olisi luultavasti jo unohtunut, joten hän saa elämäntyöpalkinnon, joka siirretään hänen tililleen välittömästi.

Onnea matkaan!