Okkiuksen Aamutähti, osa 2

Day 706, 10:07 Published in Finland Finland by Cenwrath

Vihdoin ilmestyy uusi osa (päättymättömään(?)) jatkotarinaani. Mikäli et ole lukenut edellistä osaa, suosittelen, että luet sen nyt:
Okkiuksen Aamutähti, osa 1

___________________________

Jolius heräsi säpsähtäen. Hän kuuli kuinka jokin piti laahaavaa ääntä hänen telttansa lähistöllä.
Jolius kaivautui pois lämpimän huovan alta, ja avasi teltan läpän. Keskipäivän aurinko paistoi kirkkaasti taivaalta sokaisten hänet, joten hän kömpi takaisin teltan sisälle. Hän odotti kärsivällisesti, että hänen silmissään pomppivat valoläiskät katoaisivat. Näin tapahtuikin kotvasen päästä, ja Jolius kaivoi vaatesäkistään hänen isoisänsä vanhat silmäläpät, jotka varjostaisivat hänen silmiään.

Jolius astui ulos teltastaan, ja kiinnitti ensimmäiseksi huomionsa maassa luikertelevaan painaumaan. Jotain painavaa oli raahattu maata pitkin siltä kohtaa. Tarkempi tarkastelu paljasti veriroiskeita painauman ympäriltä. Jäljen toinen pää johti läheisiä kukkuloita kohti, toisen kiemurrellessa heidän leirinsä toiseen päähän. Jolius seurasi jälkeä sen alkupisteeseen, ja huomasi järkytyksekseen, että Kertsi makasi maassa sen luona.

Jolius yritti herätellä Kertsiä, mutta turhaan. Hän laittoi Kertsin makaamaan läheistä puuta vasten, ja lähti sitten herättämään Robzzzia. Robzzzin teltan luokse saapuessaan Jolius tajusi, ettei Lahnaa ollut näkynyt missään. Hän herätti Robzzzin, ja lähti kiertämään ympäri leiriä Lahnaa huudellen. Mitään vastausta ei tullut, eikä hän löytänyt merkkiäkään Lahnasta.

Sillä aikaa kun Jolius etsi Lahnaa, Robzzz meni katsomaan Kertsin vointia. Hän huomasi, että Kertsi oli saanut iskun päähänsä ja alkoi tutkia sitä lähempää. Hän huomasi vamman olevan vakava, ja että hänen täytyisi käyttää kaikki lääkintätaitonsa, mikäli hän haluaisi saada Kertsistä vielä hyödyllisen. Robzzz kutsui Joliusta apuun vaativan leikkauksen suorittamiseksi.

Jolius teroitti maasta löytyneen terävän kiven ja katkaisi puun oksan, jonka hän myöskin teroitti. Niiden avulla hän ajeli Kertsin hiukset, jättäen Kertsin pään peilinkirkkaaksi ja karvattomaksi. Hänen ajellessa Kertsin hiuksia, Robzzz oli teroittanut Kertsin kynsisakset partaveitsen teräväksi.

Robzzz asetteli Kertsin istuvaan asentoon, ja leikkasi saksien kärjellä Kertsin päänahkaan pienen aukon. Siitä hän pystyi tarkastelemaan vammaa paremmin. Ilmeisestikin Kertsin kallossa oli pieni murtuma, ja sen alta näkyi katkenneita verisuonia. Lähistöllä kasvoi pieniä, kitukasvuisia kuusia, joiden pihkaa Robzzz lähetti Joliuksen keräämään. Samalla hän etsi pitkän ja kestävältä näyttävän havunneulasen, jota hän käyttäisi pinsetteinä. Hän käytti havunneulaspinsettejään asetellakseen pääkallon alla risteilevien katkenneiden verisuonten päät toisiinsa kiinni. Verisuonet hän poltti toisiinsa kiinni Joliuksen kaukoputkella valonsäteitä keskittämällä.

Saatuaan verisuonet paikattua, Robzzz asetteli havunneulapinseteillään irtonaiset luunkappaleet sopiville paikoille, ja liimasi ne sitten kiinni toisiinsa Joliuksen tuomalla kuusenpihkalla. Saatuaan verisuonet paikattua, Robzzz asetteli havunneulapinseteillään
irtonaiset luunkappaleet sopiville paikoille, ja liimasi ne sitten kiinni toisiinsa Joliuksen tuomalla kuusenpihkalla. Tehtyään voitavansa Kertsille, Robzzz lähti katsomaan Joliuksen kanssa nuotiota sytyttämään.

Sytytettyään nuotion, Jolius keitti keittoa Robzzzille ja itselleen. He söivät sitä, ja alkoivat sitten kierrellä suurenevissa kaarissa leiriä ympäri, etsien merkkejä Lahnasta. Illan laskeutuessa mitään ei kuitenkaan ollut löytynyt. Robzzz meni pettyneenä nukkumaan, Joliuksen jäädessä vahtimaan leiriä ja pitämään seuraa tajuttomalle Kertsille.