[SP-PJ-vaalit] Sinisen Puolueen Suunta

Day 1,120, 08:30 Published in Finland Finland by Cenwrath

Sininen Puolue. Sen historia alkaa jo vuoden 2008 loppupuolelta, kun issakainen, Tuukka_Almighty, Gatling, Simppa ja kumppanit aloittivat sen parissa toimimisen. Itse en noina aikoina ollut vielä aktiivi, joten hyppään puolueen alkuvaiheiden yli.
Mukaan puolueen toimintaan astuin kesäkuussa 2009, juuri ennen silloisia kongressivaaleja. Siitä lähtien olen kulkenut puolueen mukana niin ylä-, että alamäissäkin, ja nähnyt kaikenlaista, niin puoluepolitiikassa, että hallituksessa ja kongressissakin. Tänä kuluneena puolitoistavuotisena on ehtinyt tapahtua monia merkittäviä asioita, mutta nuo tapahtumat eivät ole tämän artikkelin varsinainen aihe. Käsittelen kuitenkin lyhyesti eräitä puolueen kannalta tärkeitä tapahtumia.



Kansallinen Korppipuolue perustettiin alkukesästä 2009. Tämä Vihtorin johtama oikeistopuolue keräsi merkittävät määrät väkeä pian perustamisensa jälkeen. Vihtori kuitenkin lopetti pelaamisen, ja jonkin aikaa sen jälkeen Korppipuolue fuusioitui Siniseen Puolueeseen. Puolue kuitenkin säilytti identiteettinsä, vaikka siihen liittyi kerralla melko suuri joukko uusia jäseniä.

Maaliskuussa eSuomi vallattiin eVenäjän toimesta, jonka seurauksen puolueet siirtyivät pelissä pois omasta maastamme. Tämä ei kuitenkaan erityisemmin vaikuttanut puolueen toimintaan, sillä yhteisönä se voi toimia vaikka peli ei siihen antaisikaan mahdollisuutta. Puolueen aktiivit keräsivät nopeasti puolueen perustamiseen tarvittavat varat, toimien hyvässä talkoohengessä.

Eli, mitä Sininen Puolue on? Tai mitä puolueet tässä pelissä yleensäkään ovat? Itselleni puolueet ovat yhteisöjä, joiden sisällä on helppo tutustua uusiin ihmisiin ja muutenkin viettää aikaa.
Tosin tuon määritelmän perusteella puolueet olisivat kaikki samanlaisia. Mikä niitä sitten erottaa? Ei ainakaan pelissä ilmoitetut epätarkat poliittiset suuntaukset. Puolueiden ns. aktiivijäsenet ovat ehkä useimmiten käytetty peruste puolueiden eroille, ja näin varmasti onkin jollain tasolla. Mutta suurimpana erona näen puolueille muodostuneet perinteet ja tavat. Nykyisten puolueiden historiat yltävät melko kauas menneisyyteen, ja juuri se tekee puolueista sitä, mitä ne ovat. Lyhyemmällä aikavälillä katsellen ihmiset tekevät puolueesta puolueen, mutta väen vaihtuessa juuri tavat ja historia säilyttävät puolueen itsenään.



Kuten 15. päivänä ainakin SP:n jäsenet tulevat huomaamaan, olen ehdolla PJ-vaaleissa. Vastaehdokkaani SeppoKumpu ajaa hyvin uudistuspainotteista linjaa. Hän on melko vahvasti ehdottanut mm. eSuomen foorumin Eduskunta-osiolta pois siirtymistä, sekä puolueen vanhoista säännöistä ja tavoista luopumista, vedoten niiden kuuluvan vanhalle SP:lle, foorumipuolueelle. SeppoKummun ajatuksista voi lukea tarkemmin hänen omasta lehdestään.

Itse näen puolueen nykyisen muodon pääosin toimivanana. Parannettavaa toki löytyy, mm. tiedottamisen suhteen. Näitä asioita ei kuitenkaan korjata siirtämällä puoluetta koko yhteisön päätöksentekoalueelta pois, vaan pienillä, tarkkaan harkituilla parannuksilla ja työnteolla. Mikäli nykykäsityksen mukainen aktiiviyhteisö joskus siirtyy lähemmäksi peliä, on sen tapahduttava kerralla, sen sijaan että tietä näyttävät käytännössä sulkisivat itsensä pois muusta yhteisöstä siksi aikaa, kun he odottaisivat muiden saapumista.

Nämä vaalit tulevatkin todennäköisesti ratkaisemaan sen, muuttaako Sininen Puolue kurssiaan radikaalimmin kuin koskaan aiemmin. Tämän takia en esittele itseäni, tai mahdollisia saavutuksiani eRepublikissa sen tarkemmin, pääasemassahan tässä on kuitenkin se, mitä me ehdokkaat ajamme.

Sinisen Puolueen perinteinen rooli vahvana vaikuttaja eSuomen puoluekentällä tulee toivottavasti jatkumaan tulevaisuudessakin. Tarvittaessa hyvinkin tehokkaasti toimiva jäsenistömme tarvitsee tämän varmistamiseksi piristysruiskeen, jona tämänkertaiset vaalit saattavat toimia, edellisestä merkittävästä vaalitaistelusta PJ-vaaleissa kun on jo hyvän aikaa.

Mutta mikä sitten lopulta on tämä perinteinen linja jota ajan? Siihen en osaa täydellisesti vastata itsekään, kuten ei varmaankaan osaisi kukaan muukaan joka sitä kannattaa. Kuitenkin puolueen perinteisten arvojen vaaliminen, sekä tapojemme ja historiamme säilyttäminen on siinä vahvasti mukana. Uusien jäsenten saaminen mukaan toimintaan foorumin, ja varsinkin irkin puolelle, on usein haastavaa, mutta onnistuessaan se on sitäkin palkitsevampaa, sekä koko yhteisölle, että puolueelle.

Päätän tämän artikkelin ilmaisten toiveeni sille, että Sinisen Puolueen jäsenistö ilmaisee selkeästi sen, millaisessa puolueessa se haluaa toimia.

Enwrath
Sinisen Puolueen jäsen