[H&R] Lokakuinen menetys

Day 2,882, 08:46 Published in Finland Finland by Cenwrath

Lokakuun myötä pimentyneet illat ovat totisesti omiaan laskemaan mielialaa. Sama vaikutus on suru-uutisilla, jollainen joudutaan nyt jälleen kuulemaan. Tällä kertaa pyyntö hautajaisille tilattiin sekä vainajan, että läheisen toimesta, joten Halla&Roudalle ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä pyyntö. Erityistoiveena oli suuren ja näyttävän tilaisuuden järjestäminen, joten yritämme täyttää asiakkaan viimeiset toiveet mahdollisimman hyvin.



Ystävät ja kylänmiehet. Olemme tänään kerääntyneet muistamaan Tse Kimiä. Tse Kim oli elämänsä aikana mukana monessa asiassa, niin ruohonjuuritasolla kuin korkeuksissakin. Ikävä kyllä Tse Kim joutui onnettomuuteen, jolloin hänen persoonansa muuttui radikaalisti. Hän vieraantui läheisistään ja alkoi viettää aikaansa uusissa piireissä, mikä mursi hänen läheisensä.

Viime aikoina Tse Kim onkin tullut tunnetuksi erinäisistä tempauksistaan, kuten vaikkapa vallankaappauksesta. Elämän rasitukset olivat kuitenkin jättäneet jälkensä miespoloon, eikä häntä tahtonut enää tunnistaa itsekseen, kun viimeksi näin hänet. Hän kertoi päättäneensä päättää elämänsä. Hän esitti toiveen, että kanssatoverit muistaisivat häntä lämmöllä. Tästä syystä arvommekin kaikkien koskettavia osanottoja kommentoivien kesken lahjapaketteja.



Hautajaisten yhteydessä kuultiin myös puheita. Julkaisemme tässä ilmoituksessa aiemmin nauhoitetun, e😜residentti KeijoPertin puheen:

Cendorr, Lennart, Tse Kim, jne jne. Rakkaamme on poistunut keskuudestamme.

Tänä surun hetkenä meidän ei tule kuitenkaan vaipua epätoivoon, sillä Jeesuskin nousi kolmantena päivänä, mutuilen, ja ei Cendorr kolmen päivän naamoja jaksa vetää.

Vaikka juuri tällä hetkellä olemme surun murtamia (ja perinnön rikastamia)...Cendorr antoi ja Cendorr otti, taisi olla hottentotti.

Aamen.


Näin sammuu jälleen yksi liekki, mutta ehkäpä jossain toinen tuli syttyy korvaamaan tätä menetettyä elämää. Vainajan muistoksi ja kunniaksi ilotulitteita näin loppuun.