[Ulkoministeriö] Katsaus ulkomaiden tapahtumiin, päivä 2924

Day 2,924, 06:48 Published in Finland Finland by Ministry of Education FI

Pacifica Tyynellämerellä sekä lähiympäristössä
Pacifica-liittolaisemme Yhdysvallat aloitti kauden alkupuolella sodan Indonesiaa vastaan. Lievien alkuvaikeuksien ja ensimmäisen taistelun häviämisen ynnä Kolumbian hetkellisen mukaantulon jälkeen sotaponnistelut alkoivat kuitenkin tuottaa tulosta. Kirjoitushetkellä Yhdysvallat pitää hallussaan Indonesian jokaista aluetta. Myös Suomen eduskunta pohtii parhaillaan mahdollista ilmaiskua alueelle vaihtoehtona tulevalle harjoitussodalle Norjan kanssa.


Hetki sitten myös Latviassa kuohui, kun puolustuksellinen diktaattori syrjäytettiin ennestään tuntemattoman pelaajan toimesta determinaation lähennellessä kahtatoista. Presidenttinä sattui oleilemaan suhteellisen epäaktiivinen kansalainen, joka oli virkaan hakenut vain saadakseen mitalin. Diktatuurin ollessa voimassa ei presidentillä kuitenkaan ole käytännössä valtaa, joten tämän ei nähty haittaavan valtion toimintaa. Tilanne on kuitenkin toistaiseksi hallinnassa, diktatuuri asennetaan Viron etelänaapuriin uudestaan piakkoin.


Balkanin ruutitynnyri
Jonkin aikaa sitten Asteria-maa Serbia joutui hyökkäyksen kohteeksi usealta eri rintamalta johtaen valtion hetkelliseen katoamiseen kartalta. Ystävämme kuitenkin kokosi rivinsä nopeasti ja kykeni selviytymään yllätysiskusta suhteellisen nopeasti. Hetki takaperin Kroatia julisti uudelleen Serbialle sodan tarkoituksenaan hyötyä suurvaltion hetkellisestä alennustilasta. Suunnitelma kuitenkin kostautui sekä Slovenian että Romanian hyökätessä Kroatiaan. Tällä hetkellä Zagrebin hallitus onkin joutunut evakuoimaan konttorinsa Serbian ja Romanian pitäessä valtiota hallussaan.


Kenties mielenkiintoisin tapahtumakulku sodan tiimoilta liittyy kuitenkin Kreikan sekä Unkarin rooliin sopassa. Vielä muutama viikko takaperin Asterian jäsenvaltio Kreikka teki (sovitun) ilmaiskun Saksaan sekä irtautui em. liittoumasta solmien puolustussopimuksia muun muassa Kroatian ja Albanian kanssa tiputtaen sieltä Asteria-maat. Serbeille hyvinkin läheinen Unkari julisti pian sodan Kreikalle vastalauseeksi. Sota kuitenkin myöhemmin loppui alueiden väliin synnyttyä "puskurivyöhyke" Itävallan Burgenlandin sekä Slovenian Prekmurjen alueesta. Valtakunnassa kaikki hyvin.


Lyhyesti
- Pohjoisnaapurimme Norja on sulkenut harjoitussotansa Venäjän kanssa mahdollistaen omamme, mikäli eduskunta siihen päätyy.
- Espanja on edelleen vallattuna Asteria-jäsenmaa Argentiinan toimesta, eikä loppua ainakaan vielä ole näkyvissä.
- Egypti on tehnyt ilmaiskun Iso-Britanniaan valloittaen Skotlannin sekä Koillis-Englannin. Australia suunnittelee niin ikään toteuttavansa ilmaiskun saarivaltioon
- Thaimaa on onnistuneesti toteuttanut ilmaiskun Slovakiaan ja pitää valtiota hallussaan
- Brasilia, Argentiina sekä Uruguay ovat solmineet rauhansopimuksen koskien Nigerian sekä Venezuelan tilannetta. Ensiksi mainittu jaetaan allekirjoittajamaiden kesken kolmeen osaan, kun taas jälkimmäisen kanssa Brasilia solmii hyökkäämättömyyssopimuksen (NAP) sekä vuokraa Venezuelalta kahta aluetta.


Tässäpä kaikki tällä erää, ohjelmassa on loppukaudelle vielä toinen, yleismaailmallisempi katsaus ulkopolitiikan termeihin ja perusteisiin.
- Ulkoministeriö