[Kenttäkirjeenvaihtaja] Vestlandet

Day 1,030, 06:07 • Published in Finland Finland • by Melmis

Tämä on MelmiSanomien ensinmäinen Kenttäkirjeenvaihtaja. Toivon ettei se jää viimeiseksi.


Istun ahtaassa junanvaunussa matkalla kohti tuntematonta. Vaunussa on aivan hiljaista. Ainoa ääni on raiteiden tasainen kilkatus. Muutamaan penkkiriviä edempänä hieman iäkkäämpi mies lukee Valtion sanomia. Vaikka mies istuu kaukana minusta näen silti aivan selvästi lehden pääaiheen: [Valtio tiedottaa] Vestlandetin puolustukseen!!!


Nyt tiedän minne olemme matkalla. Vaunuosaston takapäästä ilmestyvät vaunut jotka ovat täynnä ruokaa. Ruoka onkin tervettullutta, koska en kiireessä muistanut pakata eväitä mukaani.
Vaunujen tullessa kohdalleni vaunuja työntävä huoltopalvelukersantti ojentaa minulle pussillisen leipää ja sanoo: "Älä syö vielä kaikkea. Tarvitset kaiken sitten taistelussa." "Mihin tarvitsen taistelussa leipää?" kysyn. Kersantti ottaa kärryistään vihkosen ja antaa sen minulle. "Lue siitä." hän sanoo ja jatkaa matkaansa eteenpäin.

Otan vihkosen käteeni. Kannessa on teksti: eAla-aste OSA II - Sodat ja taistelu.
Alan lukea ja kaikki muu katoaakin ympäriltäni. En enää huomaa raiteiden kilkatusta.
"Helikopteria lentäessäsi lennä aina vain tasaisella maalla. Näin saat 20% puolustusbonuksen..."

Hetkenkuluttua Trondelag. Kuuluu vaunun kovaäänisestä. Sotilaat alkavat keräillä tavaroitaan kasaan. Vaunuosastoon astuu sisälle kenttämarsalkka. Etummaiset sotilaat yrittävät jotain asennontapaista. "Jatkakaa." kuuluu kenttämarsalkka sanovan. Sotilaat jatkavat tavaroidensa keräämistä ja kenttämarsalkka puhuttelee sotilaita yksi kerrallaan. Kun hän saapuu minun kohdalleni kysyy hän minulta: "Sotamies. Mitkä ovat tunnelmat?" Soperran jotain taisteluiden vaarallisuudesta.
Kenttämarsalkka taputtaa minua olalle ja sanoo: "Kyllä se kaikkia jännittää. Kuuntelet vain ohjeita niin hyvin se menee." Juna alkaa hiljentää vauhtiaan ja saavumme Trondelaagin asemalle.

Seisomme rivissä kenttämarsalkan pitäessä puhetta. Minä en kuule mitään puhetta. Kuulen ainoastaan tykkien jyskeen ja konekiväärien lyhyet sarjat. kenttämarsalkka lopettaa puheensa ja rivistöt lähtevät kävelemään vasemmalle. Juoksen oman ryhmäni perään.

Saavumme viimein asemiin. Ryhmäni alkaa ryömiä eteenpäin. Kuulen englanninkielistä puhetta viereisen kiven takaa. Tähtään kiveä kiväärilläni. Sydämeni sykkii mieletöntä vauhtia. Viereeni ryöminyt ryhmänjohtajani kuitenkin sihahtaa: "Älä helvetti ammu! Ne on EDEN:nin joukkoja." Vedän nopeasti sormeni pois liipasimelta ja huokaisen helpotuksesta.

Olemme kyhjöttäneet vartin samassa kohdassa ryhmänjohtajani yrittäessä saada selvää kartasta. "Taas tuli joku errori.." kuulen hänen jupisevan. Hän kaivaakin takataskustaan vanhantyylisen kartan ja katsoo siitä. "Tämä toimii edes jotenkuten." kuulen hänen sanovan.

Vanha kartta

Käännän pääni ja katson taas pimeyteen. Olen näkevinäni liikettä muutamankymmen metrin päässä. Puristan kivääristäni lujasti kiinni jä tähtään. Juuri kun olen vetäisemässä liipasimesta kuulen tykin jylinää. Mietin mielessäni: "Omia vai vihollisen, omia vai vihollisen!?". Saan vastauksen pikapuoleen: Vieressäni räjähtää ja painaudun maahan. Räjähtely jatkuu noin viiden minuutin ajan ja jokahetki pelkään kuolevani.

Viimein räjähdykset kuitenkin loppuvat. Pommien räjäyttämistä kuopista alkaa suihkuta öljyä. "Mitä tämä on?" huuda ryhmäjohtajallemme. "Tämä on high oil region!"saan vastaukseksi. Eli ole kuitenkaan aikaa ihmetellä tapahtunutta sillä muutamankymmenen metrin päässä makaavat vihollisjoukot avaavat tulen. Luodit kimpoilevat kivestä jonka takana olen. Rohkaistun kuitenkin ja kurkistan kiven reunan takaa. Näen vihollisia vain kymmenen metrin päässä. Tähtään ja ammun. Tähtään ja ammun. Ammukset ovat vähissä joten jokaisen laukauksen on osuttava. Viimein kuulen vihollisen puolelta parkaisun ja tiedän osuneeni. Tästä innostuneena nousen kyykkyyn ja tähtään yli kiven. Samassa tunnen kuinka luoti osuu vasempaan käteeni. Pökerryn maahan. Joku ryhmäni sotilas raahaa minua pois taistelukentältä. Se onkin viimeinen asia jonka muistan ennen kentäsairaalaa.

Havahdun ja huomaan makaavani sairaalan pedillä. Vieressäni on huoltopalvelukersantin antama leipäpussi avattuna. Suussani on vielä puolikas leipä. Yskäisen leivänpalan syliini. Heti sen tehtyäni muistankin mitä luin eAla-aste OSA II - Sodat ja taistelu vihkosesta. "Leipä on yleislääke. Se parantaa kaiken hikasta haavoihin."

Kenttäkirjeenvaihtajamme jäi henkiin ja voi hyvin.


Melmis
MelmiSanomien päätoimittaja