Miksi Cendorr pitää armahtaa?

Day 2,466, 09:27 Published in Finland Finland by WP Attak

1.Tribunaali on viiden tuomarin muodostama tuomiovaltaa hallussaanpitävä elin, jonka tehtävänä on valvoa eSuomen yhteisön yhteisten sääntöjen noudattamista.

Tribunaali korvaa täysin nykyisen tuomioistuimen ja nykyinen tuomioistuin lakkautetaan tämän äänestyksen myötä. Täten myös tuomioistuin laki lakkaa olemasta pätevä. Menossa olevat käsittelyt hoidetaan loppuun nykyisen tuomioistuimen voimin.

Tribunaalin jäsenet ovat eduskunnan ulkopuolisia henkilöitä. Valinta virkaan tapahtuu seuraavasti. Haku -> Presidentti valitsee hausta yksitellen henkilöitä -> Eduskunta äänestää presidentin valitsemista henkilöistä yksitellen, kunnes tribunaalin kaikki 5 tuomaria on valittu.

Tribunaalin jäsenet jatkavat virassaan niin pitkään, kuin kykenevät virkaansa hoitamaan ja haluavat itse jatkaa toimessaan. Tribunaalin jäsenen erotessa tai ollessaan kykenemätön hoitamaan tehtäviään, valitaan uusi tuomari edellä mainitulla tavalla. Eduskunta voi äänestyksellään erottaa tuomarin.

Tribunaali valvoo yhteisön sääntöjen noudattamista eduskunnan säätämien ohjesääntöjen ja valtiovallan noudattamien vakiintuneiden käytäntöjen perusteella. Uusia ohjesääntöjä ja käytäntöjä otetaan käyttöön eduskunnan päätöksillä. Tribunaali ei lähde jakelemaan tuomioita pikkurikkeistä, kuten eduskunnan äänestyskäytäntöjen rikkomisesta, vaan ennemminkin ohjaa virheen tehneitä huomatuksien ja moderoinnin avulla oikeaan suuntaan.

Tribunaalin jäsenet saavat moderaattorin oikeudet niin foorumille kuin yhteisöön, sekä pääsyn kaikille valtion foorumi osioille ja IRC-kanaville puolueiden salaisia kanavia ja osioita lukuunottamatta. (vanhat moderaattorit toki pysyvät hommissaan, ellei adminit jotain muutoksia tee)

Tribunaali muodostaa päätöksensä ja tuomionsa demokraattisella äänestyksellä. Tribunaali voi jälkikäteen uudella äänestyksellään päätöstään muuttaa.