Neljän kauden yksinäisyys
Matrim Cauthon
Huomenna on taas se aika kuukaudesta kun kansakuntamme kokoontuu valitsemaan maamme ylintä päätösvallan käyttäjää. Kamppailu tulee olemaan kahden kauppaa, sillä pääehdokkaat ovat Ruben Lagus ja istuva diktaattori WP Attak. Onkin syytä tehdä pieni katsaus siitä, mitä Suomelle on tapahtunut diktaattorin valtakausien aikana.
Attakin kausilla on näkynyt etenkin hänen pitkällinen kokemuksensa yritystoiminnan pyörittämisestä. Valtion talous on saatu tasapainoon ja jopa ylijäämäiseksi huolimatta siitä, että Korppitehtaat maksavat markkinahintoja parempia palkkoja nuorille pelaajille ja valtio jakaa ilmaisia tankkeja kaikille halukkaille Suomen kansalaisille.
Attakin toimintaa on aina leimannut lisäksi avoimuus omien tavoitteidensa suhteen. Jo ennen kuin KKP siirtyi hänen haltuunsa, ilmoitti hän omassa lehdessään tavoitteeksensa diktatuuriin siirtymisen. Saatuaan puolueen haltuunsa käynnistyi maaliskuussa laajamittainen kampanja presidentinvaalia varten. Jo päivänä 1930 Attak kertoi selkeästi siitä mitä tuleman pitää. Diktatuuriin siirtyminen ja matkan varrella tehtävät päätökset eivät siis koskaan ole keneltäkään salattu vaan ne on selkeästi ilmoitettu jo kauan sitten.
Tärkeimpänä tavoitteena jo tuolloin oli pelin palauttaminen pelin pariin ja IRC:in ja forumin merkityksen vähentäminen. Viimeaikaiset päätökset IG-listoille siirtymisestä ja Attakin vaaliartikkelissa mainittu forum-EK:n kanssa tehdyn yhteistyön lopettaminen ovat uusia askeleita lopullisen ratkaisun saavuttamiseksi. Luonnollisesti kyseiset linjanvedot ovat herättäneet suurta vastustusta tietyn pelaajakunnan keskuudessa. Pelaajakunnan, jota jotkut kutsuvat "eliitiksi". Itse kutsun heitä uliiteiksi, koska elitismiin vahvasti liittyvät käsitteet, kuten valiojoukko, parhaimmisto tai hienosto on kaukana tästä porukasta, jonka suurin saavutus on lähinnä lapsellinen ja obsessiivinen ulina asiasta kuin asiasta.
Uliitin valtion rahoilla suoritetut kultatreenit ovat vieras käsite tälle korpittarelle
Uliitti on neljässä presidentinvaaleissa putkeen yrittänyt tarjota diktaattorille haastajia. Haastajat ovat toki olleet päteviä ja suuresti arvostamiani pelaajia mutta siitä huolimatta diktatuuri on miellyttänyt kansaa enemmän kuin uliitin oligarkia.
Tulevissa vaaleissa uliitti on tehnyt taktisesti älykkäimmän valinnan pitkiin aikoihin. Ehdokkaaksi on nostettu siis Ruben Lagus, herrasmies ja aktiivinen peluri, joka ei herätä suuria ristiriitoja. Lagus on kertonut tavoitteistaan lehdessään, josta nostan esiin huolestuttavimman seikan. Lagus lupaa toki jatkaa asejakoa mutta kohdennetummin, tarkoittaen sillä tiukassa tilanteessa myös IRC-jakojen palauttamista. Lisäksi normaalissa taistelutilanteessa tankkijako tapahtuu takautuvasti kuvankaappausta tai lomakkeen avulla tapahtuvaa selvitystä vastaan. Näin poistuisi siis tavallisten pelaajien kannalta helpoin vaihtoehto tankkijaon suhteen. Ei enää yksinkertaista ja kätevää toimintamallia, eli valtion tankkijakoartikkeliin kommentoimista ja siten tankkien saamista.
Vaalit ovat siis huomenna ja molemmat pääehdokkaat ovat kokeneita ja päteviä pelaajia. Itse kuitenkin olen diktatuurin kannalla ja ääneni kuuluu WP Attakille.
Korppikannattaja marssimassa vaaliuurnille
Comments
qyazolla ottaa kuvan suunnilleen yhtä nopeasti kuin kirjoittaa kommentin artikkeliin. pitääkö tankit kohta jakaa jokaiselle pyytämättä, koska kommentointihan vaatii jotain tankin saajalta?
tämä on vähän sellaista hemmottelumeininkiä... oi niitä aikoja kun sai tapella että pääsee edes valtion armeijaan nauttimaan jaoista joita piti sitten kytätä ircissä.
jaa joskus piti täytellä lomakkeita.. en soisi kenenkään uuden oppivan siihen, että rahaa ja tankkeja sataa ilman että täytyy tehdä mitään niiden eteen.
Totta,häslämeillekin jaetaan tankkeja vaikka ne paukuttelevat niitä Esuomea vastaan. Tuohon pitäisi kyllä puuttua ja ottaa heille joku lomake käyttöön ,mieluummin kolmena kappaleena..
Ja tämä, että istuva valtion tiedotusministeri alkaa kertomaan ketä pitää äänestää on myös outoa.
😃 Artikkeli on julkaistu omassa lehdessäni eikä tietenkään Valtion Sanomissa mikä olisi melko moraalitonta. Artikkelissa ei mainita tämänhetkisestä tehtävästäni mitään, enkä käytä sitä keppihevosena äänten kalasteluun. Artikkelissa en kerro ketä pitää äänestää vaan kerron ketä itse äänestän. RL-puolella ministerit ovat poliittisia toimijoita, joilla on oma agendansa, oikeus äänestää tai olla äänestämättä ja oikeus omiin mielipiteisiinsä sekä niiden julkaisemiseen. Mutta kiva että kommentoit 🙂
Korppihallinto on välillä käyttänyt valtion sanomia, välillä ei. Se ei ole ollut virallinen tiedotuskanava. Esimerkiksi minua Attak komensi käyttämään vain omaa lehteäni. Siksi varsinkin ministerin pitäisi olla varovainen, sanomat sekoittuvat helposti.
Joka tapauksessa tiedotusministerin on ehkä presidentin ohella oltava valtakunnan luotettavin ja uskottavin henkilö. Ei istuvat tiedotusministerit yleensä huutele "uliitin oligarkioista" mediassa presidentinvaalien aikaan.
Itse olen käyttänyt tekemissäni tiedotuksissa vain ja ainoastaan Valtion Sanomia ja otsikoinut jutun vielä (Valtio tiedottaa)- merkinnällä. En näe tässä nyt julkaisemassani jutussa kumpaakaan virallisen tiedotuksen tunnusmerkkiä.
Ja edelleenkin olen sitä mieltä, että ministerinä oleminen ei rajoita pelaajan poliittisia toimintavapauksia, eikä mikään pelin sisäinen säädös sellaista edellytäkään.
Ei se rajoitakaan, minä vain ulisen : )
Huvittavaa, miten hallituksessa jo useamman kuukauden (ja myös ensi kaudellakin oleva, jos Attak taas voittaa) ministerinä istunut puhuu vanhan vallan oligarkiasta - suomennettuna 'harvainvallasta'. Neljä kuukautta samat kaverit putkella maan johdossa ja jostain syystä ei ole harvainvaltaa mutta kaikki sitä edeltäneet hallituksen erilaisine kokoonpanoineen ovat olleet?
Missähän vaiheessa korpitkin tajuavat, ettei tämä nykyinen järjestelmä ole yhtään sen avoimempi ja vähemmän harvainvaltaisempi kuin aiemmatkaan - jopa sulkeutuneempi. Toki populistisessa mielessä olennainen osa agendaanne onkin yrittää vakuuttaa kansa oman touhunne oikeellisuudesta.
Kaiken kaikkiaan artikkeli sisälsi populistista puhkuntaa 'uliitin' pahuudesta ja ainoa konkreettinen kritiikin kohde Lagusista oli tuo tankkijako. Attakin kausien kehuminen oli jo itsessään aika puhditonta. "Attak on ollut avoin ja kertoi jo aivan aluksi haluavansa vähentää foorumien ja IRCin asemaa" - harmi vain että kesti neljä kuukautta ennen kuin sekin palasi taas diktaattorin tehtävälistalle. Paljon luvataan mutta mitään ei saada aikaiseksi.
Rubenin kampanjassa ei konkretiaa juuri ole, joten miten sitä voisi kovin tarkkaan kritisoidakaan?
http://www.erepublik.com/en/article/rubenin-presidenttikausi-2284743/1/20
Yritä Cendorr uudelleen. Ehkä sinä jossain vaiheessa opit saamaan selkoa kirjoitetusta kielestä.
pitää tehdä sitä ja tätä, tehdään selvitystä ja tuodaan sitä jonnekin ja yritetään ryhdistäytyä, mutta mitä itseasiassa tehdään ja miten? Se jää monilta osin uupumaan, eli konkretia puuttuu kuten sanoin.
tuo voittaa jo monet sinunkin raapustuksesi ympäripyöreydessään
En tiedä luemmekohan me aina edes samoja artikkeleita, mutta tuohon artikkeliin Lagus on hyvin ytimekkäästi laittanut ylös mitä aikoo tehdä minkäkin ilmoittamansa ongelman eteen. Hyvin selvästi ja ytimekkäästi. En tiedä etkö vain halua noteerata niitä, etkö oikeasti osaa lukea tekstiä ajatuksen kanssa läpi vai huomaatko mutta esität ettet olisi havainnut niitä. Niin tai näin, on ongelma sinussa, ei niinkään tekstissä.
Esimerkiksi Asgardin ongelmiin Lagus tarjoaa sitä ratkaisua, että selvitetään mitkä ovat ongelmat. Ei mitään muuta. Mikä helvetin ratkaisu se on olevinaan? Onko se sinusta ratkaisu?
Tuolla toistuu jatkuvasti, että asia x täytyy tai pitää saada kuntoon, korjata jne, mutta oikeastaan niitä ratkaisuja ei juuri esitetä. Toinen esimerkki tiedotuksen kohdalla, sekin vain pitää saada kuntoon. Onko tämäkin toteamus sinusta ratkaisuesitys itse ongelmaan? Tuota samaa luvataan suunnilleen joka ikinen kuukausi.
Artikkeli sisältää todella paljon turhaa löpinää, ei siitä pääse mihinkään.
Löydän sieltä ne pari konkreettista esitystä. Meidän ero ei ole suinkaan lukutaidossa, vaan siinä että sinulle ympäripyöreä höpinä on tavanomaista ja normaalia. Minä taas tahtoisin tietää, mitä ehdokas oikeasti aikoo tehdä.
Ehdokas Ruben Lagus aikoo:
- Parantaa Asgardin tilannetta.
- Luoda eSuomelle ulkopoliittisen linjan mitä (seuraavan presidentin niin halutessa) jatketaan tulevaisuudessa.
- Turvata eduskunnan toiminnan, tavalla tai toisella.
- Jatkaa asejakoa.
- Parantaa valtion tiedotusta.
- Luoda hallituksen joka työskentelee presidentin kanssa ym. tavoitteiden saavuttamiseksi. (Siis semmoisen perinteisen, ei korppihallitus-tyylisen.)
Ei nämä nyt niin ympäripyöreitä ole.
v62
Niinpä niin
tulin vain paheksumaan, paheksumaan oikein kovasti tätä
Eliitti, uliitti, kultatreenit, oligarkia. Samat huutelut kerta toisensa jälkeen... Oligarkiasta sen verran, että itse olen aristokratian (tässä siis myös "ylimmistö" hallitsee, mutta ei ollenkaan omaan pussiin, vaan kaikkien parasta ajattellen) kannattaja, mutta mistä sitä tietää jos itsekin olen korruptoitunut, enkä itsekään sitä enää huomaa.
Entistä hallintomuotoa pilkattiin elitistiseksi sekä kulissien takana toimivaksi, mutta itse näen tämän diktatuurin sitä pahemmaksi, sillä tiedotusta valtion tapahtumista ei juuri nykyään ole laisinkaan. Tankkeja kyllä jaellaan, siitä nostan hattua, mutta ei se kaikille aina riitä. Varsinkin kun verojamme siihen myös käytetään. : )
Yksi kohta pisti miettimään eniten: "Viimeaikaiset päätökset IG-listoille siirtymisestä ja Attakin vaaliartikkelissa mainittu forum-EK:n kanssa tehdyn yhteistyön lopettaminen ovat uusia askeleita lopullisen ratkaisun saavuttamiseksi."
Mikäs tämä lopullinen ratkaisu oikein on sitten on, kun kommunikointi vain vähenee ja vähenee koko ajan?
Ja ihan hienoa propagandaa, hyvää vaalimainosta.
lopullinen ratkaisu... cendorr on presidentti
Sitä päivää odotellessa.
On sääli, että sillä välin kun tiedotus kusee pahemmin kuin vuosiin tiedotusministerin laiskuuden vuoksi, asian korjaamisen sijaan tiedotusministeri kirjoittelee puolimuureja "eliittiä" haukkuakseen ja nykyistä presidenttiä ylistääkseen. Ja sitten vielä ostaa ääniä tälle artikkelille. Jos olisin eSuomessa, äänestäisin Lagusta ihan vain sun häätämiseksi tiedotuksesta.
No harmi ettet ole eSuomessa.
Onko tämä sitä elitismiin kuuluvaa palautteen sivuuttamista, vai lapsellista ja obsessiivista ulinaa mun kansalaisuudesta?
Ei mitään edellä mainituista. Olen vain aidosti ja vilpittömästi pahoillani, että et pääse äänestämään Suomessa.
Kusee pahemmin kuin vuosiin? Koitas nyt herätä, vaikka onkin itsenäisyyspäivä.
Näin rivikansalaisena en ole perillä valtion asioista mitenkään. Kertoisitko mistä nämä tiedotukset löytyvät?
Näin rivikansalaisena olen sanaton. Zakke vissiin lainannu verbaalista ruoskaansa Temskille?
Hieno välikommentti, mutta voisitko ystävällisesti kertoa, mistä nämä kyseiset tiedotukset löytyvät?
Tutki tarkasti tuota hieman ylempänä olevaa Matrimin kommenttia, jos vaikka siitä selviäis.
Hei Temski. Valtion tiedotteet löytyvät täältä: http://www.erepublik.com/en/newspaper/valtion-sanomat-181675/1
Jos tarkoitat tuota Valtion Sanomia, niin siellä on pääosin vain tankkijakoa : )
Missä on siis tiedotukset?
Siellähän niitä myös on kun on tiedotettavaa ollut. Valitettavasti allekirjoittaneellakin on oikeaa elämää, jolloin ei pääse lainkaan tämän pelin pariin. Niin kävi viime viikolla mutta Ryffe paikkasi sovitusti meikän poissaoloa. Selitykset on toki niin kuin persreikiä, aina löytyy yksi ja aina se haisee mutta vastasin lähinnä nyt siihen kysymykseen minkä olisit seuraavaksi esittänyt 🙂
Nyt kun Temski olet tutustunut Valtion Sanomiin, niin voitko kertoa mikä rivikansalaiselle tärkeä asia tiedotuksista puuttuu?
TerroriTero, jos väität vastaan, osoita toki kausi, jolla tiedotus ollut heikompaa kun tällä kaudella. Nytkin on kulunut reilusti yli viikko edellisestä artikkelista - nykyisiä taistelukäskyjä on turha laskea tiedotukseen, kun ne ei sisällä enää minitiedotteita. Joten jospa sinäkin koittaisit herätä ja katsoa tiedotusta ilman korppilasejasi.
2-klikkerin ja rivikansalaisen näkökulmasta kysyisin ennemmin, että eikö neljän kuukauden aikana ole saatu aikaan tämän enempää tiedottamisen arvoista?
Eihän se tiedotusministerin vika ole, jos suomessa ei tapahdu mitään... Pelaajien lopettamista/epäaktivoitumista on turha uutisoida valtion sanomissa.
Aika laiskaa tiedotusta kyllä ollut. Ruben Lagus o/
mitä vikaa votejen ostossa?
Jos palautteen sivuuttaminen ja sen sellainen onkin perseestä ja ties mitä, niin miksi sitten luonnehtisit omaa loppukaneettiasi? Kiukuttelua? Vittuilua? Sitten herra ihmettelee, miksei joku jaksakaan vastata "palautteeseen" kovin rakentavasti.
Ja nyt kun kerta ruvettiinkin jutustelemaan vähän kaikesta taivaan ja maan väliltä, niin en voi olla huomaamatta tuota kirjoitustyyliäsi, jossa kirjoitat muuten aika tarkasti kirjakieltä, mutta sitten kuitenkin sanotaan sä ja mä ja sun ja mun. Tuoko se tekstiisi mielestäsi tietynlaista nuorekkuutta ja helpostilähestyttävyyttä? Ehkä jopa rentoutta? Itse suosittelisin kuitenkin ihan rohkeasti kirjoittamaan kokonaan kirjakielellä, kun niin lähelle sitä ollaan jo kuitenkin menty.
No joo, olihan tuo viimeinen virke hieman tökerö, mutta tarkoituksena oli sitoa kommenttiani edes hieman vaaleihin. 😛
Olen oikeasti positiivisesti yllättynyt, että otat puheeksi kirjoitustyylini, sillä hyvin harvoin joku sitä kommentoi. Epäilyksesi rennon ja tuttavallisen tunnelman luomisesta osuu ainakin osittain oikeaan, sillä pyrin aina rakentamaan tekstini vastamaan tavoiteltua tunnelmaa, ja ainakin oman arvioni mukaan täällä artikkeleiden kommenteissa pystyy parhaiten vaikuttamaan rennoilla ja nuorekkailla kommenteilla.
Mutta sanoja "sä" ja "mä" käytän kuitenkin vain, koska en juurikaan pidä yksikön persoonapronomineista (erityisesti sana "hän" särähtää varsin vahvasti korvaan), ja käytän tekstin tavoitteen salliessa muita vaihtoehtoja.
Jos tahdot jatkaa tätä kirjoitustyylikeskustelua, ota yhteyttä ig-viestillä tai irkin privassa, niin ei spämmätä Matrimin artikkelia. :>
Ei, kyllä tämä jo ihan hyvin vastasi mietteisiini ja arveluihini! Pakko kuitenkin sen verran vielä huomauttaa, että suomen kieli aika näppärästi antaa mahdollisuuden suuressa osassa tapauksissa jättää persoonapronominit kokonaan pois. Esimerkiksi ilmaisu autoni on merkitykseltään täysin sama kuin minun autoni. Jälkimmäinen kuulostaa jopa hiukan tökeröltä. Siinä oikein alleviivataan omistussuhdetta. Mun autosta en aio puhuakaan!
Oho rättipäät ovat heränneet oikein joukolla. Eikö ole Kepab tilauksia?
No pyöräytäpäs yksi, vähän hiukoo jo.
Todella hyvä artikkeli! En ole edes jaksanut lukea Ruubenin vaaliartikkeleita, ja sen takia tuli täytenä yllätyksenä tuo Ruubenin kaavailema (erittäin kömpelöltä, hitaalta ja byrokraattiselta vaikuttava) tankkijakouudistus! : O Ei mitään tommosta, herätkää ny! Pelkästään toi on riitävä syy äänestää Attakia! Lisäksi on ne lukisat muut syyt...
Eli vaikka mulla ei ole mitään Ruuubenia vastaan, niin ääneni menee kyllä selkeästi Attakille!
Eliitti haluaa vahtia, ettei tyhmä kansa ammu itse maksamillaan veroilla tuotettuja tankkeja mihin sattuu. Gyazo ja irc ja lomakkeet pitää olla kaikilla! Myös kännykässä! Ja valmius päivystää ircissä vähintään 14h päivässä.
Ennen eliitti seurasi meitä eGPS järjestelmällä. Jos ilmaisia tankkeja saa qyazon avulla niin en pitäisi sitä vielä liian monimutkaisena.
Ja TerroriTero tekee taas asiasta kärpäsestä härkäsen.