Join the new world

Päivät 16 - 18

Heräsin keskellä yötä kolinaan ja puhinaan. Menin katsomaan eteiseen, mitä siellä tapahtuu. Näin isäni pukemassa ylleen univormuaan.
-Menehän takaisin nukkumaan. Voit lukea aamulla lehdestä. Hän sanoi. Olin vielä niin uninen, etten ymmärtänyt oikein mitä tapahtui.



Isäni lähdössä taisteluun

Aamulla havahduin. Juoksin kiireenvilkkaa keittiöön, missä äiti kuuntelikin jo radiota. Hän laittoi sen hieman kovemmalle.
...tavoitteenamme on vapauttaa Vestlandet. Alue tulee jäämään meille ja siitä tullaan saamaan paljon öljytuloja. Operaatioon osallistuu Suomesta NGD. Myös Erillisen karatekomppanian on arveltu liittyvän taisteluihin.... Äiti huokaisi, ja nousi keittämään kahvia.

Hän katsoi ulos taivaalle. Sitten hän katsoi minuun.
-He käyttävät nykyään helikoptereita. Kysyin, että mitä se tarkoittaa. Äiti huokaisi syvään, ja istui taas pöydän ääreen.
-Karatekomppania on varustettu nykyään helikoptereilla. Ajat ovat muuttuneet. Maasto on niin vaikeakulkuista, ja aseita on niin monenlaisia. Isäsi sanoi, että helikoptereissa ei ole ohjuksia eikä aseita, vaan he käyttävät niitä henkilöstökuljetuksiin.


ns. helikopteri

En ymmärtänyt mitä äiti tarkoitti. Laitoin television päälle siinä toivossa, että uutisissa olisi jotain isästä. Aamu-tv:ä oli vieraana enarkistien johtaja, joka silmät kiiluen puhui eduskuntaan pyrkimisestä. Vaihdoin kanavaa. eBBC kanavalta tuli suoraa kuvaa Vestlandetista. Toimittaja haastatteli juuri jotain komentajaa.

-Onko operaatio sujunut odetetulla tavalla? Kysyi toimittaja.
-En voi tässä vaiheessa vielä kommentoida asiaa. Mies vastasi.
-Onko totta, että venäläiset eivät edes yritä puolustaa?
-Tässä vaiheessa en vielä uskalla sanoa mitään varmaa.
-Saako Suomi vihdoin high-alueen?
-Vielä tässä vaiheessa en voi sanoa oikeastaan mitään.
- kiitos haastattelusta
-Vielä on liian aikaista kiittää.


Hän ei halunnut kommentoida

Taistelu ei vaikuttanut kovin tuliselta. Haastattelu tehtiin alueen sairaalan lähellä. Sotilaita näkyi paljon, mutta kukaan ei taistellut. Jostain kaukaa kuului vaimeaa pauketta. Laitoin television kiinni, ja lähdin ulos. En halunnut ajatella sotaa, joten päätin etsiä tovereita. Mietin hetken, että missä niitä olisi. Sitten muistin Punaisen Yhteisrintaman nuorisokerhon. Se oli aika lähellä, joten suuntasin sinne.

Nuorisotalo oli ränsistynyt. Katto repsotti ja lattia oli homeessa. Seinillä oli erään entisen PY jäsenen naaman kuvia. Ihmettelin hieman talon kuntoa, sillä se oli remontoitu viikko sitten. Tai ainakin niin oli luvattu tehdä. Aloin tutkimaan taloa tarkemmin. Olin kuullut huhua, että kommunisteilla olisi suuri aarre jossain piilotettuna. Miksei siis nuorisotalossa?


Punaisen Yhteisrintaman nuorisokeskus.

Varosessani lahoavia lankkuja satuin huomaamaan mädäntyneen tapetin välissä jotain kimaltavaa. Menin katsomaan tarkemmin. Seinään oli piilotettu kultainen kolikko. Otin kolikon irti jo lähes nesteeksi mädäntyneestä seinästä. Katsoin kolikkoa. Siihen oli kaiverrettu "RJ". En tiennyt mitä se tarkoitti, mutta laitoin kolikon taskuun.

Asbesti alkoi tuntumaan keuhkoissani, joten poistuin talosta. Halusin tutkia ympäristöä enemmänkin. Kiersin talon taakse. Siellä näin jotain uskomatonta. Talon takana kulkevassa ojassa oli homeinen arkku, joka oli auki. Kirmasin arkun luokse katsomaan. Sen sisällä oli vain yksi kirje. Siinä luki:

Nyt ei ole aika takerua ideologiaan. Olemme takavarikoineet PY:n pyhimmät kirjoitukset.

- XX

Kryptinen viesti kuulosti etäisesti tutulta. Mietin asiaa. Näytin tältä, kun mietin sitä:


Mietin asiaa vieläkin kovemmin. Keskitin kaiken energiani ajatteluun. Näytin tässä vaiheessa jo tältä:


Aloin saada ajatuksesta kiinni. Tunsin, kuinka tietoisuuden aalto alkoi saavuttaa minua. Missä olin kuullut tuon lauseen aiemmin? Kuka olisi voinut häpäistä Punaisen Yhteisrintaman haudan? Kuka pystyisi käyttämään sitä...? Ajattelin niin, että aivoni meinasivat haljeta. Tässä vauheessa näytin jo tältä:


Lopulta totuus valkeni. Kaikki oli täysin selvää. Kiipesin homeisen talon katolle, olin kultaisen lantin ja kohotin sen kohti taivaita. Olin valmis lausumaan syyllisen puolueen nimen. Keräsin keuhkoni täyteen...

-TTi!

Säikähdin ja putosin katolta. Koska olin nuori ja vanttera, en menehtynyt. Unohdin aikeeni ja menin katsomaan mistä ääni kuului.

Lähellä taloa oli kokoontuneena sekalaisen näköinen porukka. Heidän keskellään seisoi vanha mies, jonka kasvoilta paistoi vuosien huolet ja silmistä kymmenien pettymysten näkeminen. Hän kohotti kätensä ilmaan

-Noniin, olemme siis päättäneet että puolueemme tukee seuraavaksi presidentiksi TTitä. Yritämme vielä saada muita...hetkinen,. Vanha mies kaivoi taskustaan sateliitipuhelimen.
-Yes, I understand. No, I don't understand. That is true, we will. No, That is not true, we will not. Okay, thank you. Mies hymyili kuin olisi voittanut lotossa.
-Sori, tärkeitä EDEN-juttuja. Niin mitä olin sanomassa? Olen niin kiireinen että en pysy aina mukana.


Puolueen johtaja luki Tti:n CV:tä.

Tepastelin porukan luokse. Vanhan miehen lisäksi kovin moni ei ollut kiinnostunut asiasta. Nähdessään minut vanha mies heilautti kättään. Pelkäsin häntä, joten lähdin juoksemaan pois. Sisälleni jäi kuitenkin tunne, että minut olisi hyväksytty puolueeseen sellaisena kuin olen, kaikkine virheineni ja mielipiteitäni olisi oikeasti vaalittu ja arvostettu.

Seuraavana päivänä kaupungissa järjestettiin valtava kulkue. Kammo oli kulkueen kärjessä limusiinilla. Hän vilkutti iloisena tuhansille poliiseille ja kymmenille äänestäjilleen. Kammon limusiinin takana tuli kolme tankkia ja kaksi kiväärimiestä. Torvet soivat ja samba pauhasi.


Myös enarkistit olivat mukana juhlimassa.

Kulkue pysähtyi kaupungintalolle. Siellä Kammo nousi limusiinistaan puhujanpöntölle. Hän piti pitkän ja kauniin puheen, joka sai kaikki kyyneliin. Raavaat miehet kuuntelivat huuli väristen Kammoa. Sitten Kammo lopetti itsestään puhumisen.

Vestlandet on nyt meidan. Pyydämme mahdollisimman monia muuttamaan sinne, ja menemään taisteluhautoihin siltä varalta, että sinne hyökätään. Kiitos

Sen jälkeen Kammo meni takaisin limusiiniin, ja samba alkoi jälleen soimaan. Kulkue bailasi kaduilla pitkälle yöhön. Kotona minua odotti kirje isältä. Siinä luki "Olen edelleen täällä. Tulen ehkä huomenna". Olinkin jo väsynyt päivän seikkauluista, ja menin nukkumaan. Heräsin yöllä yskään. Se loppui kun kävin yskimässä asbestipallon keuhkoistani pois.


Uni maittaa.