Mikään ei kestä ikuisesti

Day 822, 04:35 Published in Finland Finland by lahna

Erepublik-pelin aloitettuani Finnishmasterin avustuksella vuoden 2008 lopulla aloitin Irakista. Ei se sen kummempi maa ollutkaan, vielä tuolloin. Pian Suomen itsenäistymisen jälkeen muutin ensi kertaa Suomeen. Aktiivisuuteni ei ollut korkein, mutta jo ensimmäisissä eduskuntavaaleissa pääsin sisään. Foorumilla tuli vain satunaisesti käytyä eikä IRCin käyttö ollut tuttua.

Minun aktiivisuuteni on noussut viimeisen parin kuukauden aikana roimasti viime vuotiseen nähden, IRCiä käytän, foorumeilla pälpättelen ja pelimekaniikkakin on tuttua. Mutta ei Suomessa voi elellä vain istumalla eduskunnassa kun sekin tuntuu olevan ainoa mahdollinen vaikutusmahdollisuus.

Jälleen kerran siis eSuomessa asuu yksi suomalainen vähemmän. Tie huipulle on minulle vaikea. Mistään kun ei sitä nousua pysty tekemään. Näen pystyväni toimimaan jossain korkeammalla, mutta sen toteutumattomuus alkaa jo tympiä. Vain LEP pystyy avaamaan sen tien tällä hetkellä. Tuntuu kuin ovi edestä olisi suljettu.

''The way is shut''

eLämäni puolueen kirjoissa:

Puoluepolitiikkani tosiaan kattaa aika pitkälti SP😒sä toimimisen. Puheenjohtajana kerran toimin, mutta viran jätin TTi09:lle kun huomasin sen tylsyyden. Sininen Puolue on ainoa puolue joka voi todellisuudessa haastaa LEPin ''tiedolla''. Maahan jo kuopattu SJP oli vain hetken huumaa eikä siellä ollut osaavia henkilöitä. Kannatan edelleen SP:tä!

En tiedä lainkaan mitä muut ajattelevat minusta ja sekin olisi kiva kuulla, minkälaisen kuvan teille olen antanut. Foorumissa jutellaan juu, mutta IRCissä nykyään sitä harvemmin.

Etelä-Suomen hiihtoloman päätyttyä ensi viikon sunnuntaina, olen jo jossain muualla ja Suomeen paluu olisi jo liian isoaskel loikattavaksi.

Toivotaan että Suomi pystyssä pysyy niin kauan kunnes minä palaan ansioituneempana.

-lahna