[Presidentinvaalit] Temski hoitaa!

Day 1,899, 11:40 Published in Finland Finland by Tse Kim

Kyllä, luit aivan oikein, myös minä, Temskih, olen asettumassa ehdolle näihin presidentinvaaleihin Sinivalkoisen Liiton riveistä. Minut tunnetaan ehkä parhaiten tällä hetkellä nykyisenä sisäministerinä, mutta myös SVL:n puheenjohtajana sekä Finnish Rangersien komentajana. Nyt on aika myös astua seuraava askel, eli presidentiksi! Seuraavaksi vähän näkemyksiäni ja tavoitteita mahdolliselle presidenttikaudelle, sekä tämänhetkinen hallituslista.


Puolustuspolitiikka:

- Puolan hyökkäys
Puola raivaa tietä kotimaahamme Ruotsin kautta tavoitteenaan pyyhkiä Suomi kokonaan pois kartalta, estäen meitä pitämästä eduskuntavaaleja. Tärkeimpänä omana tavoitteenani pidän siis, että saamme pidettyä edes jonkinlaiset eduskuntavaalit hinnalla millä hyvänsä.

- Suomen armeija-mallin pohtiminen
Suomen Puolustusvoimat lakkautettiin, joten kotimaamme on täysin yksityisten military unittien varassa. Tästä syystä yhteydenpito hallituksen ja MU:den välillä pitää olla todella tiivistä sekä MU:den omia näkökulmia ja mielipiteitä pitää kuunnella entistä enemmän.


Lakkauttaminen voi olla myös hyvä asia!

Talous:

- Nykytilanteen kartoittaminen
Valtion taloustilanne on pahentunut koko ajan, eikä näytä tasaantuvan. Tämän takia kustannuksia pitää pahimmassa tapauksessa vieläkin karsia, mm. aloitustuista, MU-tuista sekä MPP-sopimuksista.

- Mahdollisten lisätulojen kartoittamista
Kohta ollaan tilanteessa, jossa valtio ei pysty edes kustantamaan välttämättömiä menoja, jonka takia tarvitaan kuumeisesti lisää tuloja. Valtion käyttämättömien orggien vuokrausta on ehdoteltu sekä verojen tiukentamista, mutta nämä kaipaavat vielä tarkempaa tutkimista.


Vain yhteistyöllä tästä taloustilanteesta selvitään


Ulkopolitiikka: (Temskih feat. TheJuliusCaesar)
- Puola/Viro
Viimeaikoina hyvin luistanut sota Etelä-Helsingin aka Viron kanssa loppui, kun jo mainittu naapurimme kävi nykimässä isoveljeä (Puolaa) hihasta. Puola kokeilikin uhkailla Suomen suostumaan rauhansopimukseen Viron kanssa, joka nykyiseen sotatilanteeseen nähden olisi ollut kohtuuton. Kuten arvata saattaa, Suomen kongressi ei tämänmoiseen alistamiseen suostunut.

Johtuen Puolan asemasta yhtenä eMaailman vahvimmista valtioista, se todennäköisesti tulee wipeämään Ruotsin ja Suomen kokonaan. Tästä ei pidä kuitenkaan lannistua, tuskin kurwat [eeppinen provo] täällä jaksavat kauheasti omaa damageaan drainata, kun esimerkiksi Puolalaisten mahdollisesta hyökkäyksestä Turkkiin on huhuttu jonkin aikaa. Puolan ollessa pohjolassa ja kiireetön voinemmekin huoletta keskittyä Kanadan auttamiseen Espanjaa vastaan. Kuitenkin jos Puolalla on kiireitä, voitte olla varmoja että alueiden vapautusta yritettäneen. Suorissa taisteluissa (=hyökkäyksissä) ei juuri kellään ole mitään sanomista Puolaa vastaan, siispä RW:t ovat avain itsenäisyyteen.

Kun Puola kyllästyy damagen tuhlaukseen, voimme taas iloisin mielin jatkaa Viron valtaamista.

- Asgard
Asgard sai juuri uuden koejäsenen, Kanadan, joka on osoittautunut hyväksi lisäksi liittoumaamme. Asgard on johtuen Viron ja Latvian ACT-jäsenyyksistä (TWO:n satelliitti) suuntautunut kyseistä liittoumaa vastustavan puoleen, eli tässä tapauksessa toiminut jossain määrin EDENin liittolaisena. Kuitenkin nyt kun EDEN osoittaa hajoamisen merkkejä, saattaa jotain radikaalia tapahtua liittoumapolitiikassa hyvinkin pian. Asgardiin voi myös tästä syystä ilmoittautua mahdollisesti uusia jäsenhalukkaita, mm. Norja, joten uusien jäsenten vastaanottamiseen pitää varautua.

Silti ei kiirehtimään pidä uusien jäsenten suhteen missään nimessä lähteä, Asgardin on tarkoitus laajentua hitaasti ja kontrolloidusti. Nopean leviämisen vaarana olisi sen perusajatuksen kadottaminen, minkä pohjalle Asgard on perustettu; yhteistyön, lojaaliuden ja tiiviiden suhteiden.

- MPP:t
Valtion menoja karsiessa kaikista viimeisimpänä tulisi mielestäni karsia MPP-kuluista. Ilman MPP:itä Suomen puolustus-, sekä hyökkäyskyky kärsii merkittävästi. Tämänhetkisestä listasta ehkä voisi maksimissaan tiputtaa Norjan tai Irlannin, joskin kyseisten maiden kanssa on näille viikoille asti käyty keskustelua mahdollisesta Asgard-jäsenyydestä tulevaisuudesta. Romanian MPP olisi hyvä saada voimaan, jos siinä ei vielä kuluvalla kaudella onnistuta. Samoin pitää sitkeästi jatkaa USA:n pommittamista MPP-kyselyllä, sillä maillamme on perinteisesti olleet hyvät välit. MPP Yhdysvaltojen kanssa olisi myös huomattava lisä damageemme.




Sisäpolitiikka:
- ATO-toimet
Viime PJ-vaaleissa valtio joutui käyttämään eduskunnan luvalla järeämpiä keinoja estääkseen unkarilaisia ja heidän maahanpäästäjiään saamasta top 5 puoluetta haltuunsa. Tässä onneksi onnistuttiin mainiosti ja osa unkarilaisista onkin muuttanut pois maastamme, mutta vaikka tilanne näyttääkin helpottavan, on silti varauduttava taas seuraaviin vaaleihin varauksella.

- Hallituksen ja eduskunnan yhteistyö
Nykyinen presidenttimme Ruben Lagus lupasi parantaa hallituksen ja eduskunnan yhteistyötä ja tässä ollaan onnistuttu. Hallitus on tiedottanut eduskunnalle tekemisistään avoimemmin, kysynyt eduskunnan mielipidettä useammin sekä pitänyt tiiviisti yhteyttä edustajiin mm. EK-viestilistan avulla, jossa ilmoitetaan foorumilla olevista keskusteluista tai äänestyksistä. Näin sen pitäisi olla myös jatkossakin.

- Aloitustuet
Kuten aiemmin mainittiin, valtion talous on heikossa jamassa, jonkatakia säästötoimia tulisi tehdä. Aloitustukea kannattaa silti ylläpitää, varsinkin treenipaikkojen kehittämiseen, mutta ikään perustuvaa tukea tarvittaessa voidaan vielä pienentää.

Tiedotus:
Hallitukselta on tullut viimeisen kauden aikana lähes spämmimällä artikkeleita, eikä menon pitäisi hyytyä, päinvastoin. Varsinkin taistelukäskyn jatkuvaa päivittämistä pitää jatkaa, sillä Suomen Puolustusvoimien jälkeen isänmaamme puolustus lepää kansalaisarmeijan sekä yksityisten military unitteiden käsissä, täten tiedotuksen pitää olla selkeää sekä ajantasalla.
Lisäksi mediaan ilmestyy katsauksia viimeaikaisiin tapahtumiin aina kun sille nähdään aihetta, ts. jotain tiedottamisen arvoista on tapahtunut.

Kansanhuvit:
Vaikka elämme rankkoja aikoja (PTO, Puolan hyökkäys), pitää silti kansalla olla viihdykettä. Sen takia hupiministeriö tulee jatkamaan toimintaansa, jopa kahden konkarin toimin!


Enwrathin reaktio nähdessään nimensä hupiministerinä
Hallitus

Tässä tämänhetkinen hallitus, muutoksia kuitenkin voi olla luvassa ennen vaaleja.

Presidentti: Temskih
Varapresidentti: [Tulossa!]
Ulkoministeriö: TheJuliusCaesar (RJ), Ruben Lagus (KL), Aulis Gerlander (LEP)
Puolustusministeriö: Fettis (LEP), Dapipo (sit.)
Valtiovarainministeriö: None|i (LEP) [Mahdollisesti 1 paikka avoinna]
Tiedotusministeriö: Minixmix/Otus Leucotis (LEP), Qummi (RJ), Zalizare (SVL)
Sisäministeriö: Fineros (SVL) [1 paikka avoinna]
Hupiministeriö: Enwrath (SVL), Gesert (RJ)