{Petrin Partio} PJ:n vaaleista
Cowberry
Tervehdys, arvon lukija.
Pian päättyvä kausi Petrin Partion puheenjohtajana on mennyt allekirjoittaneen mielestä oikein hyvin. Päällimmäisenä jäi tietysti mieleen uudehko presidenttimme joka on myös Petrin Partiosta. Toki on eri asia kuinka paljon puolueella oli vaikutusta siihen, että Ripperi valittiin presidentiksi.
Kausi on ollut toisaalta mielenkiintoinen, mutta kuitenkin myös aika rutiininomainen. Mitään kovinkaan ihmeellistä ei ole toistaiseksi tapahtunut. Valitettavana asiana on, että eduskuntavaaleissa Unionille lainaan asettamamme täyte-ehdokas spede bear ei saanut kansanedustajan virkaa sillä Unionissa Cendorrin nukkehallitsija ilmeisesti toimi oman tahtonsa mukaan.
En ole aikeissa lähteä kolmannelle kaudelle, sillä haluan nähdä Petrin Partiota johtavan puolueen muutkin osaavat jäsenet. Puolueemme ei perustu diktatuuriin, joten en näe syytä johtaa puoluetta monta kautta peräkkäin. PJ:n virkahan ei juuri valtaa tuo, jos toimii puolueen yleisen mielipiteen mukaan.
Toivoisin, että Petrin Partion uusi PJ ottaisi huomioon spede bearin kokeman vääryyden ja laittaa hänet tarpeeksi korkealle sijalle seuraavalle eduskuntalistalle. Itse olen myös innokkaana lähtemään eduskuntaan, kuten aina.
- Vaihtoehtopresidentti
Comments
Tää
Jos tämä artikkeli on vaihtoehtoinen totuus, niin mikä on se oikea totuus.
En tiedä, kenties totuuden rakenne muuttui ajan rakenteen kanssa samanaikaisesti.
Mutta tosiaan, miksi vaihtoehtoisen totuuden vastakohtana olisi totuus? Jokaisella asialla on kaksi puolta, ja ne molemmat voivat hyvin pitää paikkansa.
Pyöreillä asioilla (kuten serverin mutsil) on useampia puolia 😃DDDDDDDDDDDDDDDDDD
Kuinka tylsä on suomen uutisten listassa.
kuinka tylsä on mitä kieli puhut