Join the new world

Nyt on jälleen aika julkaista seitsemäs osa LotR-saagastani. Tilannetta päivittäen siis tämän hetkiset päähenkilöt ovat päässeet/pääsemässä Rivendelliin, josta tämä matka jatkuu. Antoisia lukuhetkiä!

7. Takaisin pimeyteen


Oli kulunut jo kaksi päivää Okkiuksen ja Tossavaisen saapumisesta Rivendelliin. Okkius käveli reippaasti edes takaisin huolestuneen oloisena. Pian kuitenkin ylväs haltiamies saapui kiviselle terassille. Hän meni Okkiuksen viereen ja nojasi kiviseen kaiteeseen katselleen Rivendellin huikeita putouksia ja alavaa laaksoa.
- Tämän teko kesti monta sataa vuotta, hän sanoi. – Me olemme kehittyneet, mutta eristäytyneet kuten hobitit. Se vie meidän voimiamme.
Okkiuksen silmät olivat lasittuneet vihreään laaksoon. Kun hän kuuli miehen lopettaneen puheen, käänsi hän päätään hitaasti murheen murtamana miestä kohti.
- Entä hobitti, Kaarle? Okkius kysyi.
- Pimeys oli jo vienyt hänet, Kaarle sanoi. – Nyt hän vaeltaa tuntemattomilla teillä, joilla hän vain kohtaa saman kohtalon kokeneita. Hän ymmärtää nyt myös aaveiden ja nazgullien, menneiden kuninkaiden, puheen vaikkakaan ei voi kertoa siitä meille. Hän on pimeässä tienhaarassa, josta hän ei pääse eteenpäin.
Okkius katsoi hiljaa Kaarlea ja huokaisi syvään.

Tossavainen pimeydessä

Samaan aikaan Semmenti saapui Potaatin, Joliuksen, Urokhtorin ja Lonen kanssa vihreään kaupunkiin. Hän oli hämmästynyt ja pian näki pitkiä haltiamiehiä ja – naisia. Hän katseli kaupunkia ihaillen. Potaatti käveli pian kivisen patsaan juureen ja kumarsi syvään.
- Aah! Te saavuitte, Kaarle sanoi kun hän astui alas kivisiä portaita pitkin vihreälle ja kauniille tasanteelle. – Matkanne ei tainnut olla kovin vaikea. Ystävänne Okkius on jo täällä, hän selvisi.
Kaikki huokasivat syvään.
- Kuka sinä olet? Semmenti kysyi.
- Olen Rivendellin päämies, Kaarle, hän vastasi. – Olen ollut monessa mukana; menneissä taisteluissa ja skandaaleissa…
Lone keskeytti Kaarlen puheen ja hyökkäsi tämän syliin.
- Isä! hän sanoi ja rutisti Kaarlea.
- Onneksi ei käynyt kuinkaan, olet kuitenkin erittäin rohkea ja voimakas nuori nainen, Kaarle sanoi.
- Hyvät arvovieraat! Kaarle aloitti pian päästessään Lonen syleilystä. – Minulla on kunnia kutsua teidät illallistamaan kanssani.
Nelikko näytti hieman vaivautuneilta, mutta kuitenkin heillä oli kova nälkä eikä tavallinen purkkileipä ollutkaan enää niin hyvää.
- Totta kai tulemme, Potaatti sanoi hymyillen.

Rivendell

Maisema hämärtyi Rivendellin laaksossa. Haltiat sytyttivät kynttilöitä valaisemaan kaupunkia. Jokainen oli pukeutunut haltiain tyylisesti ja nyt he olivat valmiita aterioimaan.
- Kiitos vielä kerran että saan kestitä teitä, Kaarle sanoi iloisesti.
He olivat hieman suuremmassa salissa, jossa oli keskellä puinen pöytä. Sitä ympäröi 10 tuolia, mutta vain 6 oli täytetty. Kaarle istui pöydän päässä ja hänen oikealla puolellaan oli Lone ja vasemmalla Potaatti.
- Syökää toki! Kaarle huudahti kun kukaan ei tehnyt elettäkään suuria ruokakulhoja kohtaan.
Jokainen söi kunnolla ja jaarittelivat niitä näitä. Sitten Semmenti, joka oli pitkään ollut hiljaa, kysyi äänekkäästi:
- Missä on Herra Tossavainen?

Hetki sitten niin iloinen ja nauravainen Kaarle kääntyi huolestuneena katsomaan Semmentiä ja kertoi:
- Pahoitteluni.
Semmentin naama vääristyi ja hänen silmäkulmansa täyttyivät kyynelillä. Samoojat katsoivat Kaarlea kysyvästi, mutta Kaarle ei ottanut katsekontaktia vastaan vaan tuijotti ruokaansa.
- Luulin että teiltä löytyy ikivanhoja rohtoja ja niiden valmistusohjeita! Urokhtor ärähti.
- Tämä on varsinainen haltiakaupunki!
- Urokhtor, Potaatti sanoi. – Rauhoitu.

Urokhtor pimahtaa

Urokhtor veti tuolinsa syrjään ja asteli pitkänä pois salista. Hän sulki salin ovet äänekkäästi. Salin ulkopuolella oli museon tapainen huoneisto. Siellä sun täällä oli kuvia ja maalauksia entisajoilta. Kuvia Nimettömästä Varjosta ja sen kohtaajista. Eräässä kuvassa hän tunnisti parrakkaan miehen sauvaan nojaten, joka vapaalla kädellään herätti maan eloon ja imi sinne kaiken Nimettömän Varjon voiman. Hän katsoi sitä tyynen rauhallisesti. Sitten hän huomasi seuraavan kuvan. Siinä oli Kaarle itse. Hän oli paljon nuorempi, puettuna kultaiseen haarniskaan. Hänellä oli kädessään vahvaa terästä sisältänyt miekka. Hän katsoi Kaarlen muotokuvaa ja se sai hänet kihisemään raivosta. Mutta sitten hän huomasi viereisessä lasikaapissa jotain. Se oli Kaarlen kuuluisa miekka. Hän oli iskemässä lasia rikki kunnes joku puhui.
- Vastusta kiusausta, joku sanoi tyynesti.
Urokhtor kääntyi katsomaan mutta ei nähnyt pimeässä huoneessa ketään.
- Mitä helv… Urokhtor oli aloittamassa kun joku astui pimeydestä.
Siinä seisoi haltia, pitkänä ja uljaana juhlavaatteissa. Hän oli luonnostaan komea.
- Vihasi tuhoaa sinut ajan myöten, Urokhtor, haltiamies sanoi, - vai pitäisikö sinua kutsua Beriniksi? Jätetty, se on heidän nimensä, jotka on jätetty kuolemaan.
Urokthor katsoi haltiaa raivo silmissään.
- Olet kokenut paljon, haltia jatkoi, - mutta älä anna sen viedä sinua. Elä hetkessä!
Urokhtorin ilme muuttui surulliseksi.
- Mitä sinä minusta tiedät! hän sanoi äänekkäästi, työnsi haltian voimalla sivuun jolloin tämä kaatui päin vanhaa haltiakypärää.
Haltia kääntyi katsomaan käytävän päähän, mutta Urokhtor oli kadonnut.

Haltia

Ilta oli jo pimentynyt ja juhlaväki astui ulos raikkaaseen ilmaan.
- Okkius, kerro minulle, Kaarle sanoi hymyillen. – Mitä teemme timantille?
Okkius kauhoi partaansa.
- Tehdään siitä mahdollinen kantaa, hän sanoi. – Tehdään siitä pieni ja kevyt. Sekä myös huomaamaton.
- Enköhän yritä tehdä jotain sille tämän yön aikana, Kaarle sanoi.
Okkius hymähti ja lähti pois. Samoin teki myös muu väki ja jokainen lähti keräämään voimiaan seuraavaan päivään.

8. osani eli seuraava kertookin sitten saattueen kokoamisesta.