Join the new world

Tässä tulee nyt kuudes osani tästä trilogiasta. Jälleen paljastuu pari uutta hahmoa, mutta tiukille menee toisten kohtalo.

6. Ei elämää ilman mahdollisuutta


Tossavainen huusi ja huusi tuskissaan kivisen maan päällä. Hän kirkui niin iljettävästi että Ihmemies ei jaksanut häntä enää kuunnella.
- Tuki se turpas nyt, saa… hän huusi, mutta pian heidän takaa kuului miehen karjaisu ja nuoli lennähti ilmaan. Nuoli kiinnittyi Ihmemiehen käsivarren suojukseen. Ihmemies otti suojuksen kylmänviileästi pois ja näytti ettei se osunut lähellekään ihoa.

Silloin nousi Potaatti ylös aukealle ja katsoi ilkikurisesti Tonosta. Hän nosti miekkansa ja pian kaksi muuta, Jolius ja Urokhtor, juoksivat ylös yllättäen örkkijoukon. Örkki toisensa jälkeen kaatui maahan. Sitten Potaatti kohtasi Tonoksen.
- Vien sinulta hengen, nuori mies, Tonos sanoi. – Sinuun petyttiin, Potaatti.
Potaatti katsoi Tonosta vihaisesti ja kävi tämän kimppuun samalla kun Jolius ja Urokhtor painivat Ihmemiehen kanssa. Taitavasti Potaatti liikkui. Mutta sitten kuului ulvaisu ja Ihmemies astui monta askeletta nopeasti taakse päin samoojakaksikosta. Häntä oli osunut käteen. Kun Potaatin keskittyminen oli mennyt, Tonos lähti nopeaan lentoon ja katosi Ihmemiehen kanssa.

Semmenti ja samoojat menivät Tossavaisen luo. Tossavainen oli elossa, mutta vain niukasti.
- Herra, älä lähde, Semmenti sanoi kun tämän kyynelet vierivät vuolaasti alas poskiltaan.
Urokhtor nosti Semmentin riuskasti Tossavaisen rinnalta ja tyrkkäsi tämän pois tieltä kun Potaatti ja Jolius nostivat Tossavaisen ylös.
- Meillä on pitkä matka Rivendelliin, Potaatti sanoi. – Emme ehtisi sinne ajoissa.
- Kappas, Urokhtor sanoi ja nosti maasta Tonoksen miekan.
Kun Urokhtor oli nostanut sen, miekan kärki hajosi ja pelkkä kahva jäi jäljelle. Urokhtor pudotti sen maahan.
- Phoenixin Miekka, hän sanoi synkästi. – Jos meillä on hyvä onni, hobitti jää eloon juuri ja juuri, muuten hän jää elävän maailman ja zombimaailman välille.

Herrat lähtivät nopeasti alas kukkulalta. Alhaalla oli vain heidän ainoa hevosensa.
- Hän ei ole riittävän nopea, Jolius sanoi Potaatille kun nämä olivat hieman sivummassa muista. – Hän ei selviä.
Potaatti katsoi epäröiden Joliusta ja sitten huudahti:
- Etsi minulle presidenttikukan lehtiä.
Jolius säntäsi matkaan ja pian hän saapui paikalle lehtiä mukanaan. He menivät Tossavaisen luokse ja Potaatti laittoi lehtiä hänen haavaansa. Sitten kuului kopsetta. Joku lähestyi.
- Miekat esiin, Urokhtor sanoi nostaessaan miekkaansa.
Laukkauksen ääni koveni ja koveni. He näkivät kuitenkin kaksi vaaleaa hevosta. Ja niiden selässä ratsasti kaksi elävää olentoa. Toinen, naispuolinen, hohti vaaleaa valoa ja toinen, miespuolinen, oli vanhan mutta kokeneen näköinen.
- Keitä olette? Jolius kysyi.
- Minut te varmaan tunnistatte, vanhempi mies sanoi harmaan huppunsa alta.
Hän hypähti alas hevoseltaan ja siirsi huppunsa sivuun paljastaen samalla puisen sauvan.
- Okkius! Potaatti sanoi ja kumarsi syvään.
Jolius ja Urokhtor kumarsivat niin ikään. Semmenti oli hämmentynyt tästä kaikesta.
- Olemme tulleet pelastamaan ystäväänne, jolla on selvästikin jotain kallista ja arvokasta meidän haltioidenkin kannalta, nainen sanoi. Hänellä oli yllään harmaansininen lyhyt viitta.
- Olen Lonely Shadow, nainen sanoi. – Kutsukaa toki Loneksi.
Kaikki katsoivat kuinka Tossavaisen silmät olivat jo hämärtyneet.
- Hän on pakenemassa. Se täytyy estää, Lone sanoi. – Hevoseni on nopea. Voisitko Okkius viedä hänet nopeasti Rivendelliin?
- Kyllä voin, Okkius sanoi harmaata partaansa hivellen. – Mutta meidän täytyy lähteä nyt heti!

Okkius ja Tossavainen

Okkius hyppäsi hevosensa selkään ja sai Tossavaisen kyytiinsä.
- Meillä menee tässä ainakin huomiseen, että pääsemme perille, hän sanoi ja lähti.
Okkius selvästikin tunsi kuinka jokin jahtasi heitä. Ketään ei näkynyt vähään aikaan. Kun aamu alkoi sarastaa, ilmaantui mustia ratsastajia hieman kauempaa tiirailemaan kiiruhtajia. Heillä oli kova vauhti päällä.
- Olemme pian haltiain kunnassa, Okkius sanoi huolestuneena. – Älä petä meitä.
Hän lausui jotain outoja sanoja ja he jatkoivat matkaa.
Iltapäivällä jokin joukko saapui Mitheithel-joen jälkeen pohjoisesta aivan Peikkokorven läheltä Okkiuksen lähelle.
- Rhudaurin metsästäjiä, Okkius hymähti.
Metsästäjät olivat ratsuin matkassa ja yrittivät selvästi saada Okkiuksen luopumaan Tossavaisesta. Sitten yksi meni liian lähelle Okkiusta. Okkius huomasi tämän ja huitaisi tätä kasvoihin, jolloin hän lensi taaksepäin maahan ja jäi jälkeen. Okkius teki muita varten pieniä loitsuja ja esti näin heitä tulemasta lähemmäksi.

Sitten saapui yhdeksän mustaa ratsastajaa. Rhudaurin miehet väistyivät nopeasti. Nyt oli tosi kyseessä. Okkiuksen heppoiset loitsut eivät tehonneet vahvaa pimeää voimaa vastaan. Okkius näki kaukaa kuinka Kahlaamo lähestyi. Okkiuksen ratsu ei kuitenkaan ollut riittävän nopea ja Nazgulit saivat kaksikkoa kiinni koko ajan. Okkius kaarteli ja kaarteli. Pyöri ja hyöri. Sitten eräs Nazgul yritti kurottaa kiinni Tossavaiseen. Okkius huomasi tämän ja loihti nopeasti pienen taikamuurin siihen väliin. Kun Nazgullin käsi osui muuriin, näytti se ikään kuin lamaantuneen.

Nazgulit jahtaavat Okkiusta.

Kahlaamo oli pian edessä. Okkius pääsi virran toiselle puolelle ja pian toisella puolella olivat Nazgulit.
- Tulkaa hakemaan timanttinne, Okkius sanoi, - pimeyden oliot.
- Anna meille puolituinen, erottui Tonoksen ääni.
Okkius tiukensi otetaan Tossavaisesta, ja Nazgulit tulivat lähemmäs. Sitten Okkius alkoi höpöttämään outoa kieltä ja pian vesi virtasi vuolaasti joen uomasta.
- Kuuluisat Rivendellin tankit, Okkius sanoi omahyväisesti.
Joen uomasta nousi vesi korkealle ja hyökyaallon tapaan se lähestyi heitä. Jos katsoi aivan tarkkaan, saattoi nähdä monta vesitankkia johtamassa vettä läpi Kahlaamon. Vesi huuhtoi nopeasti Nazgulit pois.
- Menkää takaisin isäntänne luo, Okkius sanoi. – Oi vesi, vie nämä ilkimykset takaisin Nîn-in-Eilphille.

Kun Okkius katsoi taas Tossavaista, näki hän kuinka tämän silmät alkoivat sumentua näkymättömiksi.
- Ei ei! Okkius huudahti.