Join the new world

Nyt julkaisen seuraavan osan tarinastani. Kyseessä on viides osa ja siinä on meno paljon toiminnallisempaa sekä uusia henkilöitä tulee jonkin verran mukaan.

5. Taistelu pimeydessä

Tossavainen avasi silmänsä. Hän kuuli kaukaa outoa ääntä ja pian Urokhtor heräsi.
- Meidän on paras nousta, hän sanoi.
Urokhtor herätti muut ja katsoi synkkänä ympärilleen. He söivät niukan aamiaisen ja jatkoivat pian matkaansa. Matkan puolivälissä alkoi sataa.
- Tämä sade on niin raskasta, Jolius sanoi tieteellisesti. – Siihen sisältyy voimaa, joka antaa pahoille voimille virkeyttä.
Potaatti katseli kuinka taivaalta satoi rankasti suuri pisaraista vettä. Hän katsoi sitten matkalaisia ja katseli ympäristöön.
- Amon Sûl on lähellä, hän sanoi. – Mennään sinne suojaan.
Matka kesti yllättävän kauan. Sade kulutti matkalaisten voimia niin että he hädin tuskin jaksoivat kiivetä loivia mäkiä ylös. Pienen ylämäen päätyttyä heidän vasemmalle puolelleen aukeni näky, suuri vahtitorni, joka oli kulunut vuosien saatossa.
- Siinä se on, Potaatti huikkasi. – Mennään nopeasti!

Amon Sûl

He tarpoivat jyrkkiä kukkuloita ylös ja saapuivat pian tornin keskikerrokseen, josta oli seinä tuhoutunut.
- Olemme aika korkealla, Semmenti sanoi katsoessaan alas.
- Totta vie olemme, nuija, Urokhtor sanoi tylysti.
Semmenti painautui Tossavaisen viereen seinää vasten ja katseli kuinka sade jatkui jatkumistaan.
Tuntia myöhemmin sade lakkasi. Potaatti oli juuri tullut kierrokseltaan tarkastaen tornin.
- Täällä ei ole ketään, hän sanoi. – Mutta ei kylläkään puuta. Me lähdemme hakemaan vähän puuta ja jotain ruokaa jos löytyy. Odottakaa täällä, mutta älkää herättäkö huomiota, nazgulit ovat vielä täällä.
Potaatti, Jolius ja Urokhtor ottivat miekkansa ja lähtivät pian matkaan. Hetken päästä kuitenkin Urokhtor palasi.
- Ottakaa nämä, hän sanoi heittäessään kaksi pienempää miekkaa. – Pitäkää niistä huolta, niistä voi olla apua teillekin.
Hobitit nappasivat miekat ja katsahtivat niitä. Ne olivat hieman tylsiä, mutta silti kelvollisen jämerää kalustoa. He harjoittelivat hetken niiden käyttöä kunnes nukahtivat.

Hobitit harjoittelevat taistelemaan

Ilta kului. Semmenti heräsi pian kun ukkonen iski jossain kaukana. Hän nousi ylös, mutta ei nähnyt samoojia. Hän kuljeksi tornin huipulle, mutta kolmikko ei ollut vielä palannut.
- Ovatkohan he jättäneet meidät? Semmenti sanoi itselleen samalla kun kyyneleet vierähtivät hänen poskilleen ja pian hän alkoi kääntyä epätoivoon. Hän otti miekan vyötäisiltään, painoi sen kärjen omaa vatsaansa kohti ja oli pistämässä itseään, mutta sitten Tossavainen herätti hänen tajunsa.
- Mitä sinä teet? Tossavainen kysyi.
- Öööh… Semmenti vastasi takellellen. – Minä rapsutan vatsaani, tämä paita kutittaa minua niin kamalasti.
- Sinun olisi paras nähdä tämä, Tossavainen sanoi ja lähti kulkemaan pientä käytävää alaspäin.
Kun he saapuivat leiripaikalleen, näkivät he kuinka yksi Nazgul, mustan hevosen ratsastaja, seisoi tornin alapuolellaan joukko örkkisotureita ympärillään. Nazgul näytti örkeille suuntaa tornin kukkulalle ja örkit lähtivät liikkeelle. Niitä oli monta kymmentä.
- Tule mennään ylös, Semmenti huudahti. – Samoojat eivät tule tänään meitä pelastamaan, he ovat jättäneet meidät yksin!

Örkkilauma

Tossavainen juoksi ylös portaita ja pian he saapuivat tornin korkeimmalle aukiolle. He kuulivat kuinka örkkilauma lähestyi koko ajan tornin huippua. Hobitit vetivät miekkansa eteensä ja katselivat ympärilleen, kunnes rumia örkin kuvatuksia alkoi astella vuoronperään aukealle. Yksi örkeistä hyökkäsi päin Tossavaista, mutta hän vain väisti tämän hyökkäyksen ja iski miekan tupella tätä kasvoihin. Semmenti toisaalla taisteli raivokkaasti, mutta onnettoman näköisesti, kahta örkkiä vastaan muiden örkkien huutaen ja nauraen, kuin ne olisivat olleet mestausjuhlissa. Semmenti sai kuin saikin iskettyä miekan toisen örkin vatsaan, jolloin tämä kaatui maahan öristen. Hetken he taistelivat kunnes Tossavainen kompastui kiven murikkaan. Häneltä putosi povitaskustaan maahan Q5-timantti. Örkki hänen edessään katsoi timanttia ja sitten Tossavaista ja taas timanttia. Tossavainen oli kuitenkin nopea ja sivalsi haavan örkin vatsaan ja örkki juoksi kirkuen tornin reunalla ja loikkasi sieltä alas.

Silloin tapahtui jotain merkillistä. Tossavainen poimi maasta timantin ja nosti sitä hieman ylös ja näytti sitä örkeille. Jokainen örkki kauhistui ja oli kuin kumartavinaan timantille. Sitten joku voimakkaamman näköinen örkki, astui askeleen edemmäs örkkijoukosta.
- Se kuuluu Silmälle, Nimettömälle Varjolle, se sanoi tukahdutetulla äänellä.
- Älä uhmaa sen mahtia, Ihmemies, toinen örkki sanoi laumasta möreällä äänellä.
Örkki, jota kutsuttiin Ihmemieheksi, ei välittänyt. Hänen naamansa ei ollut samanlainen kuin toisilla, hänen kasvonsa olivat hieman suuremmat. Hän oli kookkaampi, mutta vain hieman. Hänellä oli suippo miekka, se poikkesi muiden ohuesta, mutta leveästä miekasta. Hänellä oli omanlainen suomumainen rintapanssari. Vaikka hän oli kookas, käveli hän hieman kyttyrässä, olihan hän örkki.

Ihmemies

Ihmemies nosti miekkansa ja osoitti sillä Tossavaista. Samalla hieman taaempaa kuului ilkeä tömähdys ja örkki kaatui maahan miekka rinnassaan. Semmenti nousi maasta ja nappasi miekkansa ja juoksi Tossavaisen rinnalle.
- En jätä sinua, Herra Tossavainen, Semmenti sanoi, - vaikka tämä loppuisikin tähän.
Ihmemies alkoi hieman hekottaa ja pian astui lähemmäs kaksikkoa.
- Antakaa minulle tuo timantti, Ihmemies sanoi.
Tossavainen loi synkän katseen Ihmemieheen ja laittoi timantin takaisin taskuunsa. Ihmemiehen silmissä ollut kirkas loiste katosi ja sen sijaan siellä paloi raakuus. Ihmemies nosti miekkansa ja hyökkäsi hobitteja päin. Vaikka hobitteja olikin kaksi vastassa, Ihmemiehellä oli kuitenkin taitoa enemmän kuin kaksikko oli odottanut. Toinen toistaan jommallakummalla hobitilla oli mahdollisuus iskeä miekka kiinni Ihmemieheen, mutta Ihmemies oli nopea ja esti iskut.

Sitten kuului kovaa tömistystä tornin alakupeesta. Örkit alkoivat vapista ja myös Ihmemies alkoi kierrellä kehää hermostuneena. Sitten tumma varjo näkyi tornin huipun reunalta. Sieltä astui korkea, noin kaksimetrinen musta hahmo. Sillä oli yllään musta viittaa eikä sen pään sisään nähnyt. Sillä oli miekka kädessään.
- Oi Tonos, Ihmemies sanoi olennolle kun se astui tämän lähelle. – Olen valmistanut hänet, timantinkantajan, sinua varten.
Nazgul

Nazgul, Tonos, katsoi Ihmemiestä hetken ja pian kääntyi kohti hobitteja.
- Anna timantti minulle, Tonos sanoi kuihtuneella äänellä.
Tossavainen nosti timantin korkealle ylös, mutta laittoi sen sitten kaulakoruunsa kiinni. Tossavainen katosi. Tossavainen huomasi että muut eivät nähneet häntä, mutta Tonos näki. Hän näki kuinka Tonos olisi ollut kuin valkoinen mies, kuin aikoinaan. Mutta sitten Nazgul otti miekkansa ja iski sillä Tossavaista. Viimeisin voimin Tossavainen irrotti timantin kaulakorustaan.


Ai mitä seuraavaksi???

Tämä osa loppuu vähän kuin kesken. Jouduin halkaisemaan sen kahtia, jotta te jaksatte lukea paremmin. Seuraava osa, joka ei ole vielä valmis, tulee ilmestymään parin päivän sisällä, viimeistään maanantaina.

PS. Palaute ei ole pahitteeksi.