Ambient on/off
Join eRepublik

Toinen voittaja, uudet tuulet

10 Day 381, 12:45 Finland
Vitsikilpailun voittaja

Näin ensiksi ilmoitamme jokes on the site:n toisen kierroksen vitsikilpailun voittajan, hän on: Riku Pasanen. Palkintosumma on siirretty hänelle. Tämän te tulette näkemään kunhan donatelist korjataan.

Voittanut vitsi:

Poika kysyi isältä: "Isä, mitenkäs tämä yhteiskuntajuttu niiku toimii ja mitä siihen kuuluu?"
Isä istahti pojan viereen ja vastasi: "No, otetaampa esimerkiksi tämä meidän perhe:
Isä tuo rahan tähän yhteiskuntaan, joten olen markkinatalous.
Äiti kuluttaa rahat ja päättää asioista täällä, nin hän on hallitus.
Lastenhoitajamme on kodin ylläpitäjä, joten hän on yritykset.
Ajamme sinun etuja, niin sinä olet kansalainen.
Pikkuveljesi on maamme tulevaisuus."
Hetken vielä rupateltuaan päättivät isä ja poika mennä nukkumaan. Yöllä poika heräsi pikkuveljensä itkuun, sillä tälle oli tullut kakat vaippaan. Poika lähti vanhempiensa huoneeseen ja näki äidin nukkuvan sikeästi, mutta isä oli poissa.
Poika meni lastenhoitajan oven taakse ja katsoi ovenreiästä. Hän näki isän siellä voimistelevan lastenhoitajan päällä. Poika sitten koputti ovea, ei vastausta. Koputti uudelleen, ei vastausta. Poika päätti mennä takaisin nukkumaan.
Seuraavana aamuna poika meni sanomaan isälleen: "Isä, luulen, että olen ymmärtänyt tämän yhteiskunta jutun."
Sitten isä jälleen istahti pojan viereen ja sanoi: "Hyvä! kerroppas nyt ihan omin sanoin sitten."
Ja poika vastasi: "Hallitus nukkuu sikeästi, niin markkinatalous panee yrityksiä, eikä kansalaisia huomioida ollenkaan kun maamme tulevaisuus on kaulaansa myöten paskassa."

Nyt vähän huonoja uutisia asian suhteen. Jokes on the site –lehti päätettiin lakkauttaa. Äänestysmäärät jäivät niin vähäisiksi. Mutta nyt on uudet tuulet puhaltamassa.


Uudet tuulet

Olen perustamassa eRepublikiin uudenlaista Lottoa, joka on lähimpänä lottoa mitä olen itse pelistä löytänyt.


Peli toimii näin:


Osallistuminen
Osallistuminen on kolmevaiheinen
1. Donate:lla lähetät rahaa SuicideOG:lle vähintään 1 markan (yksi rivi maksaa aina markan)

2. Tämän jälkeen yksityisviestillä lähetät SuicideOG:lle maksamasi määrän rivejä veikkauksineen, esimerkiksi (numerot väliltä 1-15):
rivi 1: 1 2 3 4
rivi 2: 5 6 7 8
Jos ostit 2 riviä.

3. Pistät osallistumisaika-artikkeliin kommentiksi kuinka monta riviä ostit.
Kun nämä 3 vaihetta on suoritettu on osallistumisesi täydellinen.
Kolmas kohta on mukana sen takia, että muut osallistujat näkevät jo minkä verran potissa on.

Kilpailu

- Kilpailu tapahtuu IRL lottokoneen avulla
- Kilpailussa on 15 numeroa.
- Kilpailussa arvotaan 6 numeroa
- Kilpailussa veikataan 4 numeroa.
- Palkinnot jaetaan tasan voittajien kesken.

Voitonjako

- 4 oikein = 70% osallistumismaksuista (esim. 100 osallistujalla se tekee 70 markkaa)
- 3 oikein = 20% osallistumismaksuista (esim. 100 osallistujalla se tekee 20 markkaa)
- 2 oikein = 8% osallistumismaksuista (esim. 100 osallistujalla se tekee 8 markkaa)
- 2% jää pelin pitäjälle vaivanpalkaksi (esim. 100 osallistujalla se tekee 2 markkaa)

Jos voittajaa ei löydy, potti siirtyy seuraavan kierroksen arvontaan.
Kumminkin jos 4 oikein tulos löytyy, mutta esimerkiksi 3 oikein tulosta ei löydy, siinä vaiheessa 3 oikein tuloksen potti siirtyy ylöspäin, ja 4 oikein tuloksella voittaakin 90% osallistumismaksuista.


Muuta tietoa

Osallistumisaika on vähintään 5 vuorokautta, esimerkiksi ma-pe. Tämän jälkeen on 1 tyhjä vuorokausi, jolloin ilmoitetaan potin suuruus. Taas tämän jälkeen, eli seitsemäntenä päivänä on arvonta, ja voitonjako, tai jos potti siirtyy, niin ilmoitetaan seuraavan kierroksen potin aloitussuuruus.
Jos kumminkin osallistumisajan alkaessa tiedän ollessani seitsemäntenä päivänä estynyt, voin osallistumisaikaa venyttää.

Terveisin,
SuicideOG

Ps. jos kysyttävää niin kommentoi tähän artikkeliin, koitan vastata mahdollisimman nopeasti.

 
Report comments
 
Pete1
25
Pete1 Day 382, 03:31

Lottosi voitonjakosysteemiä pitäisi vielä kehittää. Jos käsitin oikein, sellaisessa tilanteessa, että yhdellä on 2 oikein hän saa 8%, yhdellä 3 oikein hän saa 20%, neljällä 4 oikein jokainen saa 70%/4 < 20%. Ehdotus: jos ylempiä voittoluokkia löytyy useampia, alempien voittoluokkien potit siirtyvät pykälällä ylöspäin.

 
SuicideOG
41
SuicideOG Day 382, 03:33

@Pete1: Tarkoittaen, että jos 4 oikein tuloksia on monta niin 2 oikein tuloksella ei voita mitään, eikä mahdollisesti 3 oikein tuloksellakaan? Voidaanhan siihen tämänmoinen parannus tehdä.

 
Kristo-
26
Kristo- Day 382, 03:50

Eihän tossa ole mitään järkeä. Jos esim. se 100 riviä ostetaan, niin varmasti tulee useita 2 ja 3 oikein veikanneita.

Mieluummin sitten pienennät pääpottia ja suurennat 2 oikein tuloksen pottia ja se jaetaan sitten oikein veikanneiden kesken.

 
Pete1
25
Pete1 Day 382, 04:26

@SuicideOG
Tarkoittaen, että jos 4 oikein ja 3 oikein saaneita on yhteensä kolme tai enemmän, 2 oikein saaneet eivät voita mitään. Jos 4 oikein saaneita on kolme tai enemmän, muilla tuloksilla ei saa mitään. Tämä olisi selkeä ja helppo tapa varmistaa, että tuloksella n oikein saa suuremman potin kuin tuloksella n-1 oikein. Toki jos tämän hienosti haluaisi toteuttaa sinulla olisi kymmeniä eri prosenttiyhdistelmiä eri tulosmäärille, josta voitaisiin katsoa, että jos potti on k, 4 oikein määrä x, 3 oikein määrä y ja 2 oikein määrä z, niin paljonko eri x,y,z-yhdistelmillä kukakin saa, mutta tämä on nähdäkseni kohtuuttoman monimutkainen järjestelmä käyttötarkoitus huomioonottaen. Oma esitykseni pitäisi homman selkeänä.

 
SuicideOG
41
SuicideOG Day 382, 12:12

@Kristo-: Ei tuossa ole tippaakaan järkeä mitä ehdotat.

@Pete1: Tarvitsee miettiä tuota, ensiviikolla en vielä sitä valmiiksi saa, joten pystyn kyllä hiomaan asioita vielä.

 
Kristo-
26
Kristo- Day 382, 13:51

SuicideOG, no kerropa mitä teet jos yhtäkkiä tuleekin 1000 osallistujaa, joista ~200 saa 2 oikein, parikymmentä saa kolme oikein ja joku vielä täysosuman?

Nimittäin jos pitää arvata 4/6 numeroa oikein 15:stä mahdollisesta, tulee paljon osumia.

 
SuicideOG
41
SuicideOG Day 382, 13:54

@Kristo-: Tässä tapauksessa jos pelaajamäärät nousevat huomattavasti, tulemme vähentämään arvottavien numeroiden määrää, taikka nostamaan veikattavien numeroiden määrää, jos se ei riitä niin pystymme nostamaan pallojen määrää. Jos joku saa täysosuman niin hän voittaa kunnon potin, eikös se ole loton idea? Ne ketkä saa 2 oikein ni saavat 80 markkaa tuosta jaettuna, aika vähän kyllä, mutta se on voi voi. kolme oikein tuloksellakaan ei sitten paljoa saa. Mutta ei IRL lotossakaan päävoittoa jaeta kaikkien kesken jos vain yks sen voittaa. Miksi täällä pitäisi?

 
Kristo-
26
Kristo- Day 383, 01:13

Koska IRL jopa sillä pienelläkin summalla on merkitystä, esim. kossupullo 4 oikein tuloksella

Mutta niin, sun idea, tee niinkuin parhaaksi näet.

 
macoute
34
macoute Day 383, 06:05

Siis mikä on IRL-lottokone? Sinä omassa kotonasi pyörität jotain konetta josta palloja putoaa ja ne on oikeat numerot? Kai tämä toimitus sitten kuvataan web-feediin?
Väärinkäytösten määrä on kohtuullinen jos ajatellaan että sinä teet IRL jotain temppuja ja raportoit ne vain nettiin.

 
SuicideOG
41
SuicideOG Day 383, 09:45

@Macoute: Se on juuri tuollainen pieni kone josta palloja putoaa joissa on numerot. Minulla on niin huono webkamera, ettei nuo numerot siinä näkyisi live feedin avulla varmaan millään. Siinä on toki mahdollisuus että jos haluaisin niin voisin huijata, mutta en tiedä miten onnistuisi kunnolla että se olisi tarpeeksi luotettava, että kaikki asiaan voivat luottaa. Minun on turha myös sanoa, etten huijaamaan tule, koska sitä en pysty todistamaan.