Tämän takia kansa raivostui!

Day 1,746, 11:11 Published in Finland Finland by Kammo XXlII


eSuomen puoluekentälle on syntynyt uusi lupaava puolue, Sininen Liitto, josta osa vanhojen puolueiden väestä on jo ehtinyt olla huolissaan. Puolueemme on saanut viime päivinä mukavasti huomiota ja yli 20 jäsentä, joten lähestymme vauhdilla Kendos Ky'rv'a partya ja paikkaa tulevissa eduskuntavaaleissa. Tämä on ymmärrettävästi saanut ahneet elitistiset voimat raivostumaan.

Mikä Sininen Liitto oikein on? Me olemme kasvava joukko isänmaallisia, kansan asialla olevia pelaajia, lyhyesti sanottunat. Emme hermostu pienestä tai anna Ruubenin ja muiden perseilijöiden haitata työtämme eSuomen hyväksi.. Nyt aiomme tehdä vain entistä kovemmin työtä eduskuntapaikan ja puolueen eteen!

Minulla on puheenjohtajana suuri ilo kertoa, että puolueeseemme on jo nyt saanut suuren joukon mahtavia pelaajia ja suosittuja poliitikkoja mukaan, joten puolueen tulevaisuus on turvattu. Eduskuntavaaleihin lähdemme hieman takamatkalta, mutta eron edellä olevaan puolueeseen ollessa alle 10 jäsentä, voimme saavuttaa sen kohtuullisen helposti. Ja vaikka eduskuntavaaleihin yltäminen jäisikin tällä ketaa vain haaveeksi, on SL:n nousu ollut jo nyt niin rakettimainen, että olemme tulevaisuudessa varmasti vahvoilla joka vaaleissa.


Liity!

Puolueemme tarvitsee uusia eduskuntaehdokkaita, joita on tällä hetkellä vasta muutama. Ehdolle on aikaa asettua enää maanantain ajan, vaikka vaaleihin osallistujat ratkeavatkin vasta keskiviikkoona, eli valmistautuaksemme meillä tulee olla hyvä ehdokaskokoonpano. Ehdokkaiksemme on lupautunut pari entistä presidenttiäkin, mutta tavallista kansaa kaipaamme edustamaan vielä hieman lisää tyyppejä.

Tahtoisitko sinä olla mukana Sinisen Liiton ensimmäisten kansanedustajien joukossa? Me otamme vastaan kaikki avoimesti, emmekä jaottele pelaajia iän tai foorumin käytön mukaan, tai syrji, kuten muut puolueet tekevät.

Kaikille uusille jäsenille maksamme myös 5 kultaa tervetulolahjaksi, jos päätät liittyä. Saat ne liityttyäsi puolueeseen minulta tai oikealta kädeltäni.



Kultaa jaetaan myös feedissä erityisesti vaalipäivinä. Sinisen Liiton toiminnasta muuten kiinnostuneet ottakaa yhteyttä vapaasti - Kammo

Sininen Liitto - Sinisellä sydämellä, isänmaan asialla