Lamoracke presidenttikilpaan!

Day 1,808, 07:54 Published in Finland Finland by Lamoracke


Tervehdys eSuomi!

Tulen olemaan ehdolla ensimmäistä kertaa tulevissa presidentinvaaleissa puolueeni SVL:n ehdokkaana. Odotan vaaleja innolla, ja toivon saavuttavani tuloksen, johon voin itse olla tyytyväinen.

Kuka minä olen?

Kuten jostain olette kenties lukeneet, olen wanhahomo, joka aloitti peliin uudestaan viime heinäkuussa uudella citizenillä. Vanhalla citizenillä pelasin 2008-2009, mutta uudella hahmollani olen pyrkinyt tekemään asita erilailla kuin viimeksi.

Uuden alkuni jälkeen olen ollut ulkoministerinä kahdesti, varapresidenttinä kerran, ja toimin parhaillaan komentajan eSuomen puolustusvoimissa. Uskon siis omaavani tarpeellisen kokemuksen kaikilta aloilta, ollakseni hyvä presidentti.

Puolustuspolitiikka:


NYT MENNÄÄN!

Puolustusvoimia pyritään uusimaan heikon taloustilanteen takia tehokkaampaan muotoon. Judasgoatin hallituksen aikana olemme nähneet, että eSuomen puolustusvoimat ei ole toimivin vaihtoehto puolustuksen organisoimiseksi. Siksi valtion MU tulee edelleen olemaan samalla viivalla yksityisten MU:iden kanssa. Jakoa tosin tullaa hieman muokkaamaan...

Valtion MU:n muuttuessa käytännössä yksityiseksi MU:ksi, tulemme perustamaan valtiojohtoisen operaatioryhmän, joka tulee toimimaan eSuomen tärkeimpänä influn lähteenä. Ryhmässä ei ole MU-pakkoa, eli jokainen jäsen saa olla missä tahansa MU😒sa, ja pyytää varusteita omasta MU😒taan. Avatar- ja IRC-pakko kuitenkin on, damagen parempaa kohdistusta varten. Kaikille ei enää vältämättä jaeta aseita, vaan jaot keskittyvät vain tiukkoihin matseihin/divareihin.

Tällainen operaatioryhmä olisi siis vain lisä normaalin MU:n lisäksi, niille jotka jotain lisää haluavat. Budjettia tultaisiin ohjaamaan jonkun verran enemmän tähän toimintaan, ja ryhmässä tulee olemaan aktiivisuus sekä influence vaatimus. Tarkemmista rajoista kerromme, kunhan saamme puolustusministereiden kanssa lyötyä tarkemmat yksityiskohdat lukkoon, ja saatuamme EK:n hyväksynnän.

Tiedotus:


Ilmoitustaulu käytännössä

Tiedotus tuntuu olevan ikuinen murheenkryyni eSuomessa. Lähes jokainen presidentti pyrkii parantamaan tiedotusta, ja silti siihen ei koskaan olla tyytyväisiä, ja aina esiintyy valituksia. Uskon, että minulla on toimiva ratkaisu tähän ongelmaan.

Tiedotuksessa otetaan käyttöön vanhoilta ajoilta tuttu päiväkäsky. Päiväkäsky on valtion lehdessä oleva artikkeli, joka pyritään pitämään TOP5-listalla 100%. Tästä artikkelista kansalaiset löytävät suoraan mm. Suomen taisteluiden priot. Samalla päiväkäsky tulee toimimaan ikäänkuin ilmoitustauluna, jonne hallitus lisää infoa pienemmistä asioista esim. ulkopolitiikkaan liittyen. Samalla päiväkäskyssä pyritään hieman valottamaan eSuomen sotien tilannetta, ja kulkua.

Tähän päälle tietysti perinteiset viikkokatsaukset ja muut tarpeelliseksi koetut uutiset, ja kansalaisten luulisi saavan enemmän tietoa, kuin aiempina kausina.


Ulkopolitiikka:

Ulkopolitiikassa tuskin tullaan suurempia muutoksia näkemään. Asgard on osoittaunut toistaiseksi erittäin toimivaksi liittoumaksi, joten eSuomi tulee sitoutumaan Asgardiin myös jatkossa. Vanhat EDEN-suhteet ovat myös tärkeitä, ja niitä pyritään säilyttämään. CTRL:n aiheuttama sekaannus liittoumissa asettaa tiettyjä haasteita ulkopolitiikallemme, kun joudumme kenties miettimään uutta suhtautumista tiettyihin valtioihin. Tulemme hallituksessa olemaan hereillä näissä asioissa, ja tekemään aina eSuomen kannalta parhaita päätöksiä, tapahtui liittoumakentällä mitä tahansa.

Talous:

Taloudessa menee heikosti, se on lienee jo kaikille selvää. Edelliset hallitukset eivät myöskään ole pystyneet tekemään suuria asian korjaamiseksi, joten todennäköisesti mitään "helppoja" keinoja asian korjaamiseksi ei ole. Tulemme tekemään kaiken mahdollisen, jotta eSuomen talous vahvistuisi. En kuitenkaan elätä asian suhteen suurempia toivoja, ennenkuin pelintekijät keksivät taas jotain mullistavaa (ei, Q8 aseet eivät ole mullistavaa...).

Kysymykset:



Jos sinulla on kysyttävää, kirjoita kysymyksesi kommentiosioon. Jos et halua kysymystäsi julkiseksi, laita PM. Pyrin vastaamaan jokaiseen presidenttiyteen liittyvään kysymykseen mahdollisimman pian!

Muistakaa kaikki äänestää 5.11!