Jorma eduskuntaan!
Day 1,887, 13:45
•
by
Cendorr

Vaaliartikkeli tulee tällä kertaa näin aikaisin, mutta tässä onkin paljon tärkeitä asioita mietittäväksi, hyvät äänestäjät. Olen Liberaalin Edistyspuolueen jäsen ja suosittelen äänestämään sitä vaaleissa, olin minä millä tahansa paikalla sen listalla.

Valtiontalous on ensimmäisenä asialistallani, ja näin kuuluisi olla kaikilla edustajilla. Valtion rahatilanne vaikuttaa meidän kaikkien peliimme, ja kuten olette varmasti huomanneet, se on heikentynyt kuukausi kuukaudelta. Tarvittavia toimenpiteitä ei ole tehty, mutta jonkinlaiseen alkuun on päästy. Edellisellä kaudella (25.11-25.12) sain eduskunnassa läpi neljän prosentin korotuksen pullan arvonlisäveroon. Se ei ole tehokkain keino tuoda lisätuloja valtiolle, mutta aseiden alvin ollessa jo tapissa on ikävä kyllä pullankin veroon ensikaudella kajottava mikäli yhtään vastuullisen eduskunnan saamme. Ja miksi emme saisi, sillä LEP on nyt saatu takaisin spurdoilta ja järkipolitiikka voi taas pitkästä aikaa saada jalansijaa.
Leikkauksiakin on syytä tehdä, esimerkiksi uusien pelaajien aloitusrahasta joutaa ainakin puolet pois. Tämä voi kuulostaa jopa julmalta, mutta keräämieni tietojen mukaan suurin osa aloitusrahoista menee täysin hukkaan uusien pelaajien lopettaessa melko todennäköisesti hyvin pian. Ei tässä tilanteessa ole varaa moiseen tuhlaamiseen.

EI NÄIN!
Puolustusbudjettia on pidetty viimeaikoina eduskunnan salaisella osiolla, joten valitettavasti minulla ei ole aivan uusimpaa tarkkaa tietoa valtiontalouden tilasta, ja vaikka olisi niin en salaista materiaalia voisi kertoa. Sen kuitenkin kaikki tietää, etteivät asiat ole viimeaikoina olennaisesti muuttuneet vaan alaspäin mennään hiljalleen koko ajan. Puolustusvoimat on syvässä kriisissä, ja sen varustejako uhkaa loppua kokonaan ellei ole jo loppunut, näistä kun ei juuri kukaan jaksa koskaan tiedottaa. PV kilpailee tällä hetkellä samoista rahoista samoilla säännöillä yksityisten MU:iden kanssa. PV on kuitenkin raskaampi organisaatio, myös tietyllä tavalla tehokkaampi kuin yksikään yksityinen MU. Damage kohdistuu siellä epäilemättä tarkemmin kuin missään muualla tukea saavassa MU:ssa, ja sitä johdetaan myös aktiivisesti. En tiedä onko eGPS enää käytössä, mutta jos on niin myös tämä seikka tekee PV:stä vähemmän houkuttelevan paikan. Avatar-pakko on myös yksi syy. Onkin siis vakavasti mietittävä, ansaitseeko PV sittenkin eriarvoisen aseman puolustusbudjetissa kuin yksityiset. Jos valtion armeija halutaan säilyttää niin sen on syytä ollakin hyvin organisoitu, vaikka se siitä johtuen ei niin paljon pelaajia houkuttelisi. Tätä taas tulisi paikata sillä, että PV:llä olisi uskottavat varustejaot. Tällä hetkellä tilanne on se, että muut yksityiset ovat vain houkuttelevampia paikkoja, eikä PV pysty kilpailemaan mitenkään niiden kanssa kun se on samalla viivalla rahoituksen saannin suhteen. On siis selvästi tulossa valinta kahden välillä. Joko PV ajetaan alas tai sille varmistetaan riittävä rahoitus. Itse olen sitä mieltä, että eSuomi tarvitsee valtiojohtoisen armeijan joka on täysin valtion kontrollissa. Siitä ei voi tinkiä. Aikanaan puhuin paljon sen puolesta, että kaikilla MU:illa pitäisi olla tasavertaiset mahdollisuudet saada rahaa. Uskoin, että suomalaiset haluaisivat kuulua Puolustusvoimiin ja se pärjäisi kilpailussa yksityisiä vastaan. Näköjään asia on kuitenkin niin, että sotilaat kokevat pääsevänsä yksityisissä helpomalla eikä PV pysty antamaan mitään enemmän, jotta ne avatar-pakot ja muut pakolliset pahat olisi siedettävissä. Siihen tilannetta ei saa päästää, että PV uhkaisi lakata olemasta, ja sen uhatessa jokainen nykysysteemin kannattaja joutuu kääntämään hieman takkia, ellei sitten halua kokonaan ulkoistaa eSuomen puolustusta mihin taas liittyy suuria riskejä.
Valtion tulee nyt etsiä lisätuloja kaikista mahdollisista kohteista. On herännyt keskustelu valtion käyttämättömistä organisaatioista. Eduskunnassa minä vaatisin selvitystä käyttämättömien orgien määrästä ja siitä, voitaisiinko niitä vuokrata tai kenties jopa myydä pelaajille ja näin saada huomattavaa lisätuloa valtiolle. Joku on jopa esittänyt, että kaikki organisaatiot tulisi kansallistaa eli ottaa valtiolle haltuun, mutta tällaista pidän järjettömänä ajatuksena ja turhana propagandana.

Vielä lopuksi PTO-uhasta. Tälle asialle ei tarvitse paljon tilaa antaa, sillä kaikki me tiedämme että unkarilaiset ja heidän tukijansa on blokattava joka ikisistä vaaleista, kaikki tarvittavat keinot käyttäen.
Toivottavasti sait selvän kuvan siitä, mitä eduskunnassa haluaisin tehdä. Minulla on 4 kauden kokemus eduskunnasta ja pystyn itsenäiseen ajatteluun ja kykenen myös tekemään mielipiteistäni todellisuutta, saamaan asioita aikaan. Muista siis äänestää LEP! : )
Comments
What is this?
You are reading an article written by a citizen of eRepublik, an immersive multiplayer strategy game based on real life countries. Create your own character and help your country achieve its glory while establishing yourself as a war hero, renowned publisher or finance guru.
frogman approves
Komppaan frogmania.
ei tissejä ei votea
Jorman mielipiteet vaihtuvat useammin kuin hänen käyttämänsä kalsarit. Ei helvetissä eliitin sätkynukke-Jormaa eduskuntaan.. Eliitti vetelee Jormaa naruista minkä kerkiää eikä jorma edes tajua sitä.
Heti tilanteen tullen Jorma alkaa spurdoilemaan ja huomiohuoraamaan ties millä moraalittomalla tavalla. Tämän jälkeen hän yrittää korjata tilannetta nuolemalla eliitin persettä ja kylvämällä rahaa kaikkialle. Se ei kuitenkaan kestä kauaa vaan pian jorma haluaa taas huomiota Spurdoilta ja rupeaa päristelemään ihan perkeleesti.
Sama sykli on jatkunut koko Jorman peli-uran ajan. Eikö olisi jo aika lopettaa röllipeikon ruokkiminen?
Vammaiset vankilaan.
Näihin kuviin ja tunnelmiin...
Tästä... ...Tähän
Toivotteleepi Eestin ainoa ja oikea supersankari Vahvelmees!
ps. Pistäkää nyt saatana niitä orgeja vuokralle mutta älkää myykö sillä muuten tulevaisuudessa ei ole enää ollenkaan vapaita orgeja.
@Vohvlimies
Pystytkö antamaan esimerkkejä tuosta "eliitin" nuolemisesta ja spärdäämisestä vuodotellen. Veikkaan ettet pysty, sillä peliurallani on tasan yksi spärdäysvaihe, jos sellaisella tarkoitetaan tahallista eSuomen sääntöjen rikkomista ja yhteisöä vastaan toimimista. Ja sekin muuten loppui jo kaua aikaa sitten. Sen jälkeen olen ollut jo eduskunnassakin, eli tilaisuuden tullen en todellakaan perseile muutenhan olisin nytkin virkakiellossa. Lähinnä kyse on vain väärästä mielikuvasta jota juuri tuollainen huutelu vain vahvistaa.
Ethän sä edes pysy samassa mielipiteessä kommenttien suhteen.. Äsken sulla oli täs 3 kommenttia, poistit ne ja laitoit uuden tilalle..
Sä et ehkä tiedosta sitä mutta melkein mikään sun tekos ei oo neutraali vaan se on joko spurdoilua tai sitten kansalaisten/eliitin nuolentaa. Vaikka et olekaan rikkonut foorumien sääntöjä hetkeen niin melkein kaikki tekosi ovat silti moraalisesti kyseenalaisia..
AHn kaappaus. Mullin ostaminen. SeppoKummun ostaminen. Amerikan PTOn tukeminen. LEPin PTOn tukeminen. Hupiministeriön kassan ryöstö. KT-alueen tietovuoto, Virolaisena suomea vastaan sotiminen.. Asioita voisi listata ihan perkeleesti mutta pointin näät jo tästä.
"Väärä mielikuva" ja vitut... koittaisit edes pysyä kuukauden samassa jutussa muttakun ei.. Heti huomion vähentyessä teet uuden huomiohuoraus tempauksen..
Nyt olisi jo aika lopettaa röllipeikon ruokkiminen ja jättää Jorma täysin huomiotta.
Voisitko itse kertoa yhden pienen ajanjakson peliuraltasi jolloin olit päristelemättä tai nuolematta perseitä edes hetken?
Nyt meen jatkamaan leffan katselua ja odottelemaan sun peppukipeetä vastausta.
T: Viron kuningas Vahvelmees
Tota noin.. Ajattelin selostaa vähän pidemmän kaavan mukaan missä ajattelusi menee vikaan, mutta ei se auttaisi kuitenkaan. Tosiaan noi varsinaiset perseilyt ajoittuu sille aikajaksolle joka alkoi toukokuussa HM-kauden päätyttyä ja jatkui heinäkuulle kun palautin rahat ja maksoin korvaukset. Sen lisäksi on 5.2 ja amerikan PTO, jotka ovat myös kyseenalaisia tempauksia. Mitä taas tulee mulleihin ja AH:n "kaappauksiin", niin niitä ei tämä yhteiskunta ole tuominnut milään tavalla. Yleisesti ottaen homma menee niin, että jos perseilet olet äkkiä virkakiellossa. Olenko minä virkakielossa? Olenko perseilijä? Mielestäni en enää, en ole vähään aikaan ollutkaan vaikka joskus olinkin. Se, että noudatan sääntöjä ei ole minkään nuolemista. Saat toki moralisoida, mutta miksi sinua edes kiinnostaa mitä eSuomessa teen? Jos olen pelkkä huomiohuora, niin miksi annat minulle tätäkin huomiota koko ajan?
En ymmärrä, miten mullit, amerikan pto:t jne häiritsee sua? Etkös sä juuri kannata sitä ajattelua, että mikä tahansa on sallittua minkä pelimekaniikka sallii? Näinhän minäkin pitkään ajattelin. Mitä hemmettiä tulet mulle puhumaan moraalittomista teoista eSuomea kohtaan, kun omassa TP:ssäsi on 600 milliä virolle?
Se ei ole sinun tehtäväsi sieltä Virosta tuomita tai arvioida soveltuvuuttani esim. eduskuntaan, kun et ole edes äänioikeutettu Suomessa. Tämä yhteisö päättää itse kuka on tarpeeksi hyvä siihen kuulumaan ja jos en ihan väärässä ole, niin se on hiljalleen jossain määrin hyväksymässä jopa minutkin.
Jatka vaan sitä rahan kylvämistä ja hyväksynnän ostamista mutta ei se kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että olet mielenterveydellisesti sairas ja mätä sisältä.
Miten minun pelityylini ja virolaisuuteni liittyy tähän kun puhutaan susta? älä käännä puheenaihetta muualle.
Yritän juurikin varoittaa uusia pelaajia ja kansaa sinunlaisilta röllipeikoilta.
Aika kovaa tehdä diagnoosia yhteiskuntasimulaattorin perusteella, missä monet vielä larppaa jotain ihan muuta kuin oikeasti on.
Se on totta, että olen paljon rahaa lahjoittanut. Mitä sitten? Hyväksyntää ei voi ostaa, en sellaista edes kuvittele.
Jonkun verran teitä on, jotka minua vihaatte syistä joita en ole saanut selville. Tiedättekö itsekään? Luultavasti olen vain niin helvetin ärsyttävä persoona. Voin vain pahoitella, ja kehottaa ignooraaman minut täysin tai tarvittaessa vaihtakaa vaikka peliä jos läsnäoloni samassa pelissä on niin tuskallista.
Ainiin nyt tajusin.. Tämähän johtuu vain äsköisistä pj-vaaleista, eikö niin?
Muutoin hyvä artikkeli, mutta kaipaisin selkeyden vuoksi enemmän kappalevaihtoja. Kovin raskaslukuista tällaisenaan. Vohvelimees..no, se kertoo jo tarpeeksi siitä, kuinka vakavissaan ko. meehen jutut kannattaa ottaa. Vohvelimees. Jees.
Kiitos, harvoin kukaan sanoo artikkeliani raskaslukuiseksi. Kevyttä kamaa tämä kuitenkin on jos verrataan oikeasti raskaslukuisiin artikkeleihin, tässä esim yks sellanen: http://tinyurl.com/al3z7ox
*silmäniskuhymiö*