Ambient on/off
Join eRepublik

Hallitus tiedottaa + AVS:t valittu

11 Day 1,541, 10:50 Finland Political debates and analysis Political debates and analysis
Suomen polittisella kentällä on eletty myrskyisiä aikoja. Presidetti Kammo XXIII jätti eilen eroanomuksensa eduskunnan käsittelyyn, mutta kansanedustajat päättivät äänestyksessään hieman yllättäen, ettei presidenttiä vaihdetakaan. Kammon hallitus siis jatkaa tehtävissään pienin muutoksin: varapresidentti Fettis ja tiedotusministeri Cendorr ovat jättäneet tehtävänsä.

Varapresidentin tehtäviä hoitaa jatkossa nykyinen hupiministeri Gabriel Lavanche. Uuden tiedotusministerin nimittämisestä ei ole vielä päätetty, mutta tälläinenkin tullaan luultavasti jatkossa valitsemaan.
Hallitukseen on myös valittu uusia alivaltiosihteereitä.

Tässä kuussa AVS:eina toimivat seuraavat henkilöt:

Puolustusministeriö: RIP006, casthunter 2.0
Valtiovarainministeriö: Kissahai
Ulkoministeriö: Irwini

Tiedotusministeriöön, hupiministeriöön ja sisäministeriöön saatetaan valita avustajia myöhemmin.

Hallitus haluaa myös muistuttaa, että Suomella on tällä hetkellä Norja Natural Enemynä (NE), joten ainakin hetkellisesti saamme nauttia NE-bonuksista.

- Hallitus

 
Report comments
 
Spudrobera
37
Spudrobera Day 1,541, 10:54

Ilmeeni, kun tää EDENpaska oli Lavanchen suunnitelma päästä varapresidentiksi. :--D

 
Rasti
35
Rasti Day 1,541, 11:03

PEACE PROPAGANDA
(peace on paras ja phoenix )

 
Calgaryman
28
Calgaryman Day 1,541, 11:50

Osaako hallitus kertoa, että miten tästä eteenpäin? Onko Kammon erohakemus edelleen voimassa vai jatketaanko näillä ns. "päätyyn"?

 
Kammo XXIII
33
Kammo XXIII Day 1,541, 12:20

Noh, eduskunta nyt tosiaan näyttää olevan sitä mieltä, että presidenttiä ja hallitusta ei lähdetä vaihtamaan, joten eiköhän näillä jatketa.

 
WP Attak
40
WP Attak Day 1,541, 12:44

Olisiko mitenkään jatkon ja rauhan vuoksi mahdollista saada AH tai WP ministeri mukaan. Ihan höpöä tuo kahtiajako ja taistelu puolueiden välillä... Esimerkiksi varapressaksi beekaks tai Koze, ja tiedotusministeriö täyteen kovaäänisiä AH:laisia. En ymmärrä miksi te vastustatte muutosta. Sorry en voinut vastustaa kommentoida tätä todella valaisevaa artikkelia, jonka vielä piti tulla puolustusministeriöltä. OMG

Vaikka AH ei sitä myönnä helpolla niin Fettis oli yksi teistä. Okei se mokasi. Voi video miten jätitte kaverin vain sen vuoksi että se liittyi väärään puolueeseen.

Vaikka LEP ei sitä myönnä niin ios:in maanpako on kestänyt jo tovin ja aikanaan se oli vaan yksi teistä. Okei se mokasi. Miten te jaksatte pitää yllä tollaisia mummovihoja.

Cendorr on ainoa koko syyllisporukasta joka viimein avautui ja myönsi syyllisyytensä. Ja kaikki jätti sen. Olette te kyllä melkoisia pellejä.

 
zRTx
46
zRTx Day 1,541, 21:33

naurahdin kun petsku ja fettis uhrattiin vaikka lava junaili kaiken.

 
Sir Onyx
35
Sir Onyx Day 1,542, 23:03

Nyt kun tilanteen vaatima Impeach prosessi käyty läpi ja todettu eduskunnan enemmistön luottavan presidenttiin niin suodaan loppukaudeksi Kammolle työrauha.

Cendorr myönsi jo syyllisyytensä, nyt vielä loputkin nimet esille ja anteeksipyyntöjä odottelemaan.

 
Otus Leucotis
31
Otus Leucotis Day 1,542, 01:24

WP Attak: Mun nähdäkseni sä oot ainoa WP:stä jota näyttää ministerin paikka kiinnostavan. Mut jos kiinnostusta on, miksette ota privana yhteyttä? Itähän oon saanut (lähes) aina haluamani viran, koska hyppään ehdokkaiden privaan(myös Kozen privassa kävin kun se oli ehdokkaana). Puolue on imo vaan merkki profiilissa, ei mikään leima, joka takaa ministeripaikan. Luulisi +30-vuotiaiden osaavan olla yksilö edes kerran kuukaudessa.

Eli jos esim. tiedotusministerin pesti kiinnostaa, kannattaa ottaa joko Kammoon tai nykysiin T-mistereihin, niin hemmetin tod.näköisesti saa pestin. Kommenteissa huutelu kun ei ole paras tapa hakea ministerin paikkaa.

 
None|i
35
None|i Day 1,542, 02:33

Ilmeeni kun WP Attak koittaa pedata kavereilleen pestiä jossa ei oikeesti tartte tehdä mitään mutta silti saa kivasti nimensä paperille.

Way to go, pestit niille jotka oikeesti hommia tekevät.

 
UMFDIO
37
UMFDIO Day 1,542, 04:48

Voitas perustaa joku lääkeministeri joka veisi haahuilevan attakin takaisin vintille ja Nonen kellariin.
Tainnu pojilla jäädä edellinen jako välistä.

 
Zacharia Raven
41
Zacharia Raven Day 1,542, 10:11

what, wpt dissailee jo toisiaan. 5/5 viihdettä