18
Eduskunnan julkinen keskustelu Seppo Kummun vuodosta
eSuomen presidentti vaatii _julkista_ keskustelua Eduskunnan puolelta Seppo Kummun vuodosta _presidenttimme Eriuksen ja Viron Presidentin neuvotteluista.
Artikkelissaan "Rauha Viron kanssa oletko puolesta vai vastaan" Seppo julkisti Eduskunnan Kansallisen Turvallisuuden alueella olevasta keskustelusta Eriuksen keskustelun avauksen.
Salaisen keskustelu tarkoitus oli selvittää Eduskunnan mielipide Eriuksen ja Viron presidentin välisiin rauhanneuvotteluihin. Niistä joita Erius lupasi vaaleissa olla pitämättä ja sotisimme katkeraan loppuun asti.

Zakke on mediassa vaatinut Sepolle banneja KT alueelle ja uskoisin näin olevankin parasta. Bannit miehelle joka ei osaa pitää kansaltaan asioita salassa. Ei edes niitä jotka vaikuttavat eniten kansan elämään.
Keskustelu Sepon tekemästä vuodosta on avointa, vaikkakin lopullisen päätöksen rangaistuksesta tekeekin eduskunta.
Foorumilla on virallisempi keskustelu, mutta jaksaako sinne kaikki mennä? Eikä siellä voi kansa kertoa mielipiteitään.
Artikkelissaan "Rauha Viron kanssa oletko puolesta vai vastaan" Seppo julkisti Eduskunnan Kansallisen Turvallisuuden alueella olevasta keskustelusta Eriuksen keskustelun avauksen.
Salaisen keskustelu tarkoitus oli selvittää Eduskunnan mielipide Eriuksen ja Viron presidentin välisiin rauhanneuvotteluihin. Niistä joita Erius lupasi vaaleissa olla pitämättä ja sotisimme katkeraan loppuun asti.

Zakke on mediassa vaatinut Sepolle banneja KT alueelle ja uskoisin näin olevankin parasta. Bannit miehelle joka ei osaa pitää kansaltaan asioita salassa. Ei edes niitä jotka vaikuttavat eniten kansan elämään.
Keskustelu Sepon tekemästä vuodosta on avointa, vaikkakin lopullisen päätöksen rangaistuksesta tekeekin eduskunta.
Foorumilla on virallisempi keskustelu, mutta jaksaako sinne kaikki mennä? Eikä siellä voi kansa kertoa mielipiteitään.

Se keskusteluhan löytyy täältä:
http://www.erepublik.fi/forum/viewtopic.php?f=24&t=7648
Forumi on kätevämpi keskustelualusta kuin ere, mutta kynnys sen käyttämiseen on kovempi. Siksi kannatan että mielenkiintoiset foorumikeskustelut linkitetään tännekin... ei niitä muuten kukaan löydä.
Se keskustelu löytyy foorumilta parista paikkaa. Pressa aloitti keskustelun ensin kansalta suojattuna (ettei kansa pääse sekaantumaan) ja vasta kansanedustaja Jolius loi uuden keskustelun julkiselle alueelle (jonne kansa pääsee kommentoimaan).
http://www.erepublik.fi/forum/viewtopic.php?f=6&t=7650
Kuinka moni peliä pelaava eksyy sinne? Oikeastaan tämä keskustelu rangaistuksesta on VTUN TURHAA. Rakas pressamme tykkää valvoa sääntöjen noudattamista ja unohtaa tärkeimmän. Meidän pitäisi keskustella rauhasta ja siitä kuinka jatketaan eSuomi nimisen valtion kanssa.
Tällä hetkellä foorumi on täysin kuollut ja valtion hallinto ei suostu tätä edelleenkään tunnustamaan. Kuitenkin kaikki asiat työnnetään sinne, mikä tarkoittaa että tänne eRenkään puolelle on turha odottaa toimintaa.
Niin ei nuo foorumilla olevat asiaan liittyvät keskustelut yhtään parempia ole. Yhtä VTUN TURHIA.
Jafarin olet väärässä! En ole mikään kansanedustaja vaan ihan tavallinen pulliainen.
Joku nuija on laittanut minullekkin foorumille bannit :> ,se pelleilijä voisi ne jo poistaa että pääsen kommentoimaan näitä naurettavia keskusteluja.
Vastustan ainakin SeppoKummulle annettavaa mahdollista bannia!
Kerrankin olen jafarinin kanssa samaa mieltä. Sanoin jo jossain sepon populistiroskassa, että tuolla määrällä avoimuutta saattaa jotkut ovet sulkeutua, oli pressa tai ei. Näissä KT vuodoissa on ollut ja pitää olla yksi ainoa ratkaisu: bannit, ja virkakiellot päälle.
Suomen mediaa ei lue vain suomalaiset uudet ja vanhat pelaajat, vaan kaikki, joiden kiinnostuksen piiriin Suomi kuuluu. Viro, USA, Venäjä, Latvia ja niin edelleen. Jos presidentit käyvät keskenään jotain alustavia tunnusteluita, niin ei niitä kuulu julkaista kaikille mahdollisille ihmisille luettavaksi. Jos presidentti ei pysty luottamaan eduskuntaan edes tämän vertaa, meillä on todellinen kriisi käsissämme.
Joo, ei missään tapauksessa bannia. On hienoa, että Sepon kunniakkaan toiminnan seurauksena myös hallituksen jäsenet saavat tietää käynnissä olevista neuvotteluista. Henkilökohtaisesti en pidä ajatuksesta ryhtyä kullan muodossa tukemaan abcn sotaa liittolaistamme venäjää vastaan.
Kauhea poru tyhjästä. Mitään oikeita valtion salaisuuksia ei ole paljastunut, joten missä se oikea ongelma on?
Kyllä se Eriuksen viestistä ilmi tullut "kokeillaan kusettaa Viroa ja vallataan pari aluetta jos ei onnistuta niin tehdään rauha" -ajatus voidaan luokitella valtionsalaisuudeksi, jota virolaisten ei välttämättä olisi tarvinnut tietää.
Eriuksella oli vielä eilen jalka oven välissä rauhan saralla mutta nyt Eriuksen jalka on paketissa, sillä se murtui virolaisten potkaistessa oven kiinni. Eli mahdollisuudet lopettaa sota muuhun kuin Suomen totaaliseen valtaukseen menivät kyllä kerta heitolla.
Zakke, et sitten tajunnut että Sepolla ei ole oikeuksia KT-alueelle, joten ne bannit olisivat erittäin toimivat :p
Sampo : Eriuksella ei ollut mitään kusetetaan Viroa-agendaa tuon rauhan suhteen. Tuo kusetus -suunnitelma on syntynyt jälkikäteen puhdistamaan omaa pesää ja siirtämään syyt Sepon niskaan.
Mikäli Erius oli tekemässä jotain kusetusta Virolle, niin miksi hän yleensä toi asian esiin päinvastaisesti EK:hon?
"Itse olisin valmis rauhaan noillakin ehdoilla, mutta kuten aiemmin sanoin, en uskoisi että eduskunta sitä toistaiseksi hyväksyisi - siksi olen päättänyt että jatkamme toistaiseksi sotimista Viron alueilla ja annamme teille aikaa keskustella aiheesta lisää. Jos tulemme täällä lopputulokseen, että voisimme suostua noilla ehdoilla rauhaan, niin Virossa ollaan kyllä valmiita siihen (tällä kertaa heidän kongressinsa mielipide on selvillä ja se on myönteinen)."
Erius oli pakottamassa EK:n rauhan taakse sen jälkeen kun olisimme hävinneet muutaman alueen. Hän oli kusettamassa omaa eduskuntaa ei Viron.
Siihen en ota kantaa olisiko rauha järkevämpi ratkaisu kuin sodan jatkaminen, mutta kuten sanoin tämä keskustelu Sepon bannimisesta on VTUN TURHAA. Hallitus käyttää Sepon kurittamiseen ison osan ajastaan, kun pitäisi aivan muuta tehdä.
"Erius oli pakottamassa EK:n rauhan taakse sen jälkeen kun olisimme hävinneet muutaman alueen. Hän oli kusettamassa omaa eduskuntaa ei Viron."
"Pakottamassa". Päivän vitsi. Minä tarjoan EKlle mahdollisuuden oikeasti päättää siitä neuvotellaanko edes rauhasta ja sitten minua syytetään EKn pakottamisesta toimimaan omien ajatuksieni mukaisesti : D
Alkaa tuo "kouluttamisesi" menettämään tehoaan pikku hiljaa.
Joo-o. Enpä taida enää jaksaa sanoa mitään näin jäätävien kommenttien jälkeen
"Joo, ei missään tapauksessa bannia. On hienoa, että Sepon kunniakkaan toiminnan seurauksena myös hallituksen jäsenet saavat tietää käynnissä olevista neuvotteluista. Henkilökohtaisesti en pidä ajatuksesta ryhtyä kullan muodossa tukemaan abcn sotaa liittolaistamme venäjää vastaan."
Arvoisa puolustusministeri kirjautuu sinne foorumeille sisään ja jos kansallinen turvallisuus ei hänelle näy ja kommenttioikeuksia ei alueelle ole suvaittu, niin nykäisee presidenttiä hihasta.
Ei tartte sitten edustajilta kuulla enää mitään, kun näkee kaiken, kuten muukin hallitus.