[Taistelukäsky D1870] Puolusta Etelä-Suomea

Day 1,869, 09:10 Published in Finland Finland by Ministry of Education FI



Prio 1: Southern Finland

Kuvassa linkki taisteluun
Puolustetaan Etelä-Suomea Virolaisten maihinnousulta.


Prio 2: Smaland

Kuvassa linkki taisteluun
Autetaan Ruotsia valtaamaan alueensa takaisin Liettualta.

Prio 3: Gotland

Kuvassa linkki taisteluun
Autetaan Ruotsia valtaamaan alueensa takaisin Latvialta.




Taisteluohjeet:
Jos erän tulos näyttää selvältä (piste-ero yli 1300), säästä iskut mahdollisuuksien mukaan seuraavaan erään (ellei erä ole viimeinen, jolloin seuraavaa erää ei enää tule). Älä iske, mikäli muuri on yli 56% suuntaan tai toiseen.



Viimeaikaisia tapahtumia

eSuomen kulttuurinrikastusohjelma eli PTO jatkaa kasvuaan. Tällä hetkellä eSuomen hallintaa on tavoittelemassa 30-50 ulkomaalaista. Lähes vuoden verran tapana on ollut rangaista ulkomaalaisten maahanpäästäjiä virkakielloilla ja banneilla, mutta nyt eduskunta on suunnittelemassa virkakieltojärjestelmän poistamista, toivoen sen hillitsevän maahanmuuttoa.

PTO-ongelmia löytyy myös muualta: esimerkiksi Norja ja Tanska ovat lähes täysin serbien hallinnassa, ja maat pyritäänkin pitämään wipettyinä serbien peli-ilon tappamiseksi. Ongelmia löytyy myös Atlantin takaa. eSuomen liittolainen USA kärsii myös maahanmuutto-ongelmista, kun sisäpoliittisen kilpailun toinen osapuoli on alkanut ottaa ulkomaalaisia maahan tuekseen. Myös useita suomalaisia on lähtenyt jenkkeihin tukeakseen eUSAn nykyisen johdon kaatamisyritystä.



Uusien pelaajien opastus

Tervehdys uusi kansalainen! Peli itsessään opastaa sinua alkuun tehtävien avulla. Harmillisesti median löytämistä ei tehtävissä opeteta. On kuitenkin hienoa, että päädyit lukemaan valtion artikkelia, sillä eMaailmankuvasi laajenee huomattavasti median löytämisen johdosta.

Jos et vielä ole lukenut aloitusopasta, siihen kannattaa ehdottomasti tutustua. Vaikka se vaikuttaa aika kovalta tekstimuurilta, niin sen lukeminen valottaa eRepublikin toimintaa monella eri tasolla.

Toivottavasti viihdyt eRepublikin ja eSuomen parissa vielä pidemmän aikaa!



Hallituslista

Presidentti: Kuuro kana
Puolustusministerit: Cure ja ChosenR
Ulkoministerit: JudasGoat ja Zacharia Raven
Tiedotusministerit: Otus Leucotis ja Qummi
Valtiovarainministeri: Feuerstrahl
Sisäministeri: whippii







Tiedote luotu: 1.1.2013 19:05
Tiedote päivitetty: 2.1.2013 15:15