[Taistelukäsky 1927] Puolusta Kreikkaa

Day 1,925, 11:20 Published in Finland Finland by Ministry of Education FI



Prio 1: Lower Egypt

Kuvassa linkki taisteluun
Autetaan liittolaistamme Kreikkaa puolustamaan alueitansa


Prio 2: Mazandaran and Golistan

Kuvassa linkki taisteluun
Autetaan Venäjää hyökkäyksessä Irania vastaan



Taisteluohjeet:
Jos erän tulos näyttää selvältä (piste-ero yli 1300), säästä iskut mahdollisuuksien mukaan seuraavaan erään (ellei erä ole viimeinen, jolloin seuraavaa erää ei enää tule). Älä iske, mikäli muuri on yli 56% suuntaan tai toiseen.



Hallituksen ilmoitustaulu:

Taistelu Western Finlandista hävittiin, ja näin ollen Suomella ei ole pelinsisäistä eduskuntaa seuraavaan kuukauteen. Jatkossa siis IG päätöksistä vastaa yksin presidentti, mutta foorumilla viime kauden eduskunta jää valtaan. Vaikka taistelun lopputulos on erittäin ikävä, voimme olla ylpeitä, sillä annoimme kaikkemme: suomalaiset tankittivat yhteensä satoja miljoonia, apua pyydettiin kaikilta liittolaisilta ja ystäviltä, ja Suomi jakoi aseita sekä suomalaisille että ulkomaalaisille taistelijoille. Tämä kuitenkaan ei riittänyt TWO:n täyden voiman vastustamiseen, ja taistelu päättyi neljä tuntia liian aikaisin.



Uusien pelaajien opastus

Tervehdys uusi kansalainen! Peli itsessään opastaa sinua alkuun tehtävien avulla. Harmillisesti median löytämistä ei tehtävissä opeteta. On kuitenkin hienoa, että päädyit lukemaan valtion artikkelia, sillä eMaailmankuvasi laajenee huomattavasti median löytämisen johdosta.

Jos et vielä ole lukenut aloitusopasta, siihen kannattaa ehdottomasti tutustua. Vaikka se vaikuttaa aika kovalta tekstimuurilta, niin sen lukeminen valottaa eRepublikin toimintaa monella eri tasolla.

Toivottavasti viihdyt eRepublikin ja eSuomen parissa vielä pidemmän aikaa!



Hallituskokoonpano:

Presidentti: Temskih
Varapresidentti: Zacharia Raven
Ulkoministeriö: TheJuliusCaesar, Ruben Lagus
Puolustusministeriö: Fettis, Dapipo
Valtiovarainministeriö: None|i
Tiedotusministeriö: Otus Leucotis (Minixmix), Qummi, Zalizare
Sisäministeriö: Fineros, maiklou
Hupiministeriö: Enwrath, Hawley (Gesert)
Animeministeri: Erech

(Nimi suluissa, jos eri IRCissä kuin pelissä.)







Tiedote luotu: 26.2.2013 21:15
Tiedote päivitetty: 28.2.2013 17:07