[LEP] Tunnista Leppiläinen

Day 674, 12:36 Published in Finland Finland by Suklaatehdas
Vapaus ja Edistys!





Liberaali Edistyspuolue osallistuu jälleen eduskuntavaaleihin runsaalla joukolla aktiivisia yksilöitä. Mukana on niin pitkän uran eSuomen politiikassa tehneitä veteraaneja, kuin myös ensi kertaa eduskuntaan ehdolla olevia. Riippumatta siitä, hakevatko he ensimmäiselle, toiselle, kolmannelle tai jo kahdeksannelle kaudelleen kongressiin, yhdistää heitä into osallistua maamme kehittämiseen. Puolueena ei LEP:llä ole tiukkaa linjaa, jonka mukaan jäsenten tulisi toimia, vaan ideana on kannustaa keskustelemaan, ideoimaan, osallistumaan ja vaikuttamaan. Rohkaisemme ihmisiä järkiperäisiin tekoihin, jotka tukeutuvat pelin muodostaman ympäristön rakenteisiin mutta eivät rajoitu niihin. eSuomen yhteisön etu on meidänkin etumme, se on päämäärä johon toimillamme tähtäämme. Jotta kehitys jatkossakin veisi yhteisöämme eteenpäin, tarvitsemme yksilöitä joita kiinnostaa kokonaisuus, eikä vain yhden idean ajaminen tai henkilön palvominen.

Väitän, että ehdokasjoukossa, joka tässä artikkelissa esitellään, on potentiaalia vielä moniin suuriin tekoihin. Lue siis esittelyt, tunnista ehdokkaasi, äänestä vaaleissa ja tunnustaudu Leppiläiseksi. 😉





Etelä-Suomi


Kuhaa

Alkuvuoden edustajakauteni ovat varmasti jo monilta unohtuneet. Tuolloin kuuluin kuitenkin aktiivisimpiin edustajiin, ja osallistuinkin käytännössä jokaiseen keskusteluun aktiivisesti. Kahden opetusministerikauteni tulos on myös nähtävillä foorumin Ohjeet-osiossa ja eduskuntatalon seinällä oppaina, sekä kotisivuilla Suomen historiikin muodossa. Yhtenä osoituksena ahkeruudestani ja omistautuneisuudestani voidaan myös pitää eRepublikin Wikiä, jossa olen kääntänyt kymmeniä sivuja suomen kielelle, ja olen pian nousemassa kymmenen ahkerimman käyttäjän joukkoon. Nyt, pitkään maailman turuja samoilleena olen valmis antamaan henkisen panokseni jälleen Suomen täysipäiväisen kehittämiseen. Samalla järkipolitiikan linjoilla aion jatkaa kuin ennenkin. Varma valinta!


SamTheOne

Neljä kautta kansanedustajana ja kenraalin arvo
Kokemusta ja uteliaisuutta eduskuntaan!


Mokkero

Mikäli vielä et tunne häntä, tarkista linkki hänen esittelyynsä.
http://mocker.daug.net/vaalimainos.html


Vike80

Lyhyestä virsi kaunis: äänestäkää... se kannattaa 🙂


Orlyn


Itä-Suomi

Hamppari

Sisäministeriön AVS, Rekryministeriön jäsen (johdan kiekko.tk operaatiota), Sinibaretti, eKreikan lähettiläs & 1x HW.


Äänestä uusi kasvo eduskuntaan!

Tämä on ensimmäinen kerta, kun yritän eduskuntaan. Olen aika perillä asioista & pelimekaniikkaan liittyvistä jutuista, riippuu ehkä aktiivisuudestani. IRL porilainen ja se onkin varmaan se syy miksi yritän Länsi-suomesta läpi. Ruotsi on toinen äidinkieleni (enhän minä silti mikään swedu ole 😃).

Mielipiteeni OK-vaaleista: Tässä tapahtui demokraattisin mahdollinen vaali, ja siitähän riittää perusteluita.
Mielipiteeni puoleen vallankaappaamisesta: En hyväksy minkäänlaista TOausta, mutta ei se Nantonin TO ollut mielestäni vakava. Jos kuitenkin Nanton olisi jäänyt KKP:hen, niin jonkin sortin rangaistus olisi ollut toki tarpeen.

En lupaa mitään kaudestani, koska eSuomen asiat ovat niin hyvin, kiitos LEPin ''herrojen''. Ainoita huonoja puolia suomessa on nämä jokapäiväset riidat, ja ne pitäisi kitkeä. En tiedä miten, mutta jotkut voisivat silti vähän muuttaa ajattelutapaa. Sen lupaan kuitenkin että ajattelen järjellä ja en tee mitään ''hauskoja'' radikaaleja päätöksiä. Riippuu toki asiasta, mutta tarkoitan nyt lähinnä jotain sotaa.

Äänestäkää tuore LEPiläinen eduskuntaan!
---
Kort på svenska!


Den här är den första gången, när jag försöker till riksdagen. Jag är aktiv & använder IRC och jag bor I Björneborg! Svenska är mitt andra modersmål.

Jag försöker från västra-Finland, och jag hejar på LEP. Jag tänker med min hjärna före jag röster, och jag gör inte dumma beslut. Jag gör Finland en bättre plats för Finland-Svenskarna!


Urokhtor

Kokemus: 4x kansanedustaja, ex-LEPin puheenjohtaja, ex-Indonesian suurlähettiläs, ex-valiokunnan jäsen, Sinibarettien komentaja, ex-tiedotusasiainministeri, nykyinen ulkoasiainministeri ja varapresidentti

Vaalipuhe: Äänestäkää minua tai muilutan teidät Siperiaan.





Ahvenanmaa


Kammo22

Kokemus: Kuten Kuhaa eilen muistutti, olen ollut eduskunnassa nyt yhtäjaksoisesti helmikuun 26. päivästä asti, joten ainakin tältä osa-alueelta löytyy kokemusta 😃 Lisäksi sitten ne ministerihärpäkkeet, Kamiinakomppanian päällikön virka, Intian lähettilään työ yms. blaa blaa blaa...

Vaalipuhe: Minähän en eduskunnasta lähde kuin korkeintaan jalat edellä!


Decode Masala

Kokemus: Edelleen jyrkällä oppimiskäyrällä, seuraavaksi edessä yritystoiminta. "Pakollinen" oppipoikakausi eduskunnassa takana

Vaalipuhe: Tavoitteena kehittää taloutta ja etenkin ulkomaankaupan mahdollisuuksia yrityksien omista lähtökohdista eli mahdollisimman vähäisellä valtion rahojen käytöllä.


Naskali


Nigomi



Leppiläisten arkea, edustaja matkalla eduskunnan istuntoon.


Oulu


Samueru

Kokemus: Olen ollut pelissä mukana enemmän tai vähemmän (enimmäkseen enemmän) aktiivisesti yli vuoden ajan. Kokemusta löytyy niin pahvilaatikossa elämisestä ja taistelutantereella kitumisesta kuin yrityksen epätoivoisesta ylläpidostakin. Olen ollut pari kertaa eduskunnassa, pari kertaa NTJ:n jäsenenä ja pari kertaa yrityksen toimitusjohtajana.

Vaalipuhe: Tehdään yhdessä Suomi-neidosta testosteronia tihkuva soturiprinsessa ja ammutaan Venäjän karhua suolapanoksella ahteriin. Äänestä Samuerua ja äänestät itseäsi.

lalurkki

Kokemus: Peliä pelannut 2 kk ja yksi kausi eduskunnassa takana.

Vaalipuhe: Toinen kerta toden sanoo


Lappi

Griffoni


Ommi





Länsi-Suomi

Rob Dougan

Kokemus: Yli puoli vuotta eressä, kenraali ja 2 kautta eduskunnassa.

Vaalipuhe: Kuten vaaliselostuksessani sivistin, olen oiva ehdokas eduskuntaan. En käännä selkääni kansalle vaan toimin sen parhaaksi. Olenhan itsekkin kansalainen.
Äänestä hyvin, niin minäkin teen.


Thomas Taubert

Kokemus: Pelistä yli vuosi ja politiikassa 6 kautta kansanedustajana

Vaalipuhe: Samalla kuin viimevaaleissa: Kokemusta eduskuntaan!
Lupaan hoitaa asiani aktiivisesti ja järjen äänellä!


taamu

Keij0


Neutraalit:

Ommi

Monipuolinen veteraani pelaaja, jolla sanottavaa riittää. Hakee eduskuntaan LEP:n listoilta mutta edustaa PippeliPoikia.


Orlyn

Uusi varsin aktiivisen oloinen pelaaja. Tullut tutuksi Korppipuolueesta. Tällä kertaa hakee eduskuntaan kuitenkin Liberaalin Edistyspuolueen listoilta KKP:n listojen täytyttyä.


Goonit

Listoilta haki mukaan myös joitakin yllättäjiä kuten, muutama ulkomaalainen jotka eivät vaivautuneet ilmottautumaan. Alueelta jolta he hakivat, tuli kuitenkin niin monta LEP:n omaa ehdokasta mukaan, että he joutuivat väistymään listoilta. Vähemmän yllättävää oli muutaman Korpin ilmestyminen listoille. Positiivinen yllätys oli, että heistä Orlyn kysyi lupaa hakea listoiltamme. Muut vain tunkivat listoille, toinen heistä ehtikin itse jo listoilta poistua eilen, joten lopputuloksena ainoa kutsumaton vieras listoillamme on Finheim.


Tunnistitko jo sen sinun ehdokkaasi tuolta joukosta? Äänestämällä vaikutat eSuomen tulevaisuuteen. Valitse hyvin, valitse Liberaali.




Terveisin
Griffoni,
Leppiläinen.