[Cendorr presidentiksi] Yhteinen vaaliartikkeli

Day 2,539, 14:31 Published in Finland Finland by Kammo XXlII



Arvoni


Arvoni eivät ole vain kauniita sanoja, vaan enemmän kuvausta itsestäni ja toimitavoista ja luonteenpiirteistä joita pidän tärkeinä niin pelissä kuin tämän virtuaalimaailman ulkopuolellakin.



Yksilönvapaus. Yksilöinä meillä kaikilla on vapaus omiin ajatuksiin, sanoihin ja tekoihin. Näitä ei tule rajoittaa, eikä niistä tule tarpeettomasti tuomita. Kaikkien oma valinta on, pohjaavatko tai tukeutuvatko he toimissaan johonkin aatteeseen, polittiseen suuntaukseen tai muuhun kollektiiviseen malliin. Vapaudessa näihin kuitenkin tulee kunnioittaa yhteisesti sovittuja pelisääntöjä ja omat toimet tai sanat, eivät saa rajoittaa tai loukata toisen vapautta sanoihin tai tekoihin.

Luotettavuus. Sanoista tekoihin. Jos jotain lupaat tehdä, tulee myös näiden lupausten täyttämiseksi tehdä parhaansa.

Vastuunottaminen. Tämä linkittyy pitkälti kahteen ensimmäiseen. Vapauteen, sanomisiin ja tekoihin, liittyy myös vastuu näistä.

Innovatiivisuus. Vanhat vakiintuneet mallit pitää voida kyseenalaistaa, vain tämä on tie kehittymiseen, eikä jäädä liikaa vanhojen tapojen ja mallien orjaksi.

Toisen kunnioittaminen. Vaikka elämme pelissä virtuaalisten hahmojen kautta, on toista kunnioitettava yksilönä, eikä tarpeettomasti yllytettävä ja provosoitava. Esimiehen ja johtajan rooliin koen lisäksi keskeisenä arvona johtamisen omilla teoillaan. En siis johda vain antamalla tavoitteita ja käskyttämällä, vaan pistän myös itseni likoon tämän tavoitteen ja tarpeen saavuttamiseksi. En siis edellytä muilta aktiivisuutta, jos en sitä itse omilla toimillani samalla osoita.

Tavoitteeni

Tässä listaan keskeiset tavoitteni presidenttikaudelleni. Näiden lisäksi on tietysti tärkeää ylläpitää ja tehostaa sitä toiminnan pohjaa, jota edelliset presidentit ja hallitukset ovat toiminnallaan luoneet. Kokonaisuutena näiden tavoitteiden taustalla on peli-ilon ylläpito ja kehittäminen ja eSuomen aktiivisten kansalaisten määrän kasvattaminen. Väkiluku itsessään on tärkeää, mutta haluan kasvattaa myös aktiivien määrää politiikassa, armeijassa ja yrittäjinä.


Tavoitteet EIVÄT romuta sitä mitä tähän mennessä on rakennettu. Hallitus presidentin johdolla suunnittelee keinot tavoitteisiin pääsemiseksi ja toteuttaa niitä omien rajoitteiden puitteissa tehden vahvaa yhteistyötä eduskunnan ja muiden toimijoiden kanssa.

Sisäpolitiikka

Sisäpolitiikan rintamalla, koskien valtion taloutta on viimeaikoina menty suuria loikkia eteenpäin, perustaen erilaisia yrityksiä tuottamaan valtiolle tuottoja, joiden avulla pystytään muihin toimiin. Tällä osalla on kuitenkin eräitä keskisiä asioita joihin haluan valtion yritysten ja talouden hoitamisen lisäksi vaikuttaa.

Uusien pelaajien saaminen ja peliin mukaantulo. eKummitoiminta on ollut toiminnassa jo jonkin aikaa, mutta tätä toimintaa ei ole hyödynnetty läheskään niin tehokkaasti kuin mahdollista. Tämä toiminnan aktivointi ja laajentaminen on yksi tavoitteistani. Saman aikaisesti tavoitteeni on käynnistää suunniteltu, koordinoitu kampanja pelin ulkopuolella, uusien pelaajien saavuttamiseksi.

Väestöpohjan jakautuminen maantieteellisesti. Tällä hetkellä väestömme on keskittynyt kahteen regioniin, WF ja Åland. Tämä näkyy lieveilmiönä erityisesti Eduskuntavaalien aikaan, jolloin joistakin maakunnista voi päästä läpi jopa 0-1:llä äänellä. Kaikkiin maakuntiin meillä ei riitä väestöä millään, mutta Etelä-Suomen hyötykäyttöä paremmin tullaan pohtimaan kauteni aikana. Kahdesta syystä. Poliittisesti toimivan kolmannen regionin luomiseksi ja suuri osa pelaajistamme aloittaa pelin tässämaakunnassa. Jälkimmäinen valitettavan usein johtaa tilanteeseen, että uusi pelaaja taistellen tuhoaa welnessinsä ja pahimmasta tapauksessa pelaaminen loppuu tähän "takaiskuun", kun wellua ei saakaan takaisin. Tähän ensiapuna tulemme arvioimaan, esim. Q2-Q4 sairaalan sijoittamista SF alueelle.

Pienenä bonuksena, tietysti eViron hyökkäyksen hinta tähän regioniin nousisi. Toki tästä hyökkäysmahdollisuudesta johtuen tämä "riski" sijoitus pitää pohtia tarkkaan. Yrittäjyyteen kannustaminen ja tehokkaan toiminnan mahdollistaminen. Valtio vaikutusmahdollisuudet ovat toki rajalliset eikä valtion toimet saa millään tavalla häiritä vapaan markkinatalouden toimintaa. Tulemme kuitenkin yhdessä sisäministeriön ja valtiovarainministeriön kanssa pohtimaan keinoja uudistaa verotusrakennettamme, niin että siitä olisi tasapainoinen hyöty valtiolle, yrittäjille ja kansalaisille kuluttajina. Lisäksi tulemme pohtimaan taloudellista hyötyä tukea Q2-Q4 yritysten perustamista.

Ulkopolitiikka

Ulkopolitiikassa jatkamme hyvien suhteidemme ylläpitämistä liittolaistemme ja meihin ystävällisesti suhtautuvien maiden suuntaan. Ulkopolitiikka kuitenkin tällä hetkellä on hyvin pitkälti "päättäjältä-päättäjälle" kohdistuvaa ja ei suoranaisesti kohdistu kyseisen maan kansaan. eSuomikuvan parantaminen ja vahvat suhteet erityisesti MPP maihimme onkin yksi ulkopolitiikkani kehittämisen kohde. Meidän on varmistettava, että MPP maiden kansan syvät rivit ovat valmiit panostamaan kaikkensa heille positiivisen ja miellyttävän liittolaisen, eSuomen takia. Tämä on tietysti kaksisuuntainen tie, eli myös meidän kansan tulee ymmärtää miksi juuri ne tietyt liittolaiset ovat MPP suhteessa kanssamme. Miksi siis menisin puolaan taistelemaan ja käyttäisin siihen 60FIM omaa rahaani? Tähän vastaukseen meidän tulee pystyä antamaan vastaus.

Puolustus- ja hyökkäyspolitiikka ja armeija

eSuomella on väkilukuunsa nähden vahva armeija ja sen rakenne on toimiva. HTJ ensimmäisenä askeleena, NTJ tuoden leveämmän ja tehokkaamman iskujoukon ja PPr toimien keihäänkärkenä. Kuitenkin toiminnassa on ollut muutamia seikkoja joihin olen itse kiinnittänyt huomiota. Nämä huomiot menevät kuitenkin kansallisen turvallisuuden peittoon, joten en niitä voi tässä yksilöidä. Sisäinen tehokkuus ja ihmisten aktivointi armeijatoiminnassa on yksi tavoitteeni. Tähän olemme jotain toimia ja menetelmiä ehtineet jo kartoittamaan tulevan puolustusministerimme kanssa.

Uskottava puolustus on yksi itselleni tärkeä asia eSuomen tulevaisuuden kannalta. Elementit tässä ovat tietysti oman armeijamme lisäksi EDEN ja MPP liittolaisemme. Tulemme hallituksen sisällä pohtimaan avoimin mielin myös muita keinoja tämän toteuttamiseen. Sotiminen siellä missä sillä on suora merkitys eSuomen kansalle on yksi tavoite jossa haluan pitää kaikki kortit käytettävissä. Emme tule lähtemään itsemurhaiskuun, mutta tilanteen salliessa suhtaudun presidenttinä myönteisesti mahdollisiin agressiiviisin toimiin.

Tavoitteet pelin puolella
Pelin puolelle olen asettanut mielestäni maltilliset tavoitteet, jotka ovat realistisesti

saavutettavissa.
Population Increase: +20%
GDP: +3%
Country: Keep Current regions

Presidentin kanslia

En vielä tässä vaiheessa julkaise koko hallitustani, enkä ole vielä tehnyt päätöstä sen julkaisusta laisinkaan kampanjan aikana. Pääasiassa hallitus on kasassa sisältäen uusia kasvoja joilla kokemusta rooleista AVS tai debuty roolissa, entisiä ministereitä, mutta myös uusia kasvoja hallitus tasolla. Keskeisenä ryhmänä julkaisen kuitenkin tulevan presidentin kansliani, henkilöt jotka suoraan tukevan omissa toimissani hoitaa presidentin virkaa.

Puolustusministeri: Fettis
- Tämä hieno ulkomaansuomalainen tekee vanhvan nousun hallituksen ytimeen ja tuo uutta näkemystä Asgard MU:n kehittämiseen.

Tiedotusministeri: Ruben Lagus
- Kokenut ja luotettava tiedotusministeri tuo vahvaa osaamista hallitukseen.

Loppuun vielä tutun kaavan mukaan hieman silmänruokaa




Cendorr presidentiksi!