Lapinjärven legioona – hyvin organisoitu ja aloittelijaystävällinen MU
Ruben Lagus
Kuten edellisessä artikkelissani mainitsin, teen julkaisusarjan yksityisistä military uniteista, ja tämä ensimmäinen sarjan artikkeli käsittelee Lapinjärven legioonaa eli MULLIa. Liityin unittiin viime maanantaina, ja olen nyt viikon ajan seurannut ja osallistunut unitin toimintaan, ja kokemus oli erittäin positiivinen.
Yleistä & historiaa. MULLI on perinteikäs ja melko vanha unitti, jonka peruslähtökohtana on toimia erityisesti uusien pelaajien kasvamista tukevana yhteisönä. Tämä sotilasyksikkö on aina isänmaan asialla, mutta ei osallistu politiikkaan. Yksikön komentaja toimii tällä hetkellä KillAre. Varsinainen Mr. Mulli on kuitenkin SeppoKumpu, jonka aikaansaannos unitti pitkälti on. Tällä hetkellä unittiin kuuluu 95 henkilö, ja tapoilla mitattuna kyseessä on Suomen 4. suurin MU. Lapinjärven legioona nauttii valtion tukea.
Organisaatio ja varustejako. MULLI on hyvin organisoitu yksikkö. Jäsenet jakautuvat kolmeen ryhmään voiman perusteella: alokkaat, mullit ja kantahenkilökunta. Lisäksi on erikseen esikunta, joka pyörittää yksikön arkea. Esikunta on jaettu joukkueenjohtajiin, kapteeneihin ja komentajiin. MULLI univormu paljastaa jäsenen aseman: mitä enemmän tähtiä, sitä korkeampi arvoisesta jäsenestä on kyse. Unitti edellyttää univormun käyttöä, jos varustejakoa halajaa.
Varustejakoa toteutetaan päiväkohtaisesti hakemusten perusteella. Alokkaat voivat pyytää 300hp:n muonapakkeja tarvittaessa, ja kaikille jäsenille on jaossa päivävarusteet – 250hp + 1 Q6 tankki, jonka lisäksi edellisen päivän tappojen mukaisesti saa tappobonus tankkeja.
Unitissa työnjako vaikuttaa toimivan.
Viikon kokemusten perusteella organisaatio toimii hyvin. Päivävarusteet kilahtivat melko nopeasti tilille hakemuksen jätön jälkeen. Varustejaossa mielestäni erittäin hyvää on aktiivisuudesta palkitseminen. Erityisesti uusille pelaajille tehokas muonitus on hyvä syy liittyä tähän unittiin. Feedissä jaettiin aika-ajoin myös ylimääräistä pullaa uusille pelaajille.
Daily order oli koko viikon järkevästi asetettu ja Suomessa aina kun mahdollista. Ainoastaan muutamana aamuna käskyä ei ollut asetettu, mikä kostautui allekirjoittaneelle parin singon menetyksenä. Tosin harva on hereillä klo 6.30 asettamassa käskyä…
Yleinen meininki. Vastaanotto uudelle jäsenelle oli loistava. Sain heti tervetuliaisviestin, jossa oli pientä ohjausta alkuun pääsemiseen. Tarkempia ohjeita sain joukkueenjohtajan viestistä. Tiedotus siis toimii hyvin. Kaikki ohjeet olivat tiiviitä ja selkeitä, ja lisäksi unitin käsikirja tarjosi kattavat perustiedot helpossa muodossa luettavaksi.
Lapinjärven legioonalla on myös irc-kanava (#mulli@quakenet) sekä oma forum, johon en tosin tarkemmin tutustunut. Näiden käyttöä ei kuitenkaan edellytetä jäseniltä, vaan ne tarjoavat vain ylimääräistä sisältö aktiivisemmille jäsenille. Ainakin irc-kanava tarjoaa myös leppoisaa keskustelua ja neuvontaa uusille jäsenille.
MULLI on hyvä vaihtoehto oikeastaan jokaiselle pelaajalle. Erityisesti nuoret tulokkaat hyötyvät kattavasta pullajaosta. Unitti tarjoaa verrattain aktiivisen ja tiiviin yhteisön, jossa tätä peliä voi harrastaa. Minulle jäi myös mielikuva, että MULLIa pyritään aktiivisesti kehittämään, ja aktiiviset jäsenet voivat melko nopeasti nousta myös luottamustehtäviin. Yleisesti unitin toiminta vaikuttaa avoimelta ja helposti lähestyttävältä. Esikunta ei elä missään norsunluutornissa, eikä tiukkoja kuppikuntia vaikuta olevan.
Viikon tapot.
Keräsin huvin vuoksi myös vierailuviikon tapot. SirShrapnel ja Cruciare kunnostautuivat tällä viikolla komeasti. Kokonaisuudessaan unitti teki viikossa 18915 tappoa, joka on arviolta noin puolet FEF:n tekemistä tapoista viikossa. Keskimäärin yksikön jäsen teki viikossa 199 tappoa eli hieman yli DO:n verran päivässä. Nollan tapon päiviä oli yhteensä 25,6% laskettuna kaikkien jäsenten kaikista päivistä. Laskelmiin ei ole huomioitu niitä, jotka poistuivat/poistettiin viikon aikana unitista.
Seuraavalla viikolla vuorossa on Salamivoimat.
Kiitos mielenkiinnosta,
Ruben Lagus
Comments
Hieno artikkeli!
Lapinjärven Legioona - Kavereiden kesken MULLI!
Todella hieno artikkeli v+s
Tyhjentävää tekstiä! Hieno artikkeli.
v+s
i like!
Loistavaa työtä jälleen v+s
Hieno kirjoitus. Kiitos.
o/
Hyvin kirjoiteltu. kiitos tästä!
Jalleen hieno artikkeli Lagukselta 🙂
Hieno artikkeli \o voted
Muonabaggi sebbo tahtoo muonabaggi 😃DDDD tahdon muonabaggi t. muonabaggi sebbo 😃DDD
muonabaggi sebbo 😃DDD
MULLI \o/
Hieno artikkeli! Kiitoksia käynnistä ja tervetuloa vaan uudestaan!
v + s
oho pääsin viidenneks tapoissa
No mitäs mullin johto on mieltä? Jos saisitte valtiolta 3x enemmän rahaa (vaikkapa) Niin keksisittekö rahalle käyttöä vai jäisikö tilille lojumaan? Mites muut MUt? Nyt tuntuu olevan keskustelussa oletus, ettei lisäbudjetille olisi käyttöä, Vaikea uskoa.
Mullin organisaatio vaikuttaa vahvalta, joten uskon ainakin heidän pystyvän käyttämään rahat järkevästi ja tehokkaasti. Muista uniteista en tiedä. Tähän TuuttiTontun kysymykseen olisi kiva tosiaan saada vastauksia muiltakin uniteilta eli miten rahat käytettäisiin, jos tuki nousee.
Ei lisäbudjetille olisi käyttöä? Häh? 😮
MULLI voimaa 😃
Tottakai nyt MU.lle annettava tuki on aina hyödyllistä jos se menee oikeaan käyttöön, minkä uskon tapahtuvankin kunhan ei kenellekkään cendorille anneta niitä rahoja.
MULLI tekee hyvää!
Hieno on artikkeli.
Mainio artikkeli Rubenilta!
Hieno ja mainio artikkeli. Kiitos!
Tosi hyvä artikkeli! +v +s
MULLI o/
Niin hieno artikkeli että oli pakko liittyä 😃
Hailit vaan mulle. saatanasti tappoja
Hieno ja paikkaansa pitävä artikkeli. Tämän ansiosta tajusin liittyä lapinjärven legioonaan
Liityinpäs myös! 😉
MULLI tekee hyvää! 🙂 Kiitos artikkelista.