eSuomen tasavallan presidentiksi 5.8.2015?

Day 2,813, 08:42 Published in Finland Indonesia by Lord Morgoth Bauglir

Hyvät naiset ja herrat, arvoisa eSuomen kansa, tutut ja tuntemattomat.



Minut tunnetaan nimillä Lord Morgoth Bauglir, Lordi Mörkö, LMB, Lord Mortimer Paulig, se kahvijävä jne. Aiempi nimimerkkini oli Melkor99, jonka vaihdoin nykyiseen reilu vuosi sitten, kun aioin lopettaa pelin, mutta eihän siitä toki mitään tullut, niin paljon aikaa, vaivaa ja rahaakin tähän peliin ja tähän käyttäjään on vuosien saatossa uponnut.


Aloitin pelin aikoinaan vuonna 2009 silloisen työkaverini, irl suomalaistuneen Kroatian serbin suosittelemana. Hän oli tuolloin, ennen Voters Clubin aikaa, yksi pelin ensimmäisiä Media Moguleita huijattuaan serbejä subbaamaan lehteään luvaten heille kilpailun tai arvonnan, jossa subbaajien kesken jaettaisiin tuhansia kultia, mutta eihän hän toki mitään pois antanut, mutta sai koko yhteisön vihat niskaansa ja toisaalta suuttui minulle, kun en osannut refulinkkiään laittaa onnistuneesti.



Ensimmäiset pari vuotta olin lähinnä 2-clickailija. Economy moduulista olin kyllä kiinnostunut alkumetreiltä asti ja jossain vaiheessa vuonna 2010 tai 2011 liityin Kauppaliittoon. Kehitin tehtaitani ja kävin suhteellisen aktiivisesti kauppaa, kultaakin tuli ostettua ensimmäistä kertaa, jotta sain kehitettyä asetehtaani ensin Q5:ksi ja sitten Q6:ksi.



Politiikkaankin tuli otettua osaa ja henkilökohtaisten ek-vaalien aikaan (forum)puolueen ulkopuolisena jäsenenä pärjäsin suhteellisen hyvin äänillä, jotka sain veljenpojilta ja ostin e-kavereilta. Välillä toki unohtui edes mennä ehdolle.


Kutsuin yhteensä kolmatta kymmentä irl-kaveriani mukaan peliin vuosina 2010-2012 ja monet pysyivätkin mukana useita kuukausia. Pari näistä pelaa edelleen. Joidenkin käyttäjät otin haltuuni heidän lopetettuaan ja ahneuksissani taisin 2012 syksyllä hallinnoida parhaimmillaan lähes kymmentä käyttäjää, mutta siitä on jo banaanit kärsitty. Enkä nykyään sellaista vaihtorumbaa todellakaan edes jaksaisi.


Politiikassa olen Kauppaliiton aikojen jälkeen vaikuttanut mm. Liberaalissa edistyspuolueessa, Unionissa, Kendos Kyrv’a’ Partyssä ja useissa muissa, osassa välillisesti, kunnes nykyään Petrin Partiossa (Habboliitto, Vaihtoehtopuolue... mitä näitä aiempia nimiä nyt olikaan), joka edelleen koostuu osittain samasta ydinporukasta, jolla teimme vihatun PTO:n LEP😒sä vuonna 2012. Useimmissa olen toiminut mm. puheenjohtajan ja kansanedustajan virassa.



Suurin intohimoni pelissä, ainakin vuodesta 2011 asti, jolloin pelin talousmoduuli viimeistään joutui edelleen jatkuvaan rappiotilaan, on ollut sotamoduuli. Aloitin pelin muistaakseni Suomen Kansalaisarmeijasta, missä 2-clickailin pitkään ja josta siirryin aktiivisemman pelaamisen perässä Lapinjärven Legioonaan (MULLI), jonka alamäen alkaessa lähdin Suomen Puolustusvoimiin, joka tunnettiin vielä valtiollisena eliittiyksikkönä, jossa oli tankkijaot ja kaikki. Pian Puolustusvoimat kuitenkin lakkautettiin ja siirryinkin Wanhat Parrat Armeijaan, jossa minut otettiin hyvin vastaan ja jossa viihdyin myös hyvin. Kaipasin kuitenkin jonkin ajan kuluttua pienempää aktiiviporukkaa ja siirryinkin Habbo Armeijaan (tai mikä sen nimi silloin olikaan). Kapteenina olen toiminut pieniä taukoja lukuun ottamatta jatkuvasti vuodesta 2012 lähtien monissa eri yksiköissä.



Vuoden 2014 loppupuolella lähdin mukaan Samuerun hallitukseen puolustusministeriksi. Kokemattoman, mutta huikean hyvän kauden vetäneen, presidentin tukena ollessani sainkin yhtäkkiä suhteellisen paljon vastuuta valtion asioissa. Siitä lähtien olenkin ollut lähes jokaisessa hallituksessa kohtuullisen aktiivisesti mukana, useimmiten puolustusministerinä, mutta myös mm. turvallisuusministerinä/supoministerinä/pääministerinä. Muutaman kuukauden ajan minulla oli täysin oma sotilasyksikkö, jossa kuitenkin oli turhan yksinäistä, joten siirryin takaisin Habboihin, jossa minut ylennettiin komentajaksi, jotta saatoin jatkaa tehokkaasti puolustusministerinä.


Nyt koenkin, että hiljaisemman kauden jälkeen on aika lähteä aktivoimaan eSuomea uuteen nousuun ja olen valmis ottamaan presidentin tehtävän hoitaakseni. Olen erittäin otettu, että jo ainakin kolme suurta puoluetta on lähtenyt minua tukemaan tällä matkallani ja näkisin, että eSuomessa on siis tilausta aktiivisemmalle johtamiselle edestä käsin.





Mikäli äänestätte minut presidentiksenne, tulisi hallituksessani näillä näkymin olemaan ainakin:


Valtiovarainministeri: Ripperi

Ulkoministeri: TheJuliusCaesar

Sisäministeri: Jerq

Puolustusministeri: Tero Rantala

Zakke- ja Cendorr-asiainministeri: Diktaattori Cendorr

Rekrytointiministeri: Erius


Tiedotustiimi:

Tiedotusministeri: Melmis

Freelancetoimittaja: Pilde Mong

Hupiministeri/tiedotusjävä/avustava ulkoministeri: Golpel




Eli hakusessa olisi enää mahdollisesti:


Varapresidentti/Pääministeri?
Perjantaiministeri,
Juomanlaskijaministeri,
Habboministeri,
ja/tai aktiivisia hybridijäseniä tiedotus- ja hupiministeriöön.





Vaaliterveisin,
presidenttiehdokkaasi
Lordi Mörkö







ps. Piirrän vielä ehkä artikkeliin kuvia sekä viimeistelen jotain muutakin ja päivitän hallituslistaa, kunhan sopivia ehdokkaita kömpii koloistaan.