[E] Pohdintoja yhteiskunnasta ja rekrytoinnista

Day 2,840, 14:24 Published in Finland Finland by Erius


Tervehdys, eSuomi!

Siitä onkin vierähtänyt tovi kun olen viimeksi kirjoittanut artikkelin omaan lehteeni. Suurimpana syynä on ollut pitkääkin pidempi taukoni aktiivipelaamisesta, mutta valehtelisin, jos väittäisin ettei laiskuudella ja saamattomuudellakin olisi osuutta asiaan. Olen monesti ajatellut avaavani sanaisan arkkuni, mutta sitten keksinyt tekosyitä, kuten opiskelut tai työt, joiden varjolla olen siirtynyt pois Erepublikin tylsääkin tylsemmäksi käyneestä maailmasta. Nyt kuitenkin toimittuani kuluneen kauden ajan rekrytointiministerinä Lord Morgoth Bauglirin hallituksessa katsoin velvollisuudekseni ja hiukan omatuntoani rauhoittaakseni kertoa rekrytoinnista ja eYhteiskuntamme nykytilasta – velvollisuudesta siksi, että rekrytoinnista olisin saanut puhua kauden aikana enemmänkin ja omatuntoani rauhoittaakseni siksi, että en koe onnistuneeni virassani erityisen hyvin, josta olen aidosti harmissani.

Enemmittä jaarittelematta toivotan teidät kaikki uudet ja vanhat lukijat tervetulleiksi matkalle ajatusteni Tonavan syvyyksiin – turhautumaan ja nauttimaan, olemaan samaa ja eri mieltä!



Rekrytointi ja eYhteiskuntamme tila

Kun Morgoth kysyi minua ministerikseen, olin hyvin otettu. Yli vuoden kestäneen hiljaiseloni jälkeen minut vielä muistettiin ja sain tilaisuuden taas astua kehään näyttämään osaamiseni. Minulla oli joitain ajatuksia tehtäväni hoitamiseksi ja uudenlainen konsepti rekrytointikilpailuun, jota oli aiemminkin kokeiltu, mutta jossa ei oltu saatu merkittäviä tuloksia aikaiseksi. Kausi tuli ja meni ja itse kisa sakkasi pahasti: kisaan osallistui vain kourallinen pelaajia ja kilpailun tuloksetkin jäivät laihoiksi. Olennainen kysymys onkin: mikä meni vikaan?

Paluuni yhteydessä olin havainnut eSuomen olevan hyvin erilainen kuin se eSuomi, jonka aikana päädyin aloittamaan eEläkkeeni. Monia kertoja lopettamista kokeilleena, mutta aina palanneena en yrittänyt huijata itseäni vaan tyydyin epäaktivoitumaan ja tekemään työt ja treenit sen minkä pystyin – kuitenkaan seuraamatta politiikkaa ja eMaailman menoa sen kummemmin. Nyt alkaneen kauden aluksi kesälomien jäljiltä pikkuhiljaa horroksestaan heräilevä eYhteiskuntamme osoittautui... Noh... Tylsäksi.

Politiikka oli kuollut, mikä ei varmastikaan yllätä ketään. Kampanjointi eduskuntavaaleissa oli loppunut jo siirtyessäni eEläkepäiville, mutta presidentiksi valittiin enää se, jota sattui kiinnostamaan – tai joka yksinkertaisesti jaksoi kysellä Wanhojen Partojen tuen itselleen (tai oli riittävän pätevä saamaan sen). Mediaan ilmestyvät artikkelit olivat joko Valtion tankkijako artikkeleita, 25 voten vonkausartikkeleita tai random irstailu- ja sähellyssotkuja. Foorumit olivat kuolleet ja eduskunnan viestiketjut olivat ainoa yhteisön kaltainen räpellys, jonka saatoin pelistä enää löytää.

Tämän lisäksi tai sen seurauksena, yhteisö eli apatian vallassa. Mitään muuta kuin sotimista ei kannattanut kehitellä ja edes ajatella ja rekrytointiministerinä aloittaessani ei kenelläkään ollut kovinkaan suurta kiinnostusta aiheeseen. Miksi rekrytä, jos pelissä ei voi tehdä mitään muuta kuin vain sotia – ja sekin lopulta käy tylsäksi ja yksitoikkoiseksi. Tästä huolimatta ajattelin, että yritetään edes, mutta lopulta osallistujien vähyys ja kaiken rakentavan tai edes rekrytointimyönteisen kommentoinnin uupuminen saivat minut itsenikin tuon saman apatian valtaan: miksi yrittää jos ketään ei kiinnosta?

Tämä ei ole syy hoitaa omia hommiaan kehnosti. En voi uskottavasti perustella omaa poissaoloani, vaikka moni niistä johtuikin oikean elämän seikoista. Kaikki tämä on vain selittelyä ja kaikkiin selityksiini voi vastata kysymällä: miksi ottaa virka vastaan, jos ei sitä pysty hoitamaan? Olen ennenkin eronnut ministerin tehtävistä tiedostaen, etten pystyisi jatkamaan tehtävissäni loppuun asti ilman, että työnlaatu kärsisi. Siitä huolimatta päädyin pitämään viran hallussani, vaikka tiesin tuottavani pettymyksen sekä itselleni, että varmasti myös presidentille, joka oli uskonut osaamiseeni kysyäkseen minua hoitamaan virkaa. Minulla ei ole suoraa vastausta tarjottavaksi tähän kysymykseen. Olen arvellut, että jollain tasolla en uskonut kenenkään muun haluavan tulla korvaamaan minut kesken kauden – rekryministerin tehtävä ei ole koskaan ollut hallituksen kaikkein halutuin pesti. Syynä tähän lienee se, että se on helppo asettaa tulosvastuuseen: jos uusia pelaajia ei tule, ei rekrytointi ole onnistunut riittävän tehokkaasti. Kyseessä ei myöskään ole kaikkein kunniakkain ja valtion kannalta olennaisin ministerin virka. Tämä seikka lieneekin syynä siihen, miksi sitä niin harvoin näkee hallituslistoilla.

Summa summarum: en tehnyt töitäni itseäni enkä varmastikaan muuta hallitusta ja kansaa tyydyttävällä tasolla. Olkoon tämä eräänlainen anteeksipyyntöni koko muulle hallitukselle ja erityisesti presidentille: minulta olisi voinut vaatia enemmänkin. Lohdutuksena itselleni olen kuitenkin vakuutellut, että vähäinenkin rekrytointi ja edes kourallinen uusia pelaajia on aina plussaa. Jos rekrytointikilpailu onnistui edes nostamaan aihetta enemmän pelaajiemme mieliin oli se edes pieni voitto, vaikkakin palkintosummia ajatellen kallis sellainen.



eYhteiskuntajärjestelmä ja miksi rekrytoida?

Kuten aiemmin totesinkin, olemme vaipuneet eräänlaisen apatian valtaan. Mitään uutta ei kehitellä, mitään uutta ei jakseta kokeilla. Red Jihadin yritys kiivetä taas puoluekartalle kuoli pois ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan (puolueen eIsähahmona tätä oli toki ikävä seurata vierestä) eikä ketään ole puoluepolitikointi kiinnostanut aikoihin. Pelimekaniikka ei tarjoa mitään oikeaa tekemistä kuin sotimisen. Lienee sanomattakin selvää, että Plato on onnistunut pelaamaan hyvällä idealla varustetun yhteiskuntasimulaattorin tehden siitä kälyisen heidän omana rahasamponaan toimivan selainsotapelin.

Tämä on fakta, jonka jokainen tunnustaa. Emmepä me tavallisina pelaajina sille mahda juuri mitään. Jos peli on p*ska, se on p*ska – eikä se siitä paremmaksi muutu, vaikka Cendorr kuinka itseään monistaisi. Meistä moni on tapapelaaja, joka hakkaa vuodesta toiseen tätä eläen siinä pienessä eYhteisössä, joka on vain varjo siitä, mitä se joskus oli.

Ja tämä kaikki on seurausta omasta saamattomuudestamme. Meidän on turha syyttää Platoa siitä, että emme yritä tehdä tässä pelissä mitään. Meillä oli foorumeilla toimiva eduskunta ja IRCissä aktiivisesti keskusteleva yhteisö. Meillä oli aktiivinen media ja eloisa puoluepolitiikka, mutta se kaikki on kuollut pois. Miksi? Osa syynä on ollut halu tuoda peli takaisin peliin. Aikoinaan vastakkainasettelu foorumieliitin ja peliä pelissä pelaavien välillä johti ensin eduskunnan siirtämiseen pois foorumeilta. Tästä seurasi viestilistojen yhä suurempi merkitys, jota perusteltiin muka avoimemmalla järjestelmällä tavalliseen pelaajaan nähden. Uskallan väittään tämän levinneen reisille jo ajat sitten, eivätkä viestiketjut ole yhtään sen avoimempia kuin aikoinaan foorumit. Viestiketjujen sisältöä ei ole pitkiin aikoihin edes julkaistu mediaan koko kansan luettavaksi – tämä lienee ihan puhdasta laiskuutta. Nykytilanne on suorastaan paradoksaalinen: pelin pelaaminen haluttiin takaisin peliin, jota kuitenkin haukutaan p*skaksi ja jossa ei ole oikeastaan mitään tekemistä.

Oikeastaan en edes tiedä, missä vaiheessa IRC-kanavilla tapahtui epäaktivoitumista ja milloin puoluepolitiikka kuoli pois. Puoluepolitiikan pois kuolemisen syyksi voimme melko hyvällä omatunnolla nimetä WP:n ylivallan. Mutta WP:tä tästä on turha syyttää: yhä useampi pelaaja siirtyi sinne muiden puolueiden muuttuessa enemmän tai vähemmän linjattomiksi huuteluporukoiksi. Jopa Korppipuolue, diktaatuurin edustaja, muuttui vain huutelupuolueeksi, joka ei kyennyt eikä edes yrittänyt uskottavasti ajaa uudenlaista diktaattorivetoista yhteiskuntaa. Kun tarjolla ei ollut mitään muuta uskottavaa puoluetta, oli WP, joka edusti johdonmukaista ja rationaalista politiikkaa ajavaa linjaa ja joka ei päästänyt presidenttiehdokkaikseen ihan ketä tahansa, ainoa aito vaihtoehto monille aluksi WP:n ulkopuolisille tahoille. Tästä syystä myös itse aikoinaan siirryin heidän riveihinsä. Tämä lopulta johtanut tilanteeseen, jossa eYhteiskuntamme elää yksipuoluejärjestelmässä. Pikkupuolueet eivät edes yritä haastaa WP:n ylivaltaa – ja näin jatkamme kuukaudesta toiseen.

Nähdäkseni olemme menneet kauas siitä ajattelusta, että pelaajat itse ovat vastuussa peli-ilostaan. On totta, että Plato ei ole tehnyt juuri yhtään hyvää uudistusta peliin X vuoteen, mutta on myös totta, että emme ole suoranaisesti yrittäneet itsekään monipuolistaa peliämme. Tahtoivat foorumien vastustajat myöntää sitä tai eivät, tarjosivat foorumit uuden ulottuvuuden keskustelulle ja debatoinnille. Monipuoluejärjestelmässä oli mahdollisuuksia mistä valita ja ne erot loivat keskusteluja ja kiistoja – ja täten sisältöä peliimme. Ihmisellä on harhaluulo yhtenäisyydestä ja yksimielisyydestä, mutta on karu fakta, että juuri erimielisyydet ja erilaiset maailmankatsomukset rikastuttavat ympäröivää todellisuuttamme. Tästä erimieltä olemisen kulttuurista kumpusivat puolueiden väliset vaalitaistot mediassa ja foorumeilla – ja ne kumpusivat lopulta yksilöistä itsestään.

Nykytilanne, jossa kaikki debatti on kuollut, ei ole hedelmällinen uusille pelaajille. Mitä yhteisöllämme on tarjota uudelle pelaajalle? Peli ei kykene tarjoamaan kuin alkeelliset välineet politikoinnille ja talouselämälle – ja tämän lisäksi sotamoduulin, jonka ympärille itse peli pyörii. Pitäisikö meidän silti alistua tähän ja tyytyä vain voivottelemaan Platon typeryyttä ja rahanahneutta – vai aidosti itse kokeilla jotain uutta ja virkistää tätä muuten niin harmaata eYmpäristöämme?

Rekrytoinnille hedelmällinen maasto pitää sisällään tilaisuuksia: vaihtoehtoja Military Unitien ja puolueiden välillä. Vaihtoehtoja eri eMaiden välillä. Mitä yhdellä MU:lla on mutta ei toisella? Entä puolueet tai eri valtiot? Juuri nämä mahdollisuudet saavat uuden pelaajan jäämään kartoittamaan niitä. Tästä seuraa kysymys: miksi meidän sitten kannattaa rekrytoida?



Pelkästään valtion vahvistuminen sotilaallisesti ei voi toimia syynä rekrytoinnille. eSuomi on pelannut liittoumatilanteensa hyvin ja on tällä hetkellä kohtalaisen vahvoissa lähtökuopissa sotilaallisesti. Vain pärjätäksemme emme kaipaa uusia pelaajia ainakaan niin kauan kuin vanhat jaksavat klikkailla. Uusien pelaajien tuominen kuitenkin – niin hauskalta kuin se saattaakin kuulostaa – rikastuttaa yhteisöämme. Uudet pelaajat tarkoittavat uusia toimijoita politiikassa ja sotakentillä. Uudet pelaajat tarkoittavat vallanjanoisia ja kunnianhimoisia toimijoita, jotka syöksyvät innolla niihin haasteisiin, jotka vanhemmat kokevat turhankin tutuiksi ja jo hiukan tylsiksikin. Uudet pelaajat virkistävät yhteisöä ja se mikä meille vanhoille nojatuolikenraaleille on tuttua on heille uutta – ja siten kokeilemisen arvoista. Tästä voimmekin tehdä johtopäätöksen eräänlaisesta noidankehästä: uudet pelaajat ruokkivat yhteisöä, mutta yhteisö ruokkii ja houkuttelee uusia pelaajia.

Foorumi- ja lautakulttuuri IRL Suomessa on syksyssään. Sosiaalinen media on vienyt voiton keskusteluareenana eivätkä foorumit ja erilaiset keskustelualustat ole enää yhtä suosittuja kuin vuosia sitten. Tästä huolimatta voimme silti yrittää elossa olevilta sivustoilta hakea uusia tekijöitä pelin pariin. On vain tarjottava heille ympäristö, jossa on jotain saavutettavaa – syitä pelata.

Yhteisö ja millaisessa järjestelmässä pelaamme

Jos haluamme jatkaa vain pelin puolella, on meidän luotava ympäristö ja yhteiskuntajärjestelmä, jossa on tilaa ja syitä debatille. Kuten entinen professorini politiikan tutkimuksen saralta totesi: kaikki ei ole politiikkaa, mutta kaikki on politisoitavissa. Mistä tahansa voidaan saada julkinen keskustelu aikaan ja sitä kautta saattaa mikä tahansa asia politiikan keskiöön. On se sitten foorumeiden palauttaminen voimaan, keskustelu Viron kanssa yhdistymisestä tai liittoumapoliittisista kuvioista. Mistä tahansa. Me itse määrittelemme mistä haluamme keskustella ja vaikka se voisikin tuntua turhalta ja vaikka peliä voisikin pelata sujuvasti näinkin tylsässä ja apaattisessa yhteisössä, se tarjoaa erilailla sisältöä meille kaikille. Se mistä itse olet yhtä mieltä voi aiheuttaa turhautuneisuutta ja suurta vastustusta toisesta. Meidän on ryhdyttävä ilmaisemaan mielipiteitämme ja aktivoiduttava mediassa ja feedeissä – eikä vain pidättäydyttävä viestiketjuissa.

Ropettamista on katsottu pahalla, mutta se on tuonut kuitenkin aikoinaan paljon lisäsisältöä peliin – miksi emme voisi kokeilla keinotekoisesti ja pelin ulkopuolisiakin alustoja (kuten foorumeita) apuna käyttäen mitä eriskummallisia valtiomuotoja? Vaikka Plato onkin tarjonnut meille vain vaihtoehdot demokratiaan ja diktatuuriin, voimme aina omaa mielikuvitustamme apuna käyttäen luoda jotain uutta, joka elää vain koska haluamme sen elää. Onhan eIso-Britanniassakin monarkia ja (ainakin joskus oli) kaksikamarinen parlamentti. Ropettaminen ropettamisen itsensä takia voi olla ratkaisu apatiastamme eroon pääsemiseksi, vaikka se monen korvaan kuulostaakin kauhealta.

Yhteisön ei tarvitse poistua pelin puolelta voidakseen toimia aktiivisesti ja luodakseen mielikuvituksestamme kumpuavia keinotekoisia rakenteita, joita hyödyntää. Voimme teoriassa luoda tapoja ja jonnekin ylöskirjattuja lakeja – kuten foorumieduskuntien aikaan – jotka antavat lisäsisältöä sille mitä teemme ja samalla myös rajoja, joista kiistellä.

Ratkaisevaksi kysymykseksi jää, olemmeko valmiita tekemään itse jotain tämän kaiken eteen. Olemmeko valmiita yrittämään ja aidosti kokeilemaan jotain uutta, vai haluammeko aidosti vain klikkailla Fight -nappulaa ja katsella Platon meille tyrkyttämiä kultamainoksia? Ratkaisu ei elä pelkästään meidän vanhojen tekijöiden mielissä ja teoissa vaan siihen tarvitaan myös uudemman kaartin – niiden, jotka eivät vielä ole maistaneet kaikkea politiikasta ja yhteisön johdossa olosta kumpuavaa glooriaa – panos ja innostust yrittää.

eSuomen on aika herätä. Se, tapahtuuko tämä herääminen, on sen yhteisöstä itsestään kiinni.

Parhain terveisin:

~Erius