[BanaaniSanomat] Horinoita ja murinoita
MonkeyManFIN
Ensinnäkin tahdon kiittää kaikkia Korppipuoluetta äänestäneitä, tässä vielä pari tuntia saadaan odotella tuloksia ja nähdään pääseekö eduskuntaan ehta Apina.
Kiitokset etukäteen, editoin tämän pois jos tulokset eivät olleet minulle Korppipuolueelle suotuisia
Toinen aihe mistä haluan julkisesti täälä höpistä on juuri loppunut National shield 2-kisa josta eSuomi nappasi 20. sijan ja allekirjoittanut 92. Kisan alussa pidin realistisenä suunnitelmana pysyä top 50 mutta patukoiden, tankkien ja energian loppuminen tämän suunnitelman romutti ja vaihtoi suunnitelman pysyä top 100.
Kisa on aiheuttanut paheksumista valtion tankkijakoihin ja budjettien käyttöön koska oikeilla jaoilla sekä motivoimisella uskon että eSuomi olisi hyvin onnistunut kipuamaan vielä 10 sijaa syrjäyttämään eesti ja saamaan Q7 shield. Tämä tuskin olisi tehnyt pahaa, lukuunottamatta kisasta saatuja kultapalkintoja joilla eSuomi olisi pässyt jopa voitolle. Kaikki se vain muutaman tankin päässä. Tähän todellakin toivon huomattavaa parannusta, Kendo sellaista lupasi eikä muutosta tapahtunut. Issoot herrat, nyt vähän rotia toimintaan ja alatte toiminnallanne kitkemään vihapuhetta. Acta non verba.
Tämä gif kuvaa hyvin nykyistä toimintaa, valtio ottaa eikä anna. Hyi teitä
HUOM! OBS!
Peppukivun ehkäisemiseksi tahdon painottaa että BanaaniSanomat eivät ole faktalehti oman kokemattomuuteni takia...
...vaan koostuu lähinnä eKansalaisen mietteistä ja huomioista. Errare humanum est
CSRF attack 0 - 1 Minä
Comments
Täs pitää tietää, että valtion hommissa tärkeintä on olla ajattelematta ja suunnittelematta mitään. Tärkeintä on säästää rahaa ja kultaa kassaan jotain mystistä tarkoitusta varten. Kukaan ei ole kyennyt kertomaan, mitä varten sitä rahaa säästetään. Samaan ajattelukieltoon kuuluu, että säästetään tankkijaosta sata kultaa eikä ajatella, että sillä sadalla kullalla olisi voitu tienata 500. Johtajat, presidentti etunenässä, sairastavat aggressiivista assburgeria, eikä assburgerin kuulu ajatella mitään vaan toimia kuten joku on joskus käskenyt.
[removed]
Niin tankkeja Kendo lupasi paljonkin, mutta lupauksen toteuttaminen ei ollut Kendosta kiinni. Eliitti junaili niin, että eduskunta uskalsi myöntää vain 80k käytettäväksi puolustukseen ja aloitustukiin. TJC:n sisäministeri pelotteli kassavarkaudella ennen vaaleja ja Ruben Lagus uutisoi sen tapahtuneen heti vaalien jälkeen. Ei kukaan presidentti jodu tuollaista kokemaan.
Lopultahan kaudesta tuli sitten ylijäämäinen.
Jos jakoja halutaan enemmän, yrittäkää vaikuttaa eduskunnassa. Tällä hetkellä EK hyväksyy hyvin epämääräisiä budjetteja, vaatikaa hallituksia hieman tarkentamaan paljonko mihinkin menee rahaa. Esim. tankkijaot ja CO:t voisi erottaa toisistaan selvästi, hallitus voi ilmoittaa jo budjettia hakiessa paljonko on tankkijakojen osuus. Vapaaehtoisesti niin ei tehdä, ja sitten tulee näitä pettymyksiä, kun EK on saamaton.
"Epämääräisellä budjetilla" viittaan esimerkiks tämän kauden budjettipäätökseen: http://gyazo.com/e7755fdfc6818b383264ea19343231bd
200% kipuaminen TOP kymmeneen olisi vaatinut erittäin suurta panostusta, tyyliin kaikille kansalaisille 24 tankkia päivässä, jos sekään oisi riittänyt, kun kuitenkin kyseessä olisi ollut about 10 miljardin lisäys ja vahvimmilla ja vanhimmilla tyypeillä on kuitenkin jo kertynyt merkittävästi varallisuutta.
Mutta tuo viimeinen 12% olisi varmaan pystytty saavuttamaan voitollisesti.
Ja tuo niukasti 500% jääminen kävi selkeäksi hyvin myöhäisessä vaiheessa(taisi olla tyyliin illalla 20% vajaa), että jos silloin olisi virittänyt suurempaa tankkijakoa, niin olisi varmaan siltikin jäänyt yritys lyhyeksi.
Koko tankkijako olisi pitänyt laittaa isona kasana heti aluksi, niin ihmiset olisivat voineet suunnitella iskujansa paremmin ja lyödä tasaisemmin.
Totta. Nyt tapahtui itselläni sellainen moka että unohdin tosiaan tarkistaa nuo vahinkojen määrät, keskityin vain prosentteihin joissa kyseinen luku ei nyt niin pahalta näyttänyt.
hallitus mokasi, impeachia kehiin!
Tähän vain : https://dl.dropboxusercontent.com/u/35030460/eRe/NationalShieldFinal.jpg
nm. maan 7. kovin iskijä
Mielenkiinnosta kyselen että miten Singapore hoiti kisaa? Oliko jakoja tms motivointia taisteluun?
Motivaatio maksettiin kullalla jälkikäteen
Vote koska taidokas Gif.
http://youtu.be/idJYhjGyWTU
Apina on eduskunnassa? Ei taida ollakaan… Onnea ensikertaan! Kraak!