Ylimääräinen painos

Day 2,587, 13:41 Published in Finland Finland by Melmis


Suomen puolustuksen kulmakivi, EDEN puolustusliitto, on lakannut olemasta

MelmiSanomien toimitus oli valitettavasti lomautetettuna painomusteen loppumisen takia, joten aivan tarkkoja faktoja puolustusliiton hajoamisen syistä ei ole vielä onnistuttu hankkimaan. Kesätyöntekijämme Putte jalkautui Turun torille tiedustelemaan huolestuneiden kansalaisten mielipiteitä tapahtuneesta.


Turun kauppatori.

Tunnelma täällä kauppatorilla on huolestunut ja synkkä. Haastattelemani ihmiset ovat olleet syvästi huolissaan Suomen puolustuksen tulevaisuudesta. Monen mielestä Suomi tulee kyllä pärjäämään kunhan pysymme poissa suurvaltapolitiikasta. Esimerkiksi nimimerkillä Huolestunut Pussiotus esiintynyt valveutunut kansalainen ilmoitti, ettei Venäjän eikä Yhdysvaltojen kanssa tulisi tehdä minkäänlaista yhteistyötä, sillä siitä seuraisi vain pahaa mieltä ja kihomatoja.

Monet kansalaiset ovat erityisen huolissaan entisten liittolaisten Romanian ja Bulgarian välille syttyneestä konfliktista. Huhupuheiden mukaan Suomen ja Kuuban välisissä huippusalaisissa neuvotteluissa olisi päästy yhteisymmärrykseen pakotteista, joiden keskeisin tekijä on polkupyörien viennin rajoittaminen Romaniaan ja Bulgariaan kriisin ratkaisemiseksi.

EDEN:in logo.

Törmäsin myös pitkänlijan Kansallisdemokraattisen puolueen politikkon, jonka nimi on jo haihtunut historiankirjoista kuin muste takuukuitista. Hän ilmoitti vakuuttavasti, että Suomen puolustuksen tulee perustua nyt ja tulevaisuudessa vain ja ainoastaan uskottavaan itsenäiseen puolustukseen. Vallitsevissa olosuhteissa Suomen ei tulisi pyrkiä minkään puolustusliiton jäseneksi. Ahvenanmaan kanssa syventyneen puolustusyhteistyön hän koki positiivisen asiana. Hän kertoi myös lukeneensa talousaiheisia kirjoja, joista hän oli oppinut jokaisella toimella olevan vaihtoehtokustannuksen olemassaolon. Hän oli päätynyt siihen lopputulokseen, että Suomen puolustusvoimat luovat tarvittaessa niin kovan vastuksen ulkovalloille, että niiden kannattaa tämän teorian mukaan käyttää resurssinsa johonkin muuhun tarkoitukseen kuin Suomen valtaamiseen. Lisäksi hänen mielestään Suojeluskuntien olemassaolon kasvattavan pelotevaikutusta huomattavasti. Hän mainitsi olevansa erittäin vakuuttunut siitä, ettei esimerkiksi virolaisten kanssa syntyisi tästäsyystä konflikteja.

Sää on tänään Turussa poutainen, pientä tihkua saattaa olla luvassa illalla. Pakkasta on +- muutama aste.


Putte, MelmiSanomien alipalkattu kesätoimittaja.

Muita aiheitamme tänään:

USA menetti Virginian

Sodassa Amerikan yhdysvaltojen ja Espanajan kuningaskunnan välillä on sattunut dramaattinen käänne. Espanjan kuningaskunta valtasi Virginian osavaltion Amerikan yhdysvalloilta. Aiheesta kertoi ensimmäisenä ATT88 News.

Arkun kansi on päässyt lipsahtamaan raolleen

Turun hautuumaan ylikaivuri Jooseppi Lapio ilmoittaa tiedotteessaan, että hautuumaan puutarhavajan takaa löytyi arkku, joka oli mitäilmeisimmin unohdettu haudata 923 päivää, eli koiranvuosissa ilmoitettuna noin 26 vuotta, sitten. Arkun kannen tiiviys yritettiin varmistaa ilmastointiteipillä, mutta rulla loppui kesken. Hautaustoimenpide on tarkoitus viedä loppuun muutaman päivän sisällä, kunhan ensin puutarhavajan avain löytyy. Lapiot ovat nimittäin siellä sisällä.


Turun hautausmaan ylikaivuri Jooseppi Lapio.




Melmis
MelmiSanomien päätoimittaja ja Suur-huuhkaja.