Valta e-Suomessa (2/4)

Day 2,342, 04:59 Published in Finland Finland by Matrim Cauthon

Edellisessä artikkelissani kerroin vallan kolmijako-opin mukaisesta vallan jaottelusta eSuomessa ja keskityin lainsäädäntövaltaan. Tässä osassa on tarkoitus esitellä toimeenpanovaltaa, eli presidenttiä ja hänen johtamaansa hallitusta, keskittyen kuitenkin presidentin toimintaan IG-puolella ja forumissa, koska näistä toimintaympäristöistä artikkelin kirjoittajalla on jonkinlaista käsitystä. IRC-aktiivisuus, joka presidentin tehtävien hoidossa on eduksi, jää siis kokonaan käsittelemättä ja esittelemättä.


Aktin ja aktiivisuuden ero on häviävän pieni

Presidentti

Presidentillä on äänivalta eduskunnan äänestyksissä. Toisin kuin kansanedustajalla, presidentillä ei ole kahden aloitteen rajoitetta, vaan hän voi tehdä lakiesityksiä rajoittamattoman määrän. Lisäksi presidentillä on käytössään lakialoitteita, joita kansanedustaja ei voi tehdä. Seuraavaksi esittelen lyhyesti näitä aloitteita. Jäljempänä kerrottujen aloitteiden lisäksi presidentti voi käynnistää myös NE-äänestyksen.


Presidentin aloitepaletti

1 ) Presidentti voi tehdä aloitteen uudesta aloitusviestistä, joka lähetetään peliin tuleville uusille pelaajille, Message to new citizens. Viimeksi kyseistä viestiä on muokattu TheJuliusCaesarin kaudella ja aloitusviestiin voi tutustua täällä. Aloitusviestin sisältö on sinänsä tärkeä, sillä sen kautta pystytään parhaimmillaan sitouttamaan uusia pelaajia pelin pariin ja pahimmillaan karkottamaan uudet pelaajat pelistä.

2 ) Presidentti voi tehdä aloitteen liittolaissopimuksesta, Mutual Protection Pact. Kyseinen aloite on IG-puolella useimmiten käytetty esitys. Mutual Protection Pact, eli MPP maksaa sopijavaltioille 10 000 CC ja se on voimassa aina kuukauden kerrallaan. MPP:t mahdollistavat sotimisen liittolaisen puolesta ilman että tarvitsee muuttaa sotaakäyvään maahan.

MPP:tä ei voi äänestyttämällä kumota mutta se raukeaa mikäli kahden maan välille syttyy sota ja näillä molemmilla mailla on MPP kolmannen maan kanssa. Raukeamista toivottavasti selventää esimerkin omainen tapahtumaketju, jossa A-C ovat valtioita.
-Valtioiden A ja B välillä on MPP
-Valtioiden A ja C välillä on MPP
-Valtioiden B ja C välillä ei ole MPP:tä.
-Valtio B julistaa C:n NE:ksi
-MPP valtioiden A ja B välillä raukeaa koska valtioiden A ja C välillä on MPP ja koska B teki aloitteen sodasta.

Em. MPP:iden raukeamiset olivat ongelmana viimeksi Kendo Yanarin presidenttikauden aikana, jolloin liittoumakuviot muuttuivat äkisti ja radikaalisti ja joidenkin maiden kanssa MPP:itä jouduttiin solmimaan hallituskauden aikana useammankin kerran sotarintamien muuttumisien vuoksi.

3 ) Presidentti voi tehdä aloitteen sodanjulistuksesta, Declare War. Ero NE:ttämisen ja sodanjulistuksen välillä on siinä, miten paljon aloite maksaa. NE ei maksa mitään mutta sodanjulistus maksaa kultaa vähimmillään 200 g. Aikarajat ovat samat molemmissa äänestyksissä kuin myös vaatimus sodan osapuolien välillä olevasta yhteisestä rajasta. Sodanjulistusta ei käytetä kuin äärimmäisissä poikkeustapauksissa. Kuriositeettina mainittakoon, että myös Suomen historiasta löytyy kyseinen äänestys, Scadensin ollessa presidenttinä.

4 ) Presidentti voi tehdä aloitteen kauppasaarrosta, Trade embargoes Kauppasaarto rajoittaa pelaajien mahdollisuuksia asettaa tuotteitaan myyntiin Product Marketiin. Kauppasaarto on molemminpuolinen, eli jos kahden maan välillä on kauppasaarto, ei kummankaan maan kansalainen voi asettaa tuotteita myyntiin saarron kohteena olevaan valtioon. Kauppasaarto on voimassa 30 päivää, jonka jälkeen se raukeaa automaattisesti, ellei esitystä tuoda uudelleen eduskunnan käsiteltäväksi.

Suomella ei ole voimassa olevaa kauppasaartoa ja viimeisin aiheesta järjestetty äänestyskin löytyy vuosien takaa. Tällä hetkellä mm. Puola käyttää kauppasaartoa yhtenä sodankäynnin muotona. Puolalla onkin kauppasaarrot seitsemän eri maan kanssa.

5 ) Presidentti voi tehdä aloitteen rauhansopimuksesta, Peace Proposal. Rauhansopimuksen hyväksyminen päättää sopijapuolten välillä vallitsevat vihollisuudet ja mikäli rauhansopimus hyväksytään kesken taisteluiden, puolustava osapuoli voittaa sen taistelun. Rauhansopimuksen yhteydessä voidaan vaatia myös korvauksia toiselta osapuolelta. Mikäli maiden välillä on NE, ei rauhansopimusta voida solmia, ennen kuin NE kumotaan tai se kumoutuu.
Suomen osalta viimeisin rauhansopimus löytyy neljän kuukauden takaa.

6 ) Presidentti voi tehdä aloitteen ilmaiskusta, Airstrike. Airstrikellä pystytään julistamaan sota sellaisen maan kanssa, jolla ei ole sodanjulistajan kanssa yhteistä rajaa. Airstriken avulla esimerkiksi eSuomi voisi hyökätä eJapaniin. Airstrike verottaa valtion kassasta rahaa ja leipävarastoja. Tarkemmat määrät vaadittavista raha- ja leipävarannoista löytyvät täältä. Ennen Asteria/Asgard- yhteistyön aloittamista eSuomella oli varannot täynnä ja mahdollisuus suorittaa Airstrike. Liittolaissopimusten aktivoituessa(lisääntyessä) vaadittavat leipämäärät kuitenkin kasvoivat räjähdysmäisesti ja tällä hetkellä Airstriken saavuttamiseen on vielä matkaa. Jokainen kuitenkin voi halutessaan lahjoittaa leipää Airstrike- kassaan.

Airstriken käyttö on kuitenkin melko riskialtista, sillä mikäli Airstriken käyttänyt valtio häviää ensimmäisen kampanjan ilmaiskun kautta käynnistetyssä sodassa, päättyy sota siihen. Sota päättyy luonnollisesti myös siinä tapauksessa, jos ilmaiskun käynnistänyt valtio menettää alueensa. Lähihistoriasta muistamme mm. surullisenkuuluisan FYROM:in ilmaiskun Norjaan. Onnistuneena esimerkkinä ilmaiskun käytöstä voidaan mainita vaikkapa yli kuukausi sitten tehty Chilen hyökkäys Sveitsin alueelle. Chile sai siten jalansijaa Euroopasta ja pitää tällä hetkellä hallussaan eteläistä Ranskaa sekä osaa Sveitsistä ja Italiasta.


Presidentillä on harvoin varaa lepäillä tehtävissään

Eduskunnan ulkopuoliset päätökset

Presidentillä on mahdollisuus vanhojen aikojen jäämistönä tehdä esityksiä rakennusten ostamisesta, Buy Construction. Vaihtoehtoina oli sairaala tai puolustusjärjestelmä ja rakennuksen pystyi sijoittamaan halutulle alueelle. Sairaala palautti energiaa ja puolustusjärjestelmä kasvatti muuria. Tätä reliikkiäänestystä ei ole jostain syystä poistettu presidentin esityspaletista.

Presidentillä on mahdollisuus vaikuttaa äänestyksissä myös eduskunnan ulkopuolella, sillä tehtäessä päätöksiä liittouman johtajasta tai liittoumaan lisättävistä tai poistettavista valtioista, on presidentillä IG-äänivalta äänestyksessä. Liittoumakuvioiden osalta presidentti voi kuitenkin alistaa IG-eduskunnan päätettäväksi liittoumasta eroamisen.

Presidentillä on valta myös säätää pelin etusivulla näkyvä "Campaign of the Day" haluamakseen. Käynnissä olevien sotien osalta presidentillä on valta päättää hyökkäysvuoron aikana mihin alueelle seuraavaksi hyökätään ja milloin voimassa olevan 24 tunnin aikaikkunan sisällä näin toimitaan.

Nimitysvaltaa presidentti käyttää IG-puolella antaessaan ministerititteleitä muille pelaajille. Vaikka hallitus lasketaankin klassisessa vallan kolmijako- teoriassa toimeenpanovaltaan kuuluvaksi, en käsittele sitä tässä artikkelissa ollenkaan, sillä IG-päätöksissä hallituksen jäsenet eivät pysty vaikuttamaan mitenkään, elleivät kuulu eduskuntaan.


Nykyisessä hallituksessa ei fedorapelaajia kuvassa näkyvää poikkeusta lukuunottamatta suvaita

Poikkeustila

eSuomen historiassakin on ollut hetkiä, jolloin maa on ollut vallattuna eikä ole ollut mahdollisuutta äänestää IG-eduskunnasta. Tuolloin istuvalla presidentillä on ollut mahdollisuus toimia yksinvaltiaana ja tehdä yksin päätöksiä eduskunnan puolesta. WP Attakin diktatuurin aikana eSuomi oli jonkin aikaa vallattuna ja pahimmat salaliittoteoreetikot epäilivät Attakin pyrkineenkin juuri tähän diktatuurin nimissä.

Presidentti ja forum

Pelinsisäisesti presidentin toimintaa ei ohjaile muut kuin Platon asettamat säännöt. Siksi eSuomalainen yhteiskunta on halunnut täsmentää ja tarkentaa presidentin toimenkuvia ja tässä on apuna ollut forum. Forumilla on mainittu presidentin tärkeimmäksi tehtäväksi "ulkopolitiikan ja puolustuspolitiikan hoitaminen. Hän pitää yhteyttä muiden valtioiden päättäjiin ja vastailee päivittäin viesteihin ja yhteydenottoihin ylläpitäen maansa hyviä suhteita naapureihin ja liittolaisiin."

Presidentti siis johtaa ulkopolitiikkaa. Tästä on hyvänä esimerkkinä nykyinen presidentti, joka ei nimittänyt hallitukseen ulkoministeriä, vaan halusi täyttää tehtävänkuvansa esimerkillisesti toimimalla itse ulkopolitiikan johtajana.
Forumin kuin myös IG-viestiketjujen puolella presidentit useasti konsultoivat eduskuntaa mm. MPP-päätöksistä ja ulkopolitiikan suuntaviivoista. Varsin usein on kuitenkin käynyt niin, että presidentin mielipide on voittanut ja presidentti pystyy oman aloitteensa sanavalinnoilla jo muokkaamaan päätöstä haluttuun suuntaan. Tästä löytyy hyviä esimerkkejä forumin puolelta. mm. orgien luovutuksista keskusteltaessa.


Häneen ylläpitäisin mielelläni hyviä suhteita

Yhteenveto

Presidentin tekemät päätökset ovat siis vahvasti sotapainotteisia ja niissä korostuu myös forumilla määritelty presidentin johtajuus ulko- ja puolustuspolitiikan sektorilla. Koska neuvotteluja käydään, osittain syystäkin, IG-viestiketjuissa ja IRC:issä eli pääosin kansan silmien ulkopuolella, olisi mielestäni presidenttien hyvä edes kautensa päätteeksi tehdä jonkinlainen ulkopoliittinen katsaus siitä mitä on kuluneen kuukauden aikana tapahtunut. Näin toki moni presidentti on toiminutkin.

Presidentin tehtäviin sisältyy vallankäytön lisäksi myös vastuu. Vastuukysymyksiä on ratkottu kassavarkauksien osalta jonkin kerran. Presidentillä ja hänen valitsemillaan henkilöillä on pääsy valtion orgeihin, joita käytetään juoksevien raha-asioiden hoitamiseen. Viime kädessä presidentti kuitenkin vastaa ja hallinnoi orgeja ja huolehtii mm. orgien sähköpostien ja niihin liittyvien turvakysymysten vaihtamisesta. Historiastamme löytyy varoittavia esimerkkejä siitä mihin huolimaton toiminta näiden osalta pahimmillaan johtaa.


Kassavarkaat naamioivat itsensä yleensä isomman edun tavoittelijoiksi

Presidentti tasapainoilee tehtävissään siis jatkuvasti vallan ja vastuun välillä ja kyseinen tehtävä onkin mielestäni vaativin, mihin tässä pelissä voi päätyä. Tehtävää ei helpota mediassa silloin tällöin myös hyvin kriittisenä vellova keskustelu, joka korostaa entisestään presidentin vastuuta kansalle ja kansan valitsemalle eduskunnalle.

Jokaista, joka mielii päästä presidentiksi, on syytä muistuttaa siitä, että tehtävä ei ole millään tasolla helppoa puuhastelua, eikä siitä palkinnoksi saatava mitali profiilisivulle ole ollenkaan verrannollinen siihen vaivaan ja ajankäyttöön mikä kyseisen tehtävän kunnolliseen hoitamiseen uppoaa.

Toisaalta, peliähän tämä vain on ja pelin tarkoitus lienee tuottaa myönteisiä elämyksiä pelaajilleen. Siksipä liian vakavasti ei kannata presidentinkään tehtäviä ottaa kunhan hoitaa ne kunnialla siten, että kautensa jälkeen voi olla tyytyväinen siihen mitä tuli tehtyä ja valtaosa kansasta on samaa mieltä presidentin kanssa.

Seuraavassa osassa keskitytään tuomiovaltaan ja siihen keillä sitä on mahdollisuus käyttää ja kuka sitä tosiasiallisesti käyttää.


Tämä kuva on tuomiovallan rajojen testi