Nomen est omen. TAI pelkkä KENO **fixed**

Day 2,742, 15:38 Published in Finland Finland by Repe Support UKR Ruutikallo
TÄllä päivämäärällä olen saanut, kenties kyseenalaisenkin kunnian, tuoda julki tiedonannon nimenvaihdoksesta. Tarkemmin, "lempinimen" vaihdoksesta.

Aiemmin kyseinen mies(?) tunnettiin lisänimellä the mercenary..etc..

Omassa kielellisessä kontekstissaan, sana mercenary, voisi tuoda mielikuvan vaikka seuraavaavasta.



Mutta eih, täällä todennäköisimmin aivokuoreesi kuitenkin piirtyy kuva tästä:



Myönnetään toki, yhtään kursailematta, että merc-mitalien saldo on vakuuttava.

Tällä palkintokaapin sisällöllä ei kuitenknaan ole mitään tekemistä sen samaisen kaapin kanssa, josta kyseinen mies(?) haluaisi niin kovasti jo putkahtaa ulos maailmaan, vapaana kuin lintunen taivaalla.

Lempinimet, lisänimet, ym. vastaavat ansaitaan taikka ne syystä tai toisesta syntyvät ja jäävät kulkijansa kannettavaksi.

Em. syistä johtuen, väkinäinen yritys julistaa itselleen uutta, ja muka "miehekkäämpää(?)" lempinimeä, on naiiviudessaan jo yrityksenäkin kuin kivitetty torso.

Samalla julistetaan aakkosista muovautuvaa, askleen muita korkeammlle itseään asettavaa "nimeä" ja annetaan valheellinen kuva siitä, miten naisia on ja miten niitä himoaa...

Hmm.. Tuossa edellä on pienoinen ristiriita. Yksistään sen johdosta, että vanhan EK:n viestiketjuun suollettu sisältö ei suinkaan kohdistu vastakkaiseen sukupuoleen, saati seksuaaliseeen kanssakäymiseen heidän kanssaan.

Totuus on sataprosenttisesti toisinpäin.
Valtavat määrät, materiaalia, jollaista edes pahimpiin seksirikoksiin perhtynyt tutkija tuijottaisin leuka lattiaan pudonneena. Tämän miehen(?) vain viielästi todeten ko. aktiviteettieneolevan hassuja.

***tu, HASSUJA!!

Loppuosa julkaisusta sujuu kätevästi, kuin kuvakirjaa selaisi:

























Yanar, KENO Yanar


Loppuun haluan vielä pyytää kaikkia lukijoita klikkaamaan votea, koska olisi järkyttävää mikäli tämän luokan uutinen jäisi hetkessä median varjoon.

Jos taas mielesi tekee vaikkapa naista, kaliaa, ym. miehevää, osoita se endorsaamalla, voten lisäksi.
Mahdollisesti kertyvät varat ohjataan hyväntekeväisyyteen. Joskaan niillä rahoilla ei kustannetaa KENON implantteja, ei housuihin, eikä muuallekaan kyseiseen kehoon.