Kekkoslovakian diktatuuri tulee ft. lonkerojako
zRTx
Aurinkokuningas Ripperi, kansankusettajat sekä Ulius ovat aloittaneet keskustelut mahdollisesta valistuneesta itsevaltiudesta. Uliuksen propaganda-artikkelin aiheesta voitkin halutessasi lukea tästä, missä hän selittää jo solmituista kabinettisopimuksista ja haluaa sortaa eSuomea vähän lisää, mutta eiköhän mietitä asiaa hiukan laajemmasta mittakaavasta.
Monet pelaajat varmasti muistavat Tse Kimin säälittävän yrityksen ryhtyä diktaattoriksi turkkilaistankkien ja maanpetturien avulla, ja tietysti hänen lähes koomisen epäonnistumisensa kyseissä yrityksessä. Diktaattoriominaisuus on erinomainen, jos sitä käyttää oikein ja pitää Tse Kimit ja kumppanit turvallisesti ulkopuolella.
Lukuiset eRepublikin maat ovat jo siirtyneet diktatuuriin, koska sen antamat hyödyt kompensoivat vain marginaaliset haitat, kuten eduskuntakultien menettämisen ja demokratian heikentymisen. Mutta monissa maissa diktaattoria vaihdetaankin presidentinvaalien tuloksen mukaisesti, jolloinka maa säilyttäisi edes jonkin asteisen pseudodemokratian. Tästä hyvänä esimerkkinä on Amerikka, jossa presidentinvaalien tuloksen mukaisesti vaihdetaan diktaattoria.
"Yksinkertaisesti", kuten kaikki muutkin tämän laadukkaan nettipelin ominaisuudet!
Pelitekninen termi diktaattorin valtaan pääsylle on "Military coup", joka voidaan aloittaa MU:n komentajan toimesta 200 000cc:n maksua vastaan, jonka jälkeen suomalaisten MU:iden jäsenet voivat sotia joko diktatuurin tai demokratian puolella.
Diktaattorin voittaessa hän saa absoluuttisen vallan valtion lakeihin ja organisaatioihin, muutamaa pientä poikkeusta lukuunottamatta. Diktaattorin vallan alaisuudessa eduskuntavaaleista eikä presidentinvaaleista saa mitalikultaa, vaikka ne järjestetäänkin, eikä kansanedustajilla enää ole minkäänlaista peliteknistä valtaa.
Diktaattoria voi vaihtaa vaihtamalla sen Military Unitin, joka vallankumouksen aloitti, komentajaa. Tämä tarkoittaa että diktaattoria voi vaihtaa helposti, ja aina voimme esimerkiksi ottaa käyttöön jenkkimallin, jossa presidentinvaalien voittajasta tulee kyseisen kuukauden ajaksi diktaattori.
Diktatuurin lopettaminen vaatii uuden vallankumouksen, joka myös maksaa 200 tuhatta markkaa. On siis syytä keskustella asiat läpi etukäteen tai muuten valtion kassa hupenee kuukaudessa pelkkään testailuun.
Diktatuuria suomalaiseen tapaan.
Aurinkokuningas Ripperi ilmoitti artikkelissaan halukkuudestaan ryhtyä diktaattoriksi, kuten myös Ulius hiukan myöhemmin omalla artikkelillaan. Molemmat herrasmiehet ovat käytännössä ilmoittaneet jättävänsä presidentille ja eduskunnalle nykyisen päätäntävaltansa, mutta kumpikaan ei maininnut pelimekaniikan tuomia mahdollisuuksia, saati sitä, miten diktatuuri organisoitaisiin.
Järkevin taktiikka diktatuurin organisoimiseen Suomessa on varmaan joko Suomen Kansalaisarmeijan kansallistaminen tai uuden MU:n perustaminen. MU sitten aloittaisi Military Coupin, ja sen johtajana toimisi presidentti tai muu presidentin nimittämä henkilö, joka käyttäisi diktaattorin valtaa. Tämä mahdollistaisi esimerkiksi WP:n presidenttimitalien hankinnan, jolloin diktaattorina voisi presidentin niin halutessa toimia joku muu, jonka aktiivisuus riittäisi hommaan. Vastaavanlaista malliahan käytetään esimerkiksi USA
😒sa, jossa MU:n komentaja vaihtuu presidentin mukaan.
tl;dr mitä jos mietittäis ennen ku tuhlattais 200k cc
Tätä on jaossa taas, koska paskat missionit.
Postaa kommentti artikkeliin ja vastaanota sixpack lonkkuu (6x Q7 tykki, 60x Q5 pulla)
Comments
moi ios lähetä raheja
Terve S!
[12:27:49] Quote #139: julle on äidinpoika autisti
Moi make. Mitä kullu?
Kinostavaa. Pisti miettimään kyllä.
KAlia ei loknero
V9
^Mikä kuitenkin olisi moottoritekniikan fysiikasta ja lainalaisuuksista johtuen mahdollista toteuttaa, mutta hyötysuhteen hyväksikäyttö ja hyrrävoimien kompensointi söisivät yhden lisäsylinterin tuoman edun jo miinusmerkkiseksi.
Joten vastaan V8 + 1
Ihan hyviä pointteja kyllä. Ja sentään luin koko artikkelin, toisin kuin ton Jullen muurin 😃
Luin koko jutskan, tykkäsin Jullen muurista enemmän.
Jullen seksuaalisen suuntautumisen tietäen, kyseenalaistan nyt myös sinun.
Hitto, minut on kyseenalaistettu.
"On siis syytä keskustella asiat läpi etukäteen tai muuten valtion kassa hupenee kuukaudessa pelkkään testailuun"
Touchè! Vaikka ios onkin melkoinen hompho, on hän harvinaisen oikeassa.
ios presidentixi
Sain vastauksen kysymykseeni, johon ios artikkelissaan viittasi, vasta lääkärissä. Nyt se taas toimii.
On hienoa havaita, miten useampi suomalainen merkittävä pelaaja (porvari) on herännyt ajamaan diktatuurin aatetta. Tämä on hyvä tie kuljettavaksi.
"Diktaattoriominaisuus on erinomainen"
Diktaattoriominaisuus on kauheaa paskaa, niinkuin moni muukin eren ominaisuus.
tää peli on kurapaskaa since v1
Loistopohdintaa, peukku!
katoin vain kuvat
kommentti
tulin vain kommentoimaan
jeps
Lonks
Hmm ...lonkero...
Luin vain lonkeron
Diktaattori uudistus on ihan top3😒sa huonoimmista uudistuksista koko pelissä. Admin pilaa pelin systemaattisesti.
Ja sinä avustat pelin pilaamisessa toimimalla mentorinaattorina ja tukemalla Oulun kimppanahkasohvarankaisijoita.
Kaikki on ruubeni suhteellista, verrattuna V2:een tämähän on jumalan lahja maailmalle
Ei nyt sentään. V2😒sa oli ihan hyviäkin ajatuksia, mutta adminilla meni pupu pöksyyn kun toteutus tökki. Tää nykyinen versio on kohta yhtä tyhjän kanssa.
anna longero janotaa
Sixpäk lonkkua.
Longero maistuu näin töipäivän päälle
tahtoisin vain lonkeroa ;____;
jano
En tule koskaan elämään maassa jossa on diktaattori vallassa. Suomi ei ole myytävänä.
moi tarttisin tankkeja ja safkaa t en lukenu tekstiä koska kiinnostus
melko kallista
Sopivan mittainen ja asiasisällöltään ytimekäs artikkeli. v9
s219
Ihan hyvää shittii.
Lonkkuu!
Kannatan kaikkien valtion rahejen tuhlaamista testailuun!
v33
kaljaa
Ilmaisnäytteet kelpaa aina
Vieläkö jaetaan lonkeroa?
Hyvä artikkeli Ios. Kekkonen approves.
ootki ainut joka tajus viittaukset
Olutta & Kaurakeksejä eiku Lonkkua & Pullaa!
v37