Fundo lig/desl

Inscrever-se

 

Continuar

Continuar Ao criar uma conta, você estará concordando com os Termos de serviço e a Política de privacidade

[Vaalit] Shamaani presidentiksi

Dia 1,899, 08:51 por shamaani

Presidentinvaaleihin on vielä aikaa, mutta jo tässä vaiheessa on hyvä esitellä kansalle seuraava presidentti. Shamaani on henkilö, jolla on spesifejä selittämättömiä taipumuksia. Shamaani on myös parantaja ja selvinnäkijä joka toimii yhdyssiteenä henkimaailman ja ihmisten välillä. Tässä tapauksessa valtiohallinnon ja kansan välillä.



Puoluetukea minulla ei vielä ole, mutta tätä kautta on hyvä tuoda arvojani esille niin puolueiden johtajille kuin myös tavalliselle kansalle. Shamaani on Kansan mies. Monille jo tämä riittää, koska se kertoo kaikkein olennaisimman. En tarkastele nyrpeänä kansaa korkealta tai ole heti varastamassa kultaa, kun siihen annetaan mahdollisuus. Shamaani on Kansan mies.



Kansan miehellä on vaalilupauksia, jotka se virkaan päästessään myös pitää.

1. Valtion "vapauttaa" KAIKKI organisaatiot kansan käyttöön tai vuokrattavaksi. KAIKKI. Tästä valtion kassaan kilahtaa melkoisesti vuokratuloja, jotka käytetään hupailuun puolueissa, sotilasyksiköissä. Hupailun lisäksi valtion johdolla pidetään myös operaatioita, valtion MU kuopataan. Uudelleen. Eikä unohdeta myöskään niitä yhteisön pienempiä, myös heille on luvassa erityishuomiota.

2. Virkakiellot lakkautetaan. Ne eivät palvele ketään.

3. Pelissä tehtävät äänestykset tehdään pelissä, kuten myös keskustelu. Peli antaa oikeuden äänestää kansanedustajille PELISSÄ, turha tätä toimintaa on vetää väkisin forkalle.

4. Peliin kuulumattomat keskustelut käydään mediassa, päätökset suorana demokratiana. Kansa ei ole aina oikeassa, mutta Kansan mies kunnioittaa kansan päätöstä. Eli halutessasi valta siirtyy tämän presidentin johdosta OIKEASTI kansalle.

5. Puola tulee, sille ei voi Suomi mitään. AssGuard vai mikä se liitto on ei kykene Puolaa vastustamaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että hallituksen tai kansan tulisi luovuttaa, päinvastoin. Puolasta huolimatta ulkopoliittisesti Kansan miehen hallitus tekisi uutterasti töitä USA:n suhteiden korjaamiseksi.

6. LEP palautetaan seuraavissa pj-vaaleissa valtion tuella jälleen liberaaliksi.



Kansan mies etsii puoluetta, ota yhteyttä!
Ilmoittaudu Kansan miehen hallitukseen!
Kansalaisen ei tarvitse enää miettiä omaa ehdokastaan, Kansan mies on saapunut!

Shamaani presidentiksi!

 

Comentários

Zacharia Raven
Zacharia Raven Dia 1,899, 09:01

Virkakieltojen avulla Valtio pystyy jakamaan äänestysapua sellaisille, joilla sitä ei ole. Virkakieltoa annetaan lähtökohtaisesti tärkeimpien pelinsisäisten äänestysten käyttämisestä, sekä ulkomaalaisten maahanpäästämisestä (PTO-uhan kasvattaminen).

Kerro minulle, Shamaani, mikä tässä on huonoa, ja mikä paranee, jos virkakieltoja ei näistä syistä saisi antaa?

hailuotolainen
hailuotolainen Dia 1,899, 09:07

ravc lopetas tää multaaminen

shamaani
shamaani Dia 1,899, 09:09

Pelin sisäiset työkalut ja niiden säännöt määrittelee peli, ei meillä pelaajilla ole siihen sanomista. Demokratia toimii hyvässä ja pahassa. Jos kansa valitsee eduskuntaan tietoisesti valtiota tuhoavia pelaajia, niin se on kansan tahto. Kansan mies kunnioittaa kansan tahtoa.

Virkakielto on palkinto. Perseilystä ei pidä palkita.

Gabriel Lavanche
Gabriel Lavanche Dia 1,899, 09:10

Kukakohan sieltä haudan takaa tällä kertaa huutelee ^^

Olisit varmaan voinut kirjoittaa suoraan, että haet KKP:n ehdokkaaksi, jos ajattelit valtion voimin kaapata LEP:n takaisin unkarilaisten maahanpäästäjille. KKP:kään tuskin suoraan ideaa kannattaa, mutta voisi ihan kiusaksi asiaan suostua.

Populismi kunniaan jne.

Zacharia Raven
Zacharia Raven Dia 1,899, 09:11

Se, että unkarilaiset ja niitä tukevat päästävät toisiaan maahan, ja äänestävät toisiaan, tekee ilmeisesti silmissäsi heistä kansalaisia, joiden ääntä kuuntelet.

Ei jatkoon.

Gabriel Lavanche
Gabriel Lavanche Dia 1,899, 09:11

Hailuotolainen, itse veikkaan Jafarinia ^^

Cendorr
Cendorr Dia 1,899, 09:14

voiskohan tää olla seppo...? Näin villinä arvauksena vain...

Zacharia Raven
Zacharia Raven Dia 1,899, 09:18

Jos en ihan väärin äsken nähnyt, niin Shamaani oli WP:ssä. Kuulemani mukaan Seppo olisi myös inkarnoitunut sinne, jolloin hän on todennäköisin epäilty,

Tervetuloa takaisin, Seppo "Kari Koski" Kumpu

Zacharia Raven
Zacharia Raven Dia 1,899, 09:18

Niin ja siis WP ennen kuin liittyi korppeihin.

shamaani
shamaani Dia 1,899, 09:22

Kansan miehellä ei ole siteitä puolueisiin, olen lähinnä vaalityötä tekemässä. Eli tulen kiertämään kaikki puolueet läpi.

Kansan mies on nimensä veroinen, toisin kuin moni kansan_edustaja.

Zacharia Raven
Zacharia Raven Dia 1,899, 09:24

Kansan mies, joka on ottamassa pois kansalsilta heidän itse perustamansa organisaatiot, ja niissä omalla työllä tekemät voitot.

Kysyisin, että mitähän osaa kansasta mahdat edustaa ^^

nutty fox
nutty fox Dia 1,899, 09:28

selkeä kassan ryöstäjä ja muka kansan asialla.

shamaani
shamaani Dia 1,899, 09:28

Kansan mies ei ole ottamassa keneltäkään mitään pois, ne ovat valtion omaisuutta. Kysy vaikka ylläpidolta. Jos organisaatioissa on yksityisten pelaajien omaisuutta, niin sitä todennäköisemmin hän suostuu vuokraamaan sen valtiolta. Tuloja valtiolle, tuloja kansalle.

Pelin talous on siitä hankala, että pienet valtiot eivät elä pelkillä verotuloilla. Lisätuloja on hankittava. Tässä tapauksessa jotkin yksityiset ryhmät joutuvat hieman kärsimään, mutta se tapahtuu koko kansan etua ajatellen.

100 > 10

Gabriel Lavanche
Gabriel Lavanche Dia 1,899, 09:32

Sitä kansanosaa, joka haluaa muilta voitot tekemättä töitä ja olla keskustelematta eduskunnan päätöksistä, jottei tarvitsisi perustella omaa kantaansa

(Mediassa keskustelu kun on aina väliinhuutelua ja multit kunniaan ilmeisesti jo eduskunnan äänestyksissäkin)

nutty fox
nutty fox Dia 1,899, 09:35

soitin kierrätyskeskukseen ja he myönsivät että heiltä päässyt romuja yleiseen ympäristöön. olivat pahoillaan tästä.

Cendorr
Cendorr Dia 1,899, 10:07

@shamaani

Etkö tajua, että valtio on sopinut yksityisten kanssa että ne orgit on yksityisiä? Eikö se sopimus sinusta ole riittävä, miksi valtion pitäisi rikkoa se? Kaikillahan oli mahdollisuus valtion listalle orginsa laittaa?

shamaani
shamaani Dia 1,899, 10:13

Ei valtio ole sopinut mitään, yksittäiset presidentit ovat kavereineen sopinut. Nämä sopimukset eivät ole kansalle eduksi. Nämä sopimukset on sovittava uusiksi tai orgit on "vapautettava" muuhun vuokrakäyttöön. Valtion on saatava tuloja, että se pystyy tarjoamaan kansalaisilleen tekemistä.

Cendorr
Cendorr Dia 1,899, 10:14

Ketkä presidentit kavereineen? Väitätkö siis että kaikki eivät saaneet tasavertaisesti mahdollisuutta säilyttää orgia? Ja jos väität näin, niin voitko jotenkin valaista antamalla esimerkin?

shamaani
shamaani Dia 1,899, 10:18

Ymmärrä pointti. Pelin talous on kuralla, Suomen talous on kuralla. Organisaatiot ovat helppo ja tehokas keino kerätä varoja. Eikä toiminnassa ole juuri kärsijöitä, varsinkin jos pitää mittavaan mielessä.

100 > 10

Cendorr
Cendorr Dia 1,899, 10:20

Hyväksyisitkö kassavarkaudetkin, jos hyväksyt yksityisiltä orgien varastamisen?

Gabriel Lavanche
Gabriel Lavanche Dia 1,899, 10:28

Ainakin kolmella suomen top-5 puolueista on oma orginsa. Näissä puolueissa hiukan yli 350 jäsentä.

350 > 100 vai miten se meni? Puolueet ja niiden jäsenet kun hyötyvät siitä, että heillä on oma organisaatio lehtineen. Ainakin varmasti enemmän, kuin muutamasta tonnista lisää kuukausittaisia tuloja.

Helpommin ja kaikkia hyödyttävästi valtio saisi rahoja pistämällä oman multifarmin pyörimään ja myymällä voteja ja subeja artikkeleihin. ^^

Gabriel Lavanche
Gabriel Lavanche Dia 1,899, 10:29

Ja Jafarin ei nyt hirveästi luo luottamuksellista kuvaa, ettet voi esiintyä edes omalla nimelläsi tai edes muutetulla Corvus C nimellä.

shamaani
shamaani Dia 1,899, 10:41

Pienenä muistutuksena, Suomessa on yli 1500 kansalaista.
Organisaatioita on valtiolla niin paljon, että niistä on helposti kerättävissä kymmenien tuhansien lisätulot.

Kymmenien tuhansien tulot palvelee kansalaisia melkoisen paljon paremmin kuin muutama lehti ja tulot, jotka päätyvät ehkä muutaman kymmenen pelaajan taskuihin. Ja vaikka vuokra maksettaisiinkin, niin edelleen organisaatiot ovat vuokraajilleen kannattavia. Osa voitoista menee vain valtiolle.

Gabriel Lavanche
Gabriel Lavanche Dia 1,899, 10:51

Itseasiassa väitän, että siitä 10k saa ihmiset vähemän, kuin aktiivisesta puoluetoiminnasta ^^

suurin osa suomalaisista aktiivipelaajista kuitenkin on jonkun puolueen jäsen tai edes lukee mediaa, mutta harva hakee esim tukia tai ottaa vastaan MU-tukia.

Lisäksi kun suurinosa rahoituksesta juuri menee MU:lle niiden ulkopuolella olevat eivät siis saisi yhtään mitään organisaatioiden vuokrauksesta ja kaiken muun hyvän lisäksi organisaatioiden käyttöoikeudet menisivät entistä pienempään piiriin.

Suora johtopäätös: 350 > 100 pitää edelleen paikkansa ja todellisuudessa useampi hyötyy puolueiden organisaatioista, kuin hyötyisi niiden eteen päin vuokraamisesta.

Mut hei nyt ku kaikki tietää, että siellä on Jafarin. Niin "Pro-Troll":han oli se sinun kantasi ja oikeastihan et hae mitään kansan etua tai pyri edes edustamaan mitään kansanosaa tai taistelemaan vallan keskittämistä vastaan, vaan pyrit aiheuttamaan niille kiusaa, jotka saivat pistettyä tarpeeksi hiekkaa naiselimeesi, joten lienee turha jatkaa tätä keskustelua.

nutty fox
nutty fox Dia 1,899, 10:54

Tämähän on ihan turha keskustelu jos valtiolla on tyhjän panttina orgeja joita se voi vuokrata niitä haluaville niin ei tarvitse jaaritella mikä kuuluu kenellekkin! Käytössä olevat kuuluu niille jotka ne tällä hetkellä omistaa.

TheJuliusCaesar
TheJuliusCaesar Dia 1,899, 11:02

kuka multaa?

RKJP
RKJP Dia 1,899, 11:21

Löytyykö sieniä?

Cendorr
Cendorr Dia 1,899, 11:32

"Organisaatioita on valtiolla niin paljon, että niistä on helposti kerättävissä kymmenien tuhansien lisätulot."

Mistä tiedät paljonko valtiolla on organisaatioita?

Igor Juluma
Igor Juluma Dia 1,899, 12:43

Uuden pelaajan silmissä tämä näyttää hyvältä. Kannatan

Kendo Yanar
Kendo Yanar Dia 1,899, 12:44

Äänestäisin!


Siis oikeesti, kuka ikinä tää onkaan niin pidän hänen ideoistaan

Jarmo Kaaleppi
Jarmo Kaaleppi Dia 1,900, 23:36

kannatad'd

shamaani
shamaani Dia 1,900, 23:55

Gabriel Lavanche, väität höpöhöpöjä.

Se, että orgit ovat vuokrattavia ei estä puoluetoimintaa. Päinvastoin, kun orgit ovat julkisesti jaossa niin KAIKKI halukkaat pääsevät niihin käsiksi. Eikä näitä tuloja ollut tarkoitus käyttää MU-tukiin, kuten jo artikkelissakin mainitaan. Tulojen käyttökohde oli varsin puolueita koskettava, kuten koko muutakin yhteisöä. Mutta kai se on helpompi huudella kuin lukea mitä artikkelissa sanotaan.

Puolueet eivät muutenkaan kokonaisudessaan hyödy orgeista juuri mitenkään, hyöty tulee varsin rajatulle alueelle. Niistä hyötyy vain se pieni vähemmistö, joka tekee niillä rahaa. Näitä pelaajia ei ole lähelläkään mainittua 350, ehkä joitakin kymmeniä. Eli kyllä nykyinen käytöntö rajoittaa orgien käyttöä, vaikka miten yrität itsellesi ja muille muuta vakuutella.

Kansan mies tarjoaa kansalle valtaa, ymmärrettävästi se joitakin pelottaa. Kaikki eivät oikeasti halua kansan päättävän, eivätkä muutenkaan halua antaa kaikkien kukkien kukkia. Demokratia ja liberaalisuus ovat melkoisia korulauseita liian monelle. Niiden ei tarvitse olla, Kansan mies sen tietää.

rasisti seppo ei anna muonaa
rasisti seppo ei anna muonaa Dia 1,900, 05:02

+1

 
Publicar comentário

O que é isso?

Este é um artigo escrito por um cidadão do eRepublik, um imersivo jogo de estratégia baseado nos países do mundo real. Crie um personagem e ajude seu país rumo à glória. Torne-se um herói de guerra, um editor renomado ou um guru das finanças.