[Pressa tieroottaa] Diktaattorille uudet vaatteet, äänestäjille tankkeja
zRTx
Arvon kansalaiset ja Keijo
Sotilasvallankumous meni läpi ja allekirjoittaneesta tuli Suomen Diktaattori Eduskunnan äänestyksen mukaisesti. Kyseinen toimenpide ei tule näkymään tavallisten kansalaisten arjessa mitenkään, mutta poliittiset aktiivit huomaavat Country Administration sivulta puuttuvan nappeja. Kansanedustuslaitos ja sen viestiketjut tulevat edelleen toimimaan valtion ylimpänä päättävänä elimenä.
Kaikki eivät kuitenkaan pitäneet muutoksesta ja osa on jopa uhannut lähteä maasta. Uskon kuitenkin että esimerkiksi Cure pysyy maassa, tykkäähän hän ulinasta aivan liikaa.
Pyramidimedia vaati artikkelissaan, että vaihdan avatarissani olevaa univormua. Hänen ehdotuksista mielestäni kaksi oli ylitse muiden, joten kansa äänestäköön kumman otan käyttööni. Äänestä kommentoimalla.
Jokainen äänestäjä saa 10 Q7 tankkia korvaukseksi vaivannäöstään.
Vaihtoehto 1
Vaihtoehto 2
Comments
Tankit jaetaan sitten äänenlaskun yhteydessä, että älä ihmettele miksei niitä tule heti.
V2
Ja ykkösvaihtoehto mutta tummemmalla naamalla
Ykkönen on ykkönen.
Ensimmäinen on fasisti, toinen monarkisti. Aitoa rakastetun johtajan asua ei ole saatavilla. Toisaalta tämähän kertoo kaiken diktaattorin luonteesta. Fasistinen diktatuuri ruoskii ja raiskaa kansaa. Siksi ensimmäinen fasistipuku sopii nykyiselle diktaattorille. Kun vallankumouksen hetki tulee ja rakastettu Tse Kim nousee kuolleista ottaakseen jälleen vallan, diktaattorin pukukin vaihtunee sopivampaan.
1.
1
2
Ja saisikos diktatuuriin liittyvät jutut viestiketjuista mediaan, olisi kiva nähdä millaista keskustelua asiasta on käyty. Sekin kiinnostaa, että maksaako diktaattori myös uudelleenasettamisensa, jos tai pikemminkin kun Cendorr sen kaataa determinationin noustua hillittömäksi.
2.
1.
2
Kakkosessa näkyy pahisdiktaattorin kasvot ja silmissä kytevä julmuus paljon paremmin. Tankkeja.
2
Ehdottomasti vaihtoehto 1
1
2
Yköne
Toisaalta ykkönen, toisaalta kakkonen. Äänestän vaihtoehtoa 1, mutta siinä tapauksessa, että tästä kehkeytyy tasapeli, toivon ääneni mitätöintiä, jotta saadaan kansan tahto toteutettua
Ei kannata alkaa pröystäilemään niin, ykönen on parempi vaihtoehto
2
Oon edelleen pettynyt, ettei proletariaatin hyväksymää ios Zedong -avatarpohjaa ole äänestyksessä.
1
1
1
1 on ieno
2
1
1
1
1 eheroottomasti! Suomi Finland hemmetti!
1
Leopardihatun puutteessa on valittava vaihtoehto numero 1.
2
Kakkonen
2
vaihto 2 ehto
2
1
1
1
1
1
1
2
2
1
Vaihtoehto 2
1
2
Tämä näyttäisi olevan kansakuntaa voimakkaasti jakava kysymys. Sisällissodan siemen?